Maan parhaan perunan kotikunta sai pottukahvilan – Räyskälän Kahvila Perunakuoppa avasi Ravintolapäivänä

Blogi, lauantaina 19.05.2018

Tänään kevään ravintolapäivä tarjosi jälleen paljon nähtävää ja koettavaa. Meillä Lopellakin oli tarjontaa niin Topenolla, Syrjässä ja monessa muussakin paikassa. Meidän kohteeksi valikoitui päivän uutukainen eli Räyskälän Kahvila Perunakuoppa. Oikeastaan sen pitäisi olla Pernakuappa.

Räyskälän kylälle vanhan perunakuopan rakennukseen oli loihdittu ihastuttava kesäkahvila. Tänään Ravintolapäivänä kahvilalla oli käynyt koko päivän väkeä jonoksi asti ja en tiedä onko koskaan ennen Länsi-Lopella jouduttu jakamaan vuoronumeroita. No ehkä joskus nuorina poikina meillä oli sellaiset Vojakkalan lavalla. Siis ei vuorot meille vaan meillä tytöille. No, ne on enää vain muistoja, mutta kivoja. Tänään kuitenkin Perunakuopalla jaettiin hampurilaisaterian ostajille vuoronumeroita ja grilli oli kuumana koko päivän kun ruokaa ihmisille tehtiin. Herkullisia aterioita ja kuvista näette, että vähintään yhtä herkullisia leivonnaisia. Ja kaikki tehty omalla kylällä.

Paikkaa kruunasi myös mukavat vanhat kuvat Räyskälän vanhalta tervahaudalta ja ensimmäisiltä bussienkin visiiteiltä. Hienoja kuvia ja toivottavasti niitä saada kesällä lisääkin. Voisi olla hauska kun kesäkuusta paikka avoinna joka lauantai niin aina olisi tarjolla uusia kuvia meidän asiakkaiden ihastuttavaksi. Olisi herkkujen lisäksi myös muukin syy ajella aina Perunakuopalle. Ja tällainen historian vaaliminen olisi omiaan myös jatkamaan hienojen tarinoiden ja muistojen perintöä meille nuoremmille sukupolvillekin. Idean saa napata.

Kiitos vielä Räyskälän kylän väelle ja kyläyhdistykselle. Olette tehneet sellaista mitä Loppi on pitkään kaivannut ja vieläpä vaalimaan sitä maamme parhaan Lopen Perunan perintöäkin. Jospa kesällä perunaherkkujakin siellä montun päällä olisi tarjolla?

Kaunis kesäpäivä. Nyt aikaa vähän ladata akkuja mökillä. Huomenna sitten meillä Lopella sisällissodan muistohetki ennen pyhän jumalanpalvelusta. Sovinnon ja kunnioituksen ja myös anteeksiannon hengessä. Ja minusta ennen muuta niin, ettei enää koskaan.

Tänään illalla Pekkala sai myös oman Hunajatehtaan! Kiitos Outi Kekki! Palaan aiheeseen joskus omalla postauksella.

Kommentit