Maailman tehokkaimpiin ilmaherruushävittäjiin kuuluvien koneiden vierailu Suomeen hieno asia – Ystävät voimme itse valita- naapureita emme.

Blogi, torstaina 11.02.2016

Suomessa on jälleen synnytetty aikalaisen keinotekoinen kohu puolustusvoimiemme harjoitustoiminnasta. Siitä – siis itse aiheutuista kohuista – on tullut oikeastaan jo maan tapa. Nimi lehteen.

Kyseessä on siis toukokuussa järjestettävä harjoitus minne on tulossa Yhdysvaltain Oregonin kansalliskaartin F-15C-hävittäjiä. Maailman tehokkaimpiin ilmaherruushävittäjiin lukeutuvat F-15C-koneet harjoittelevat yhdessä Karjalan lennoston kanssa Rissalassa ja kyseessä on toteutuessaan ensimmäinen kerta, kun amerikkalaishävittäjät harjoittelevat tässä laajuudessa meidän tukikohdasta. Toki Pirkkalassa vastaavia koneita on nähty aiemminkin.

Esillä ollut harjoitus on valmisteltu aivan normaalissa kansainvälisten harjoitusten valmisteluprosessissa ja normaalissa aikataulussa TP-UTVA -hyväksyntöineen kaikkineen. Harjoituksen valmistelu on kesken niin kuin julkisuudessakin kerrottu eikä tällaisista harjoituksista ole aiemminkaan kerrottu julkisuuteen vielä tässä vaiheessa. Itseasiassa nytkin harjoituksesta oli tarkoitus tiedottaa täysin normaalisti Ilmavoimien toimesta lähempänä harjoitusajankohtaa, kun yksityiskohdat ovat varmistuneet. Tieto valmistelussa olevasta harjoituksesta oli tullut julkisuuteen muuta kautta kun se salainen ole ollut ja sen jälkeenkin asiasta nouseviin kysymyksiin on vastattu aivan avoimesti Puolustusministeriön ja Ilmavoimien toimesta. En siis itse ymmärrä mistä on kyse kun väitetään poliitikkojenkin toimesta että asiaa on salailtu tai peitelty. Kyseessä on kuitenkin edelleen normaali valmisteluvaiheessa oleva asia.

tttKysymyksessä on siis kahdenvälinen laivuetason harjoitus, joita on tehty eri muotoisina ja -kokoisina mm. ruotsalaisten, brittien ja ranskalaisten kanssa vuosien varrella, myös siis näiden USA:n F-15 -hävittäjien kanssa jo vuonna 1997. Se on totta, että USA:n hävittäjät ovat olleet harvinainen vieras Suomessa näin pienimuotoisessa harjoitustoiminnassa. Siksikin koneiden tulosta Suomeen kannattaa olla mieluumminkin tyytyväinen kuin tyrmistynyt. Ja syy siihen, että koneita ei ole Suomessa usein nähty on se, että ne ovat olleet varattuja erilaisissa operaatioissa. Tositoimet ovat pitäneet koneet kiireisinä. Mutta esimerkiksi ilmatankkausharjoitteluahan USA:n kanssa tehdään maassamme pari kertaa vuodessa ja viimeksi tankkerikone oli Rissalassa syksyllä 2015. Isommissa eurooppalaisissa harjoituksissa USA:n hävittäjien kanssa on meidän koneet harjoitelleet kuitenkin säännöllisesti. Mainita voisi esimerkiksi ACE-harjoituksen 2013 missä nämä F-15 -koneet olivat todella vahvasti mukana Norjaan tukeutuen.

Pidän hyvä sitä, että USA on aktiivinen Euroopankin suhteen ja ottanut ohjelmaansa myös harjoituksen Suomessa. Maamme Ilmavoimiemme kannalta tuleva harjoitus on erittäin hyödyllinen, kun kyseessä on maailman tehokkaimpiin kuuluvat ilmanherruushävittäjät (kts. mm. Persianlahden sota), joiden kanssa harjoittelu mittaa ja kehittää ilmavoimiemme päätehtävän mukaista ydinosaamista mitä parhaiten. USA on käyttänyt koneita vuodesta 1976 lähtien ja tositoimissa koneet on aseistettu ilmasta ilmaan -ohjuksien lisäksi myös 20 mm konetykillä.

Itse olen tyytyväinen siihen, että Yhdysvallat on Ilmavoimillemme tärkein kahdenvälinen kumppani. Ja itse pidän tässäkin myönteisenä, että emme ole jäämässä yksin. Tässäkin asiassa meidän kannalta on EU:n turvatakuiden tapaan minusta parempi laveampi yhteistyö kuin meidän puolelta mahdollisimman riisuttu.

 

Julkisuudessa on kerrottu, että Suomeen saapuvat F-15C koneet olisivat kuitenkin aseistamattomia. Jos tämä pitäisi paikkansa niin uutinen olisi varmasti se, että Yhdysvaltain koneet olisivat ilman omaturvaa näin lähellä Venäjän rajaa.

Summasummarum. Itse olen tyytyväinen, että meillä on ystäviä. Ystävät voimme itse valita. Naapureita emme.

Kuvakaappaus netistä.

Kuvakaappaus netistä.

Kello 15.19 ja hetki työhuoneessa. Aamusta tänään puolustusasioiden parissa Santahamissa. Sitten sama toimintaympäristö eduskunnan puolustusvaliokunnassa ja sitten vielä työvaliokunnassakin jne. Ja uskon, että nämä aiheet esillä myös pian alkavalla kyselytunnilla.

….

Kello 20.57 ja eduskunnasta juuri kotiin. Kyselytunnin jälkeen vielä keskustelussa kansalaisaloite mikä muuttaisi lakiamme niin että rikoksiin syyllistyneet ulkomaalaiset olisi pääasiassa aina palautettava kotimaahansa. Itse tuen aloitteen perusperiaatetta ehdottomasti ja minusta viestin pitää olla selkeä, että Suomessa ei ole sijaa rikoksentekijöille – raiskaajille tai muillekaan. Kun tämä viesti on selvä ja yksiselitteinen niin se vaikuttaa myös ennaltaehkäisevästi. Nyt välillä tuntuu siltä, että rikos on jopa keino saada jäädä maahan tuomion kautta. Itse nostin esille myös sen että tuomion saaneet ja tuomionsa kärsineet pitää voida poistaa maasta ohjatusti. Otin esille ns. Tuulin tapauksen missä moninkertainen seksuaalirikollinen ja murhaaja vapautuu nyt syksyllä asiantuntijoiden vastustuksesta huolimatta. Pelkona on että tekijä vapautuu ja ei poistukaan maasta.

12654126_10153950087911670_5419244672789506871_nMutta painotan nyt vielä sitäkin että en itse kannata mallia missä rikollinen automaattisesti palautettaisiin kotimaahansa. Siis silloinkin että tiedossa oli kidutuksia ja muuta. Ja ei tätä kansalaisaloitekaan tavoitellut – ei tietenkään. Mutta pääviestin pitää olla selkeä.

Tänään myös lähestekeskustelussa ministeri Petteri Orpon esitys tiukennuksista turvapaikansaantiin. Esityksessä ottaisimme samat pelisäännöt käyttöön kuin muu EU ja luopuisimme omista höllennyksistä. Edelleen osa eduskunnassakin kannattaa sitä, että me voisimme ja meidän pitäisi jatkossakin kaikki jotka vain tänne haluavat tulla. Onneksi suuri tolkun enemmistö on toista mieltä.

Päivä nyt paketissa. Huomenna aikainen herätys. Jos nyt vaikka tv:n ääressä hetki. Politiikkaa tuntuu tulevan sieltäkin 🙂 No onneksi jääkiekkoakin. Arvatkaa kumman valitsen.

Kommentit