Jos yleisurheilun MM-kilpailut olivat alavireiset suomalaisittain niin samaa ei voi sanoa salibandyn viime viikonlopun Mestareiden Cupista ainakaan loppilaisittain. Pieni ja sisukas Loppi nimittäin teki varmastikin jonkinlaista salibandy ja urheiluhistoriaa voittamalla 96:ten Mestareiden Cupin ja teki sen vielä tavalla joka ei jättänyt jossittelulle varaa. Viime kaudella LFT:N 1996 syntyneet pojat niittivät tiensä SM-sarjan mitalipeleihin. Silloin mitali karkasi vielä ulottumattomiin, mutta nyt mestareiden mestaria etsittäessä Lopen Floorball Teamin pojat tekivät sen mikä silloin jäi. Puolivälierissä LFT voitti ensin viime kauden SM-hopeajoukkueen Turun TPS:n ja sitten välierissä Suomenmestarin PakVin ja lopulta loppuottelussa SM-pronssijoukkueen legendaarisen salibandyikonin Tampereen Classicin. Eli yksi toisensa jälkeen suurkaupungit jäivät 8000 asukkaan Lopen tiimin hampaisiin ja tulivat urheilukielellä sanottuna raadelluiksi.
Mestareiden Cupin voittajaksi kukitettiin näin Lopen LFT! Ensimmäistä kertaa seuran historiassa ja uskaltaisin sanoa, että ensimmäistä kertaa varmasti maammekin historiassa. Siis ensimmäistä kertaa maamme historiassa tämän koko luokan kunta nousee joukkueellaan mestariksi. Miettikääpä vaikkapa sitä, että meillä 8000 asukkaan Lopella yhden koululaisikäryhmän koko on noin 100 nuorta. Jos heistä puolet on tyttöjä ja puolet poikia niin Lopen LFT:n 96-ikäryhmän joukkue on rakennettu 50:n pojan joukosta. Siitä kolme ketjua kokoon tarkoittaa 15 nuorta miestä eli lähes joka kolmas poika pelaa Lopen väreissä LFT:n paidassa. Jos tästä vertailuksi otatte Tampereen. Siellä joukkue voidaan koota noin 1000 nuoren ikäryhmästä kuten myös Turussa puhuttakaan Helsingistä ja koko pääkaupunkiseudusta. Lopen salaisuus olikin nyt myös MC:ssä juuri hyvä yhteishenki, taistelutahto ja tsemppi. Yllätyksellä ei LFT mestaruuttaan ottanut. Sillä suurkaupunkien joukkueet eivät voi tappiotaan selittää. LFT nimittäin tiedetään ja tunnetaan jo salibandymaailmassa – pienenä ihmeenä.
Vielä onnittelut LFT:n pojille ja extra-onnittelut turnauksen arvokkaimmaksi pelaajaksi valitulle LFT:n Teemu Metsälälle, valmentajille, suurelle vanhempien huoltojoukkueelle ja maan kovimmalle kannustussakille. Siinä olen saanut itsekin mukana olla ja kokea sen riemun ja tsempin. Nyt nostan hattuni korkealle – vaikkapa hattutempun merkiksi. Kolmen mitalijoukkueen voittaminen vaativassa cupissa oli sellainen teko juuri.
Nyt vain kohti uusia seikkailuja ja pian alkavaa uutta Suomenmestaruustaistelua. Ja onnea myös kaikille muille Lopen Floorball Teamin joukkueille. Seura kasvaa hurjaa vauhtia liikuttaa suurtaa osaa loppilaisista lapsista ja nuorista hienon lajin pariin. Kiitos siitä teille!
Tässä vielä hieman yhteenvetoa Mestareiden Cupista:
Turnauksen MVP: Teemu Metsälä (LFT)
…
Tänään itse suuntaan aamusta ensin Lopella asioita hoitamaan. Kunnan juttuja pöydällä odottamassa iso kasa. Sitten Riihimäelle Aamupostin suurempaan erikoishaastatteluun ja illalla vielä Veteraanimatrikkelin toimikunnan kokoukseen.
…
Kello 20.21 ja juuri Lopen kirjastolta kotiin. Tänään ilta siis Lopen työnalla olevan Veteraanimatrikkelin parissa. Kolmivuotinen työ alkaa pikku hiljaa tulla päätökseen ja tänään jo suunnittelimme kirjan ulkoasua ja taittoa. Tarkoitus julkistaa kirja tulevana itsenäisyyspäivänä ja olen jo vakuuttunut, että Jorma Mikkolan johdalla tehdystä suurtyöstä tulee upea opus. Yli 4000 kuvaa on käyty läpi ja kirjaa valikoituu niistä parhaimmat, hienoja tekstejä ja tarinoita ja sitten se suuri matrikkeliosuus loppilaisista sotaan osallistuneista. Kannattaa odottaa. Kirja täydentää upealla tavalla 2000-luvun alussa tekemäämme Lotta- ja Suojeluskuntakirjaa.
Päivällä Aamupostiin hieman isompi haastattelu kuntarakenneuudistuksesta ja Riihimäen seutukunnasta. Tällä viikolla joku päivä ajatuksiani siis laajemmin lehtemme palstoilla.
Mutta nyt katse huomenna alkavaa syysistuntokauteen. Eduskunta kutsuu.