Maanantai, 02.02.2009

Blogi, maanantaina 02.02.2009

Eilen illalla Pekkalan ilmalämpöpumppuahkeroinnin jälkeen nautimme vain kotioloista ja se sujuikin hyvin ensin Kuorosodan ja sitten Jussi-gaalan parissa. Hauska formaatti tuo Nelosen Kuorosota, mutta sääli vain, että ohjelma on kuvattu tuolla tavalla. Tällainen tyyli sopii konsertteihin ja bändeihin, mutta ei tällaiseen kilpailuun. Ohjaajaa kuvaajineen jätti näyttämättä monta upeaa juttua kuorojen esityksistä. Ei olisi tarvinnut muuta kuin malttia hieman. Tosin samanlaista Jussi-gaalakin, mutta sinne se jollain tavalla kuitenkin sopi. Huonosti sinnekin. Jussi-gaalassa palkittiin jälleen vuoden parhaat suomalaisen elokuvan tekijät ja osaajat. Nykyinen sinivihreä hallituksemme on lisännyt määrätietoisesti myös kotimaisen elokuvan rahoitusta ja nyt viimeksi viime viikolla talouden elvytyspaketissa osoitettiin kotimaiselle leffatuotannolle lisää määrärahoja. Eilisillan kavalkaadin jälkeen voi jälleen kerran todeta, että ei panostukset mene hukkaan. Ja mikä upeita vuoden elokuvan Jussin nappasi suomalainen anamaatioelokuva Niko – lentäjän poika. Meillä siis osataan laidasta laitaan.

Keskustelu EU:n ulkoministeristä tai Suomen mahdollisuuksista ko. paikalle ei ole laantunut edes pääministerin mahtikäskyllä. On vaikea tosin ymmärtääkin miksi asiassa tällaiseen yliregointiin lähdettiin. Niin kuin aiemmin jo täällä totesin, että kun Jyri Häkämiehen tv-haastattelun kuuntelee niin tietää mistä on kyse. Olemme siis yhtenäisenä rintamana tukemassa Olli Rehniä jatkokaudelle EU:n keskeisiin tehtäviin ja myös EU:n ulkoministeriksi. Mutta kun keskusteluissa on Euroopassa noussut esille myös se vaihtoehto, että EU-ulkoministeri valittaisiin nykyisten eri maiden ulkoministerien keskuudesta niin eikö olisi tyhmyyttää jättää tällaillainen jokeriässä käyttämättä mikä meillä on tehtävään tarjota? Minusta on. Siksi Elaxander Stubbin nimen esillenostaminen oli Jyri Häkämieheltä enemmän kuin järkevää ja tärkeää lauantaina Ykkösaamussa. Minusta on järkevintä edetä niin, että meillä on tarjota eri keskeisille erilaisia osaajia erilaisilla taustoilla ja Olli Rehn ja Alexander Stubb ovat kumpikin tässä hyviä vaihtoehtoja jos tieksi Euroopassa valitaan kumpi tahansa.

Jyri Häkämieshän totesi, että hän pitää keskustalaistaustaista Olli Rehniä erittäin hyvänä ehdokkaana EU:n ulkoministeriksi, mutta jos EU:n ulkoministeri valitaan ulkoministerien joukosta, niin silloin paras suomalainen ehdokas olisi Alexander Stubb. En siis ymmärrä miksi tästä piti älähtää. Eikö näin asia juuri ole. Ja eikö näin parasta mahdollista edustavuutta Euroopassa tavoittelevan maan pidäkin toimia. Minusta pitää.

Tänään maanantaina olen varannut päivän kunta-asioille ja myös huomenna alkaville Valtiopäiville. Tänään kalenterissa yksi tärkeä lounastapaaminen Riihimäellä lisäksi ja sitten illalla kunnanhallitus. Kunnanhallituksen esityslista löytyy netistä tavan mukaan osoitteesta www.loppi.fi. Jos siellä kysyttävää ja ajatuksia niin toivon, että perinteikkään tavan mukaan olette jälleen suoraan yhteyksissä. Mielelläni olen käytettävissänne.

….

Päivä tapaamisten, neuvottelujen ja kokousten värittämä. Minulle tyypillinen. Päivällä ensin yksi tapaaminen talousalueemme ajankohtaisista asioista ja sitten Lopella tutustuimme taiteilija Seppo Tammisen ateljeekotiin ja sen mahdollisuuksiin Lopen matkailussa ja markkinoinnissa. Alueella tapahtumassa muutenkin eli katsotaan mitä kesä tuo tullessaan.

Tänään myös uusi kunnanhallitus aloitti työnsä. Tunnelma oli erinomainen ja täytti ainakin alkuun ne odotukset mitä uudelle hallitukselle itse asetin. Hyvää keskustelua ja rentoa tunnelmaa, mutta kuitenkin määrätietoisesti eteenpäin. Keskustelimme muutamista isoistakin edessä olevista asioista ja näyttää siltä, että tällä porukalla on erinomaiset mahdollisuudet ja edellytykset selvitä haasteistamme. Oli myös mukava parin vuoden tauon jälkeen saada kh:nkin pöytää takaisin Pyhälammin Eeva. Eeva on yksi kokeneimmista politiikoistamme Lopella nykyisin ja hänen osaamiselleen on varmasti nyt erityistä käyttöä ja tarvetta. Myös tuntui hienolta kun Grönholmin Saija aloitti kunnanhallituksen varapuheenjohtajana. Saijan ura kunnallispolitiikassa ollut vauhdikas ja nousujohteinen ja itse odotan häneltä erityisen paljon. Aivan uutena kunnanhallitusryhmässämme aloitti nyt uusista valtuutetuistamme Tarkkalan Pasi. Itse tunnen Pasin jo yläasteajoilta ja nykyisin vahvana yrittäjänä ja perheenisänä Pasilla tullee olemaan tärkeä rooli kunnanhallituksessamme. Myös muiden puolueiden valinnat näyttivät ainakin ensi silmäykseltä osunneen hyvin nappiin. Taisi kaikki uudetkin jo tänäänkin päästä ääneen ja näin tosi toimiin. On tärkeää, että kunnanhallituksen pöydän ympärillä on hyvä ja luottamusta herättävä henki ja sellainen missä on helppo kysyä, puhua ja kertoa mielipiteitä ja ainakin tänään sellainen henki oli talossa. Kiitos paljolti uuden kunnanhallituksen puheenjohtajan Nurmon Harrin joka nyt aloitti kuntamme tärkeimmällä paikalla.

Tämän päivän kokous hyvin pitkälle järjestäytymistä ja kunnanhallituksen paikkavalintoja, mutta ehkä sellaisina nostoina voisi illan listalta ainakin todeta erinomaisen päätöksen jolla tulemme turvaamaan A-Killan Koivumäen toimipisteen jatkon Lopella myös tänä vuonna ja toivottavasti jatkossakin. Sitten uuden neuvola-hammashoitolarakennuksen piirustusten hyväksyminen. Näin saamme käyntiin kirjaston ja nykyisen ns. Siwan rakennuksen väliin uuden talon rakennustyön. Onkin jo todella aika, että terveyskeskuskuntayhtymä laittaa Lopenkin nurkkia kuntoon. Erityisesti hammashoitolamme ollut luvattoman huonoissa tiloissa ja myös neuvolatalossa on ollut jo pidemmänkin aikaa toivomisen varaa. Uuteen rakennukseen saadaan myös ajanmukaisia tiloja kuntamme kotipalvelulle ja myös mm. psykologille. Näin saamme keskitettyä hieman osaamista saman katon alle. Kokonaisuudessaan hanke on lähes 2,7 miljoonaa euroa, josta Lopen kunnan osuus on lähes tasan puolet. Meidän osuutta siis juuri nuo kotipalvelun tilat sekä kymmenen tuetun asumisen käyttöön tulevaa vuokra-asuntoa yhteensä 534 m2. Kaiken kaikkiaan talossa neliöitä kahdessa kerroksessa 1 650m2. Sanoisin, että talosta tulee tehokas ja toimiva kokonaisuus ja ennen muuta minun silmääni yksinkertaisen kaunis sopien hyvin kunnantalomme, kirjastomme ja alueen muun punatiilirakentamisen ilmeeseen.

Nyt kuitenkin kello jo niin paljon, että syytä antaa periksi. Huomenna eduskuntaryhmän järjestäytymiskokous jo aamusta ja sitten valtiopäivien avajaiset. Juhliin ei ole aikaa. Työtä ei nimittäin keväältä tule puuttumaan.

Kommentit