Lopen Yrittäjät mitalikahveilla.

Blogi, maanantaina 17.02.2014

Tänään juhlistimme Lopella Yrittäjiemme upeaa valtakunnallista tunnustusta. Suomen Yrittäjät palkitsivat Lopen Yrittäjät juuri viime vuoden Parhaana paikallisyhdistyksenä. Siitä syntyi idea, että totta kai me haluamme kuntanakin Lopen Yrittäjiä muistaa ja tänään sitten ”Suomenmestareiden Mitalikahvit”. Kunnanjohtajamme Karoliina Viitanen piti yrittäjille erinomaisen kiitospuheen ja nosti esille kuntamme uuden kuntastrategian, joka oli yksi palkinnonkin perusteissa mainittu asia. Lopen kunnan uudessa strategiassa yrittäjyys ja yhteistyö yrittäjien kanssa näkyy vahvasti ja tänä päivänä se onkin mutkatonta ja saumatonta. Kunnanjohtajamme totesikin, että asioista puhutaan suoraan ja heti kun tarvetta ilmenee. Ja toisaalta henki yrittäjien ja kunnanväen kesken hyvää – usein nauravaistakin.

Kirjoitin aiheesta hieman laajemmin muutama hetki sitten täällä blogissanikin. Silloin kun palkinto julkistettiin. Tänään toistin omassa puheessani Yrittäjille samoja asioita. Yksi tärkein on se, että kunnassamme on oivallettu, että ihan jokainen kunnan asia on yrittäjyysasia ja voi siis vaikuttaa merkittävälläkin tavalla siihen miten yrittäjät täällä pärjäävät ja ennen muuta siihen miten yrittäjien tärkein voimavara eli työntekijät täällä pärjäävät ja voivat asua. Esimerkkinä vaikkapa koulujen iltapäivähoito. Monelle yritykselle ja eli siis heidän henkilökunnalleen voi olla ratkaisevan tärkeää, että työntekijöiden perheiden lapsille on tekemistä koulupäivänkin jälkeen valvotusti. Ja samanlaisia vaikutuksia myös päivähoidon ratkaisuilla, mahdollisuudella yöhoitoon, toimivilla viranomaispalveluilla kunnantalolla ja myös rakentamisessakin. Meillä puhutaankin nykyisin eri päätösten yhteydessä yrittäjyysvaikutusten arvioinnista. Eli pohditaan hetki sitä onko kyseisellä päätöksellä millaiset vaikutukset yrityksiin, työntekijöihin ja vastaavaan.

Mutta tänään siis yrittäjien hallitus kakkukahvilla kunnantalolla. Eli samaan tapaan kuin hetki sitten juhlistimme kuntamme ensimmäisestä maailmanmestaruuden voittanutta työntekijää Mira Sydänmaata kakkukahvein tai hetki sitten Lopen FloorBallTeamin eli LTF:n 96-poikien Suomenmestareita. Nämä on hienoja juttuja pienelle kunnalle.

Onnea vielä Suomen paras yrittäjäjärjestö – Lopen Yrittäjät! Jarmo Laukkasen johdossa.

Kello 21.57 ja tämä päivä pakettiin. Tänään pyörähdys Tervakoskella ja sitten Riihimäellä ja loppupäivä turvallisesti ihan täällä koti-Lopella. Työasioita hyvin eteenpäin ja myös hieman ralliakin. Iso motorsport-viikonloppu taas edessä ja kohteena ensin perjantaina ja lauantaina Mikkelin SM-ralli ja sitten sunnuntaina Lopen SM-Rallisprint. Selostushommia siis koko viikonloppu. Mutta sitä ennen toki tiukka eduskuntaviikkokin vielä. 

 

Kommentit