Lopen Suuri Vaalitentti keräsi hyvin väkeä

Uutiset, tiistaina 06.02.2007

Lopella järjestetty perinteinen eduskuntavaalien Suuri Vaalipaneeli keräsi jälleen Loppi-salin lähes täyteen ajankohtaisista asioista kiinnostuneita äänestäjiä. Kaikki seutukunnalla valtuustoissa edustettuina olevat puolueet olivat lähettäneet paneeliin kaksi ehdokastaan ja keskustelu oli vilkasta. Kokoomusta paneelissa edustivat Lopen kunnanvaltuuston puheenjohtaja Timo Heinonen ja hämeenlinnalainen Sari Rautio.

– Ilta oli hyvä. Oli äärimmäisen kiva, että väki oli jälleen lähtenyt näin hyvin liikkeelle ja kuulijoita oli paikalla laajasti koko Riihimäen seutukunnalta mutta myös Forssasta ja Hämeenlinnasta ja muutamia Päijät-Hämeenkin puolelta, totesi Heinonen illan päätteeksi. Lopen vaalitentti keräsi Loppi-saliin reilusti toistasataa henkeä.

Paneelin runsas keskustelijajoukko hillitsi hieman keskustelua ja illan aikana vastaväitteet ja väittely jäi lähes puuttumaan.

– No itse hieman halusin nostaa esille sitä mitä nyt on tehty ja mitä olisi pitänyt tehdä valtakunnan tasolla. Minua itseäni häiritsee sellainen, että puhutaan toista ja eduskunnassa tehdään ja äänestetään toista, totesi Heinonen.

Keskustelussa esille nousivat vahvasti vanhusten- ja terveydenhoidon kysymykset, opiskelijoiden tilanne ja perhepolitiikka. Oman osansa ajasta saivat myös energiakysymykset ja myös Suomen puolustustakin sivuttiin.

Vaalikeskustelun järjestelyistä vastasi tavan mukaan Lopen keskustan kunnallisjärjestö. Keskustelun puheenjohtajina toimivat Lopen kunnan kulttuuri- ja vapaa-aikajohtaja Tuula Pirinen ja nuori loppilainen imitaattori Joni Lähde. Lähde toikin tilaisuuteen kysymyksiä useamman sivupersoonan tuomana.

– Joni oli mukana aikanaan vaalikampanjani Lopen Vaalistartissa ja oli mukava juttu, että nuori loppilainen imitaattori sai nyt esittää taitojaan myös tässä tilaisuudessa. Toi kivan lisän, kun välillä sentään yleisökin hymyili, kiitteli Heinonen pilkesilmäkulmassa.

Kommentit