Maanantai, 01.06.2009

Blogi, maanantaina 01.06.2009

Uusi viikko jälleen liikkeelle. Vielä kaksi päivää aikaa äänestää ennakkoon ja ainakin nyt tulleet tiedot äänestäneiden määristä kuullostavat paremmilta kuin viisi vuotta sitten mutta eivät todella vieläkään hyviltä. Toivotaan, että mahdollisimman moni vielä käyttää äänioikeuttaan ja kertoo mielipiteensä siitä miten haluaa Eurooppaa kehitettävän. Myös tuoreimmat puolueiden kannatusluvut ovat mielenkiintoiset. Asemamme suurimpana puolueena on vahvistunut entisestään. Maaseuduntulevaisuus julkaisi nyt tuoreimmat kannatusmittauksen ja EU-vaaliarvion mukaan kokoomusta kannattaa peräti 26,5 prosenttia suomalaisista. Ehkä kuitenkin suurin uutinen oli keskustan jyrkkä alamäki ja nyt kannatus on sama kuin Vihreillä eli 16 prosenttia. Demarien kannatus on 18,5 prosenttia eli selkeästi alle tuon kahdenkymmen prosentin rajan. Mielenkiintoinen viikko siis loppukirin merkeissä tiedossa. Katsotaan miten käy.

Tänään itselläni aikalailla tiukka maakuntapäivä ja iltapäivällä sitten asioita kotikuntani Lopen osalta. Kokoonnumme uuden kunnanjohtajamme kanssa ensimmäistä kertaa nyt myös taustakeskusteluun ns. puheenjohtajiston kanssa ja sitten hallitusryhmä ja kunnanhallitus. Mutta nyt aurinko jo häikäisee kivasti. Upea päivä tulossa ja mennee se kivasti töidenkin parissa.

Aikamoisen helteistä olikin. Aamun aurinkoisen avauksen jälkeen työt veivätkin aikamoisella tahdilla läpi päivän. Kunnan puheenjohtajistossa sitten kävimme läpi hieman valmistelussa olevia ja tulevia asioita ja kunnanhallituksessa esillä taloutta, kaavoitusta ja elinkeinopolitiikkaakin. Talousasioissa hyväksyimme hallintokuntien talousarvion sopeuttamistoimet vaikka itse hieman pohtien suhtauduin aika moneen kohtaan joissa säästöt oli etsitty sijaisten määrärahoja leikkaamalla ja kouluissa mm. tukiopetusrahoja poistamalla. Tilanne on tiukka ja ahdas ja näissä talkoissa on nyt pakko olla aivan jokaisen mukana ja se tulleen jonkin verran kirpaisemaan niin kouluissa, päiväkodeissa, vanhusten palveluissa ja hoivassa. Mutta lista kuitenkin sellainen jonka pystyi hyväksymään ja onneksemme tukipetus on lakisääteinen oikeus eli jos tarvetta siihen ilmenee niin se ei tule lopulta kuitenkaan rahasta jäämään kiinni. Lomautuksia en olisi itse hyväksynyt ja onneksi niitä ei esitettykään. Katsotaan nyt riittävätkö nämä askelmerkkien muutokset.

Isona asiana saimme luonnosvaiheen suunnitelmat Kormu-Launosten kaavasta myös nyt 30 päiväksi nähtäville. Itse kävin kaava-asiakirjat useampaankin kertaan läpi ja joitakin muutoksia sinne jo nyt esitin ja osa otetaan mukaan sitten seuraavassa vaiheessa. Mutta nyt toivon erityisesti, että kaikki maanomistajat ovat aktiivisia ja tarkistavat omat maa-alueet ja kysyvät ja tekevät esityksiä nähtävilläolon ja tulevien kuulemisten aikaan. Kaavasta tullee oikeusvaikutteinen ja se tarkoittaa hyvinkin sitovaa, mutta myös sitä kautta raketamista nopeuttavaa lupamenettelyä. Kaava-asiakirjat lähipäivinä nähtäville ja siitä tuo aika lähtee juoksemaan. Mielelläni itsekin otan vastaan kysymyksiä ja ehdotuksia. Edessä iso urakka.

Sitten ehkä sellaisena isona seutukunnallisena asiana hyväksyimme uuden Hyria Yrityspalvelut Oy:n perustamisen EKES:n jatkajaksi. Juuri sain myös tiedon Riihimeän kaupunginhallituksesta, että myös sieltä myönteinen päätös. Tahtoa siis kehittää Hyvinkää-Riihimäen talousaluetta ja Riihimäen seutukuntaa yhtenäisenä siis edelleen löytyy. Hyvä niin. Vain yhdessä voimme oikeasti selvitä, pärjätä ja menestyä.

Huomisaamun Hämeen kansanedustajatapaaminen peruuntui. Saa nukkua hetken pidempään. Mutta sitten jo lakivaliokunta jo odottaakin ja siitä täysi viikko jälleen pitkien päivien myötä liikkeelle eduskunnassakin.

Kommentit