Lopen kunnanvaltuusto päätti tänään kotikuntamme talousarviosta ensi vuodelle. Kunnan talous on ollut vahva viime vuosina ja ylijäämäisiä tilinpäätöksiä on jo kohta kasassa peräjälkeen kymmenenkunta. Ensi keväänä taidamme kirjata kahdeksannen perättäisen plus-merkkisen tilinpäätöksen. Ensi vuoden talousarvio on kuitenkin hieman miinuksella, mutta toivottavasti sekin vielä oikenee tässä talouskasvun vahvistuessa ja myös työttömyydenkin edelleen helpottaessa positiiviseksi.

Kunnanjohtaja Karoliina Frank ja vasemmalla Lopen ensimmäinen kunnanjohtaja Olavi Sampo ja oikealla hänen seuraajansa Voitto Saraneva.
Ensi vuonna Lopen kunta panostaa merkittävästi lapsiin ja kouluihin. Peruskoulun Jopo eli joustavan perusopetuksen luokan toiminta vakinaisestaan kuten myös kuntouttavan luokan toiminta. Taajamien koulutilat on juuri remontoitu ja kaikkien kolmen taajaman koulupihatkin on nyt kunnossa. Ensi vuonna Loppi panostaa 40 000 euroa kaikkien neljän kyläkoulujen piha-alueisiin. Sivistyslautakunta esitti ensin panostuksia koulu/vuosi jaksotuksella, mutta kunnanhallitus muutti esitystä Tiina Seppälän esityksestä niin, että Suomi 100 ja Lopen koululaitos 150-vuotisjuhlapäätöksenä kaikki kyläkoulut saavat investointirahansa jo ensi vuodelle. Koulut voivat käyttää rahan haluamallaan tavalla pysyvään koulupihansa kehittämiseen eli koululle voidaan hankkia esimerkiksi Ässä-Lähiliikuntapaikka tai jotain muutakin ja päätöksentekoon täytyy ottaa mukaan myös koulun oppilaat. Panostus on siis yhteensä 160 000 euroa ja näin vahvistamme hienojen kyliemme ja kyläkoulujemme elinvoimaisuutta juhlavuosien kunniaksi ja ennen muuta tulevaisuuteen katsoen. Lisäksi Koulukeskuksen piha-aluetta kehitetään edelleen Sporttiparkilla ja tämä palvelee siis koko kunnan yläkoululaisia ja myös lukiolaisia.
Iso ja hieno päätös oli myös palauttaa päivähoidon ja varhaiskasvatuksen ryhmäkoko aiempaan 1:7. Näin saamme pienimpien lasten arkeen myös hieman lisää tilaa ja aikuisten aikaa. Tämä on iso päätös ja kuvaa hyvin sitä meidän lupaamaan vähän parempaa arkea.
Valtuusto päätti myös palkata kuntaan yhden nuorisotyönohjaajan lisää toimimaan Launosissa, Läyliäisissä ja myös kaikilla kyläkouluilla. Hieno päätös ja panostus lapsiin ja nuoriin. Ja minusta hyvä, että tätä kautta saadaan kunnan tarjoamaa toimintaa myös Kormun, Joentaan, Pilpalan ja Länsi-Lopen kouluille alueen lapsille ja nuorille.
Ensi vuonna myös jatkamme jo olemassa olevan tieverkon peruskorjauksia ja myös tievalaistuksen uudistamista energiapiheiksi LED-lampuiksi ja teemme myös hieman uutta pyörätietäkin. Isompana investointihankkeena peruskorjaamme kunnan yleisurheilukentän 650 000 eurolla ajanmukaisesti kentäksi kaikkien loppilaisten käyttöön.
Isona päätöksenä valtuusto päätti laajentaa palloiluhallin nyt urheilun monitoimihalliksi. Halliin tulee juoksusuorat ja kuntosalit ja muut. Kustannusarvio nousee näin yhteensä 3 miljoonaan euroon alkuperäisestä kunnanhallituksessa Tiina Seppälän tekemästä palloiluhallissa. Koko valtuusto oli urheilun monitoimihallista yksimielinen ja vain sen rakentamisajankohdasta jouduimme äänestämään. Me olisimme ryhtyneet hakemaan hankkeelle valtion apua jo ensi vuonna ja niin näin hallin rakentaminen olisi alkanut 2019. Enemmistö kuitenkin päätti siirtää hanketta eteenpäin. No nyt lopulta näin saamme myös palloilun ja yleisurheilun ja myös voimailun/painin tilatarpeen ajanmukaiseksi ja riittäväksi. Isoja tulevaisuuspäätöksiä, jotka varmasti tulevat kovaan käyttöön.
Läyliäisten nuorisotila toteutetaan Launosten toiminnan kanssa yhtenevänä viimeistään syksystä 2018 lähtien. Nuopparitila on tarkoitus löytää kouluntiloista, mutta Antti Mikkolan esityksestä budjettiin lisättiin vielä kirjaus, että vanhoista Saunatien päiväkodinkaan tiloista ei luovuta ennen kuin nuopparitilat löydetty. Tällä Antin esityksellä siis varmistetaan, että syksyllä Läyliäisillä on kauan odotettu nuorisotila. Kevään aikana selvitetään vielä lisäksi nuoriso- ja vapaa-aikatoimen henkilöstön ja järkevä käyttöä tuon tänään tehdyn nuorisotyöntekijän lisäksi. Siellä varmasti vielä lisätarpeita olemassa.
Kesätoritoimintaakin Lopella jatketaan ja sen ”osaksi” otetaan myös torilla järjestettävä Lopen Joulutori -tapahtuma joulukuussa 2018.

Lopen Kokoomus ja valtuustoryhmämme kiittämässä Karoliinaa.

Ja väkeä kävi läksiäiskahvilla niin naapurista kuin läheltä ja kauempaakin.
Lisäksi vielä Eeva Pyhälammin esityksestä strategiaan kirjattiin myös tärkeä lisäys eli ”Lopen kunta haluaa varmistaa hyvän sisäilman kaikissa kunnan kiinteistöissä ja siksi jo pelkiin epäilyihin sisäilmaongelmista puututaan välittömästi ja ryhdytään tarvittaviin toimiin ja niistä myös tiedotetaan kyseisen kiinteistön käyttäjiä ja päättäjiä”. Tämä kirjaus on osaltaan vastausta lupaukseemme huolehtia julkisten tilojen sisäilmasta ja tehdä pikkuhiljaa sisäilmaongelmavapaasta kunnasta vetovoima brändiä Lopelle. Uskon, että toimii.
Kunnanvaltuuston alussa kiitimme vielä toistakymmentä vuotta Loppea palvellutta ja pitkään myös kunnanjohtajana toiminutta Karoliina Frankia työstä rakkaan kotikuntamme eteen. Karoliinan aikana koulut laitettiin kuntoon ja myös talouskin tasapainoon. Voi hyvin sanoa että näiden osalta Karoliina jättää kunnan hyvässä kunnossa seuraajalleen. Ainakin niistä tulemme hänet muistamaan. Kiitos vielä täälläkin ja myötä tuulta elämään ja uusiin haasteisiin.
…
Tänään eduskunnassa jo pitkä päivä ja nyt siis mennään ns. yötä päivää eli budjetti tarkoitus saada valmiiksi ja saadaanhan se.