Maanantai, 01.11.2010

Blogi, maanantaina 01.11.2010

Päivä on tiukka ohjelmaltaan eikä tällä kertaa ministerin aikataulun takia pidä sisällään ollenkaan yleisötilaisuutta. Ensin ajankohtaiskeskustelu Puolustusvoimien ja Viestirykmentin väen kanssa ja sitten iltapäivällä keskustelut Sakon johdon kanssa mm. maamme viennistä. Ja sitten illalla vielä Lopen Kokoomuksen syyskokous ja kirkkovaalien kahvitilaisuus Lounastuvassa kello 17 alkaen.

Viikonloppuna Aamulehti nosti esille asian minkä tiesimme jo kauan sitten. Vihreän oikeusministeri Tuija Braxin läpi runnoma sakonmuuntorangaistuksen poistaminen sai jo esityksen käsittelyvaiheessa osakseen ankaraa arvostelua ja erityisesti meidän kokoomuksen eduskuntaryhmästä vaadittiin korjauksia esitykseen ja myös korjausliikkeitä vielä lainsäädännön jälkeenkin. Niihin ei ole ollut vihreällä oikeusministeri Tuija Braxilla halukkuutta ja nyt kaupat ja kioskit sekä huoltoasemat ovat ihmeissään. Näpistelyt ja pikkuvarkaudet kaupoissa ovat räjähtäneet käsiin ja kauppiaat ja jopa poliisi ovat voimattomia pikkurvaakaiden edessä uuden lain myötä. Ja ei aivan mittämötistä pikkunäpistyksistä ole kyse vaan usein aivan ammattivarkaista. Eilen Verkkouutiset käsitteli samaa aihetta paljon puhuvalla otsikolla: ”Miehellä on 928 poliisimerkintää – ei maksa sakkoja, ei joudu vankilaan”. Poliisi oli kuulemma kirjoittanut miehelle sakkoja 60-100 euroon per keikka, mutta mies on todennut, ettei hän maksa sakkoja, koska niitä ei nyt muunneta vankeudeksi. Hän ei enää joudu vankilaan.

Tämän siis takaa ja turvaa Lex Brax ja tehtailu saa jatkua. Brax ei halua muuttaa sakkotuomioita vankeudeksi ja näin ollen kun varkaat eivät sakkoja maksa ei heillä myöskään enää ole mitään pelotetta tai siis mitä väliä vaikka jäisivätkin kiinni. Huomenna sitten uudestaan. ¨

Tilastojen mukaan myymälävarkaudet ja näpistykset lähtivät jyrkkään nousuun heti Braxin lakiuudistuksen jälkeen. Vuodessa heti kaskua yli viisi prosenttia ja sama trendi jatkuu kun tieto ”vapaasta toiminnasta” leviää. Kuulemma tekijät repivät poliisien kirjoittamat sakkolaput samantien poliisien silmien edessä ja toiminta jatkuu.

Rikoskomisario Ossi Kaario totesikin Aamulehdessä, että pelkona on se, että ”jos tämä jatkuu vuosia samanlaisena, on syytä pelätä, että näpistelystä tulee todellinen ilmiö vähäosaisten keskuudessa”.

Olisiko nyt oikeusministeri Tuija Brax aika myöntää vakava virhe? Ja korjata virhe? Me annamme sille korjausesitykselle kyllä mielellämme kaiken tuen ja olen varma, että laki saadaan myös nopeasti eduskunnastakin läpi. Nyt vain toimeen Rouva oikeusministeri. …

Erinomainen päivä Riihimäellä takana. Ensin aamulla asioita ja sitten vierailu Viestirykmenttiin ja Sakoon yhdessä puolustusministeri Jyri Häkämiehen kanssa. Tilaisuudet olivat ns. suljettuja tutustumisia, mutta hieman sentään voi omaa osuuttani valottaa. Toin Viestirykmentissä esille huoleni paikan jatkosta Riihimäellä ikäryhmien pienentyessä, mutta nyt ainakin näyttää hyvältä ja valoisalta. Paikka on kehittynyt kovaa vauhtia ja sen merkitys kasvaa tulevaisuudessa entisestään. Tässä mielessä voisi valalaulun sanoin todeta, ”ollos huoleton, poikas valveil on”. Samalla toin rykmentin johdon ja myös puolustuministerillemme saamani viestin ja huolen sen sijaan lopetusuhan alla olevasta viestimuseosta. Meillä on Riihimäellä aktiivinen kilta joka on toimintaa pyörittänyt ja omistaakin museon kokoelmaa paljon ja jos keskittämiseen museotoiminnassa mennään niin tärkeää olisi ainakin turvata jonkinlaisella perinnehuoneella tämän toiminnan jatko ja viestin vieminen uusille sukupolville. Ajatus sain hyvän vastaanoton. 

Ja kolmantena isona asiana otin keskusteluun esille puolustusvoimien käytössä tai hallinnassa olevan Räyskälän lentokenttäalueen kehittämisen. Olemme Lopen kunnan ja Räyskälä Säätiön ja muiden toimijoiden kanssa suunnitelleet alueelle uusia toimintoja ja mm. uutta päärakennusta ja majoitustilaa. Hanke on ollut jäissä ja odottanut puolustusvoimilta lupaa ja/tai vuokrasopimusta alueen maapohjasta. Aiheesta keskustelimme pidempään ja uskon, että tällä tai ensi viikolla saamme asiaa eteenpäin. Olisi koko talousalueemme kehityksen kannalta erittäin tärkeää. Katsotaan mitä saamme aikaan.

Tämän jälkeen erittäin mielenkiintoinen vierailu Sakolle ja Sakon tehtaan toimintaan. Siitä ei sen enempää, kuin kiitos siis vierailusta ja informaatiosta. Tästä on hyvä jatkaa. Nyt hetki kotona ja sitten mukaan Kuunteleeko Kirkko -seurakuntavaalikahvitilaisuuteen ja illalla vielä Lopen Kokoomuksen syyskokous.

….

Kello jo 21.48 ja tuossa parisentuntia sitten kotiin. Ilta siis tänään Kokoomuksen parissa. Ensin parituntinen Kuunteleeko Kirkko – Lopen seurakuntavaalikahvitilaisuus ja sitten Lopen Kokoomuksen syyskokous. Kahvitilaisuus onnistui yli kaikkien odotusten. Lounastuvan sali oli lähes koko ajan lähes täynnä ja keskustelu vilkasta ja värikästä. Täytyy sanoa, että olen entistä vakuuttuneempi meidän ehdokasjoukkomme erinomaisuudesta. Monipuolinen ja erilaisia seurakuntalaisia sisällään pitävä joukko joka toimii yhdessä ja joukkueena. Ei siis aiheetta ole tullut palautetta ja kiitos ehdokasjoukostamme.

Syyskokous valitsi minut jatkamaan Lopen Kokoomuksen puheenjohtajana. Jo siis 2000 alkanut pj-kauteni jatkuu nyt myös vuonna 2011 ja intoa olen täynnä edelleen. Lopen Kokoomus on ollut kokoomusyhdistykseni koko toiminta-aikani ja siltä olen kaiken opin ja muun saanut ja sille mielelläni ensi vuonnakin työpanokseni annan. Hallitukseen myös hyvä joukko kokemusta ja uutta intoa ja ensi vuonna tekijöitä tarvitsemmekin. Olikin kiva huomata miten täysillä ja suurella innolla kokoomuslaiset ovat jälleen mukana eduskuntavaalikampanjassani. Olen kiitollinen ja se luo myös minuun uutta intoa kampanjoida. 

Mutta huomenna jälleen paljon ohjelmaa. Aamusta istutamme tammen Lopen koulukeskukselle Loppisalin läheisyyteen Pekka Perkon kuorotoiminnan elämäntyön kunniaksi ja sitten 11-12 Hämeenlinnan torilla Kokoomus Kuuntelee -tilaisuus, klo 15.30-16.00 Radio Hämeen Politiikan Puhemylle jne. Mukana tekemisen päivä siis tulossa.

 

 

Kommentit