Lopen Yrittäjien Markkinat ja Rompetori.
Tänään on ilo kutsua teidät kaikille kotikuntaani Lopelle. Lopen Yrittäjät järjestävät perinteiset ja Lopen kesän suurimmat markkinat. Markkinapäivä ja Rompetori on tänä vuonna jälleen varsinaisella torialueella ja myyjiä tulossa paljon ja varmasti kauniissa kesäsäässä myös väkeä.
Lopen Yrittäjät ovat tehneet puheenjohtajansa Jarmo Laukkasen kanssa Lopella erinomaista työtä. Muistan miten aikanaan yrittäjäväenkin keskuudesta kuului aika kovaakin kritiikkiä kuntaa kohtaan. Jarmon aikana yhteistyö on laitettu toimimaan ja keskusteluyhteytemme on mutkaton ja tuloksekastakin. Kunnan puolella kiitos tästä kuuluu suuresti kehittämispäällikkö Jyrki Käelle, jonka johdolla yhteydet on luotu. Mutta toki muutkin virhamiehet ovat tässä työssä olleet nyt yhteistyöhengellä mukana ja kunnanjohtajamme Karoliina Viitanen tärkeässä roolissa. Ja myös meidän luottamushenkilöiden puolelta yhteyksiä on luotu uudenlaisella tavalla. Itse olen pitänyt tärkeänä, että keskustelu on avointa ja päämäärä yhteinen. Se jo usein on auttanut eteenpäin. Hyvä esimerkki on vaikkapa se, että nykyisin meillä on kunnanpäätöksenteossa käytössä myös yritysvaikutusten arviointi. Ja se siis koskee muutakin kuin kaavoitusta tai sellaista. Esimerkiksi päivähoitokysymyksillä on usein suurikin merkitys siihen miten yritykset saavat työntekijöitä tai yrittäjätkin pystyvät työtään hoitamaan. Tämä vain yhtenä esimerkkinä uudenlaisesta ajattelutavasta. Olenkin todennut, että toimivat peruspalvelut ovat parasta elinkeinopolitiikkaa kunnalle ja niin se muuten usein onkin.
Sellaisen viimeisen kahdeksan vuoden aikana on yhteistyössä siis tapahtunut erittäinkin suuri muutos. Enää hyvin harvoin kuuluu kritiikkiä yrittäjien puolelta kuntaa kohtaan. Tai jos kuuluu niin se kuuluu meille suoraan ja asioita hoidetaan kuntoon yhdessä.
Tänään Lopen Yrittäjät siis elävöittävät kesä-Loppea markkinoilla. Itse olen markkinatunnelmissa kello 11-12 eli tulkapaa juttusille. Ja kahvitkin tarjoan Yrittäjäteltassa kun tulet vinkkaamaan.
Tulkaahan paikanpäälle kokemaan se kesä-Loppi.
…
Kello 15.49 ja hieno päivä Lopen torilla takana. Väkeä oli todella hyvin liikkeellä ja kuulemma kauppakin kävi. Yrittäjät saavat torille aivan ainutlaatuisen tunnelman ja tärkeässä roolissa siinä mukava ja viihtyisä Torikahvila hyvine herkkuineen ja ystävällisen palvelun kanssa. Ei ole ihme, että tuo väki on pärjännyt hyvin omien yritystenkin kanssa. Iloista ja mukavaa sakkia ja ruoka ja tarjoilutkin aina viimeisen päälle.
Myyjiä olisi tänä vuonna enemmänkin paikalle mahtunut. Ahveniston vastaava tapahtuma ehkä hieman verotti väkeä, mutta ehkä ensi vuodeksi kannattaisi jo nyt varata sopiva päivä ja myös laajentaa aluetta. Olisiko hyvä jatko Lopen torille kunnantalon ja kirjaston välinen parkkipaikka ja sieltä kunnantalon takapiha aina S-Marketille asti. Tälle alueelle mahtuisi varsinaisia rompetorimyyjiä helposti isoine autoineen ja peräkärryineen ja paikkoja voisi todellakin myydä hyvinkin nimelliseen hintaan. Näin tapahtuma kasvaisi aimo harppauksen ja lunastaisi pikkuhiljaa paikkansa yhtenä keräilijöiden suosikkitapahtumista. Ja olisihan siellä vielä kunnantalon toisenkin pään parkkipaikka käytettävissä ja sitä kautta syntyisi iso ja laaja markkina-alue. Ja samalla voisimme hieman kokeilla käytännössäkin Kare Aspin aikanaan esittämää ”kävelykatu”-ajatusta kunnantalon takaa yhdistämään torialuetta ja Kauppatietä S-Marketille. Se voisi olla jopa sellainen yhteys joka kannattaisi rakentaa hieman uudestaankin jos paikka saisi suosiota. Parkkipaikkoja saataisiin lisää ja niille vaikkapa pientä katosta ja samat katokset voisivat toimia myös isompien markkinatapahtumien katoksina. Ja ehkä osan tapahtumista voisi hyvin tuoda suosiolla Kunnantalon S-Marketin puolueiselle parkkipaikallekin. Siellä nurkilla nimittäin vilskettä riittää. Miettikääpä Lopen Yrittäjät tätä. Jos innostutte niin pohditaan sitten yhdessä kunnanväen kanssa miten hommassa voisimme edetä.
Nyt formuloiden pariin. Hieno kesäkiertuepäivä saa nyt lomailupäätöksen.
…
Formuloista makea kakkostila Kimi Räikköselle ja Kunkkareista vieläkin makeammat voitot Ypäjän Marimille ja tuplakunkuksi juosseelle Erikassonille. Kuopion kuninkaalliset siis valittu ja ensi vuonna jatketaan Porissa. Katsotaan jos vaikka silloin taistelussa mukana loppilaishevosiakin. Muutamakin sellainen tekijä kasvamassa Lopella.