Lopesta Suomen vanhusystävällisin kunta?

Blogi, maanantaina 10.09.2012

Ristijärven kunta päätti ryhtyä vanhusten ihannekyläksi. Heillä siihen oli oma tarpeensa ja syynsä, mutta merkille pantavaa oli se, että hanke teki kunnasta myös entistä kiinnostavamman nuorillekin. Meillä Lopella puhaltaa tänäpäivänä hyvät myötä tuulet. Parin vuoden aikana olemme laittaneet nyt kuntamme taloutta kuntoon ja tilinpäätökset on käännetty kriisikuntatieltä positiivisiksi. Samaan aikaan olemme kuitenkin määrätietoisesti kehittäneet kuntaamme mm. rakentaen uuden yläkoulun ja lukion, uusia päiväkoteja, uuden neuvolahammashoitolatalon ja uusia asuin alueitakin. Sellainen hyvä pöhinä on Lopella ollut nyt muutaman vuoden taas vallallaan.

1500 asukkaan Ristijärvellä, yhdessä maamme vanhusvoittoisimmassa kunnassa, lupaus ei jäänyt puheeksi. Nyt kuntaan on rakennettu uusia taloja erityisesti senioritaloiksi, mutta myös liikuntapaikkoja ja teitä, jotka on suunniteltu myös vanhoja ihmisiä ajatellen. Ja niin kuin kerroin yllätykseksi on muutos vetänyt puoleensa myös nuoria.

Minusta tästä voisi hyvinkin ottaa Lopellakin kopin. Meillä tilanne erilainen. Me kasvamme Hämeen kunnista kovinta vauhtia ja kuntaamme muuttaa paljon nimenomaan lapsiperheitä. Mutta olen vakuuttunut, että pienilläkin toimilla saamme kunnastamme entistä paremman myös ikäihmisille. Hieman penkkejä lisää, esteettömyys ohjenuoraksi jne.

Ristijärveltä todettiin, että ”ikäihmiset on tapana nähdä rasitteena, vaikka he tuovat vielä parikymmentä vuotta eläkkeelle jäännin jälkeenkin kunnalle sellaista katetta, jolla voidaan maksaa viimeisten vuosien kalliit kustannukset – joita suurin osa ei muuten edes päädy tarvitsemaan.”

Ja minusta ainakin kunnioittamisen arvoinen ajatus muuttovoittokunnassa ja lapsiperheidenkin kunnassa pitäisi olla se, että ”myös vanhuksilla on oltava vapaus elää itsenäistä elämää”. Olen varma, että pienilläkin teoilla saadaan aikaan myönteistä kehitystä Lopella ja monessa muussakin kunnassa.

Jos emme Ristijärveä ”voittaisikaan” niin olisimme ainakin hyvällä ja oikealla tiellä.

Tänään siis tiukka kotikuntapäivä. Lopen kunnanhallitus linjaa tänään tulevien vuosien investointeja ja siellä tärkeät hankkeet Launosten koulun saneeraus ja laajennus 2014-2015 vuosille ja sitten heti perään Läyliäisten koulun laajennus ja esiopetustilojen rakentaminen. Ja vastaava eskaritalo rakennetaan kirkonkylään jo tänä vuonna aloittaen. Eskaritalo Armas pitäisi olla käyttövalmiina jo ensi vuoden syksyllä.

Mutta paljon muutakin tulevan vuoden budjetti pitää sisällään. Siellä mm. uutta omakotialuetta Vanhakoskelle ja vanhojen teiden perusparannuksia ja uusienkin asfaltointeja jne. Myös panostuksia kyläkouluihin ja vanhustenhoitoon on investointipuolellakin. 

Mutta palaan näihin tarkemmin kun hommat etenevät. Tänään kunnanhallituksessa vasta ensi kertaa näitä yhdessä käymme läpi.

Mutta ennen iltaa ja ryhmäkokousta ja kunnanhallitusta on kalenteri jo täynnä työtä ja tekemistä. Työt tykkää kun ne tehdään. Ryhdytään siis hommiin.

Kello 21.07 ja kotiin. Tehokas päivä takana. Kunnan asioita hyvin eteenpäin ja kunnanhallituksessakin hyvässä hengessä kävimme ensimmäistä kertaa läpi ensi vuoden strategisia painotuksia ja tavoitteita ja myös ensi vuoden investointeja. Joitakin muutoksia varmasti vielä tulemme tekemään, mutta näytti siltä, että aivan yhtä mieltä ollaan suuresta linjasta. Hyvä niin.

Kunnanhallituksen ja päivän muiden kokousten ja neuvotteluiden jälkeen sitten vielä illalla istuimme alas Lopen kokoomuslaisten kunnallisvaaliehdokkaittemme kanssa. Käytännössä valmiiksi 15 teesiä kuntavaalien lupauksiksemme ja myös ehdokaslistamme saimme vahvistettua. Muutama ehdokas vielä toivottavasti mukaan saadaan ja he voimme sitten vaalipäällikkömme kanssa listalle vahvistaa. Mutta nyt näyttää siltä, että ei sellaista ehdokasmäärää saada mitä viimeksi kasassa oli. Näyttää, että vaikeaa ja haastavaa kaikilla ehdokkaitten mukaan saaminen. Syystä tai toisesta.

Mutta nyt huomisten asioiden pariin vielä hetkeksi. Aamusta aloitamme lukiotyöryhmämme kanssa linjaamaan tulevaisuuden suomalaista lukiota.

 

Kommentit