Maa- ja metsätalousministeri Leppä: Vieraslajikasvien torjuminen saattaa osoittautua mahdottomaksi

Uutiset, tiistaina 09.07.2019

Maa- ja metsätalousministeri Jari Leppä on antanut vastauksensa kansanedustaja Timo Heinosen 28.06. jättämään kirjalliseen kysymykseen vieraslajien kitkemisestä teiden varsilta.

Vastauksessaan ministeri Leppä toteaa, että vastuu vieraslajikasvien hävittämisestä teiden varsilta on tienpitäjällä eli Väylävirastolla, ELY-keskuksella ja kunnilla sekä yksityisillä tienpitäjillä.

Tällä hetkellä kasvien ensisijaisia torjunta-alueita sekä kustannustehokkaita hävittämiskeinoja vasta tutkitaan. Työ vieraslajien kitkemiseksi on jättiputkien ja lupiinien osalta osittain aloitettu jo kymmenisen vuotta sitten, mutta alueelliset erot vieraslajien poistamisessa ovat kuitenkin erittäin suuret.

Ministeri Leppä huomauttaa myös, että tarkentava tieto vieraslajikasvien torjumiseksi saadaan vasta ensi vuonna. Lisäksi ministeri toteaa, että vieraslajikasvien hävittäminen laajoilta alueilta saattaa loppujen lopuksi osoittautua mahdottomaksi. Ensisijaisesti vieraslajikasvit tullaan hävittämään luonnon monimuotoisuuden kannalta arvokkailta alueilta.

– Olen edelleen huolissani siitä, että yksityisiltä omistajilta tullaan velvoittamaan paljon suurempaa huolenpitoa vieraslajien kitkemisessä kuin mihin valtio itse pystyy. Vieraslajien hävittäminen on kaikkien yhteinen ponnistus, muuten tehtävässä tullaan epäonnistumaan, sanoo kansanedustaja Heinonen.

Paljon keskustelua herättänyt vieraslajiasetus astui voimaan 01.06.2019. Asetus määräsi muun muassa alaskan- ja komealupiinin, jättipalsamin sekä kurtturuusun haitallisiksi vieraslajeiksi. Kurtturuusun kohdalla kasvatuskielto tulee voimaan kolmen vuoden siirtymäajan jälkeen. Kaikki vieraslajit ovat ihmisen tuomia uusille alueille levinneitä lajeja.

Kommentit