Lopen kaikkien yhteinen Wappu Yrjö Sakari Yrjö-Koskisen patsaalla on lunastanut paikkansa loppilaisesta sydämissä ja perinteestä on muodostunut jo vahva osa Lopen vapun viettoa. Tänä vuonna kirkonmäen juurelle kokoonnutaan jo neljättä kertaa ja sään suosiessa paikalle odotetaan jälleen noin sataa loppilaista ja vapaa-ajanloppilaista. Puhujana Lopen Sinivalkoisessa Wapussa kuullaan tällä kertaa kuoronjohtaja, dir.can. Pekka Perkoa.
– Olen iloinen, että Loppi on saanut tällaisen vahvan oman kaikkien yhteisen vappuperinteen. Aikanaan kun idean Yrjö Sakari Yrjö-Koskisen patsaalle kokoontumisesta sain niin jotku epäilivät miten onnistumme. Vuodet ovat osoittaneet, että tällaista Lopella on kaivattu. Parhaina vappuina mäellä on ollut väkeä toistasataa, kertoi idean isä, loppilainen kansanedustaja Timo Heinonen.
Tänä vuonna vapunaatto osuu jälleen pyhään ja näin patsaalle kokoonnutaan sunnuntaina 1.5.2011 vasta kello 12.00. Tilaisuus alkaa Pekka Perkon aikanaan perustaman Timotei-kuoron keväisillä lauluilla ja tämän jälkeen kuullaan Perkon puhe otsikolla ”Laulu- ja soittoharrastuksista Lopella 1800-luvun lopulta nykypäivään”. Tilaisuus päättyy tavan mukaan Yrjö Sakari Yrjö-Koskisen sanoittamaan Suomen Salossa.
– Kuoromusiikilla on Lopella pitkät perinteet ja erityisesti Pekka Perkon ja Kytömäkien aikana kuorotoiminta nousi todelliseksi menestystarinaksi joka jatkaa nyt eloaan uusien johtajien johdolla. Uskon, että kuulemme vappupuheen jossa on paljon sellaista mitä ennen ei ole julkisuuteen kerrottu, paljasti Timo Heinonen.
Aiemmin Lopen Sinivalkoisessa Wapussa ovat puhuneet Yrjö Sakari Yrjö-Koskisen sukulainen Hannele Yrjö-Koskinen, Lopen kirjastonjohtaja Tarja Toivonen ja viime vuonna kotiseutuneuvos Ahti Gåpå.