Itse olen haaveillut aina loppiaisen juhlinnasta. Se jotenkin niin hauskasti sopii meille Lopelle ja loppilaisille. Olemmekin usein istuneet Lopen Uupuneiden kanssa juhlaillallista loppiaisen aattona ja viime vuonna järjestin ensimmäisen kerran Loppiaisen Lopen Uupuneiden Jänisjahdin. Sellainen koko Lopen yhteinen juttu on kuitenkin hautunut mielessä pidempään.
Muutama päivä sitten heitin sitten haasteen kaikille loppilaisille Loppiaisen Tulista! Topenolla on jo pidempään aattona poltettu Peurantien varressa ulkotulia ja tänä vuodenvaihteena ja jouluna myös mm. Mikonkaaren asukkaat valaisivat omaa asuinaluettaan ja kotiporttejaan. Myös Hämeen Härkätiellä on tulia poltettu ja kaamostulia myös viritelty kylien yhteisjuttuna aikanaan. Nyt Loppiaisen Tulet sitten sytytellään yhdessä koko Lopen yhteiseksi loppiaisen juhlinnaksi.
Haasteeni otettiinkin erinomaisen hyvin vastaan. Tulia ilmoitettiin sytytettävän kaikkiin Lopen taajamiin ja kyliin ja monet myös kertoivat laittavansa tulia oman talon tai mökin rapunpieleen jne. Myös pidempiä tienpätkiäkin osa lähti ulkotulin valaisemaan ja ainakin Pilpalassa myös jätkänkynttilät roihuivat tänä iltana loppiaisen kunniaksi.
Itse toivon, että tästä tulee sellainen yhteinen Lopen loppiaisen perinne. Lopella sopii hyvin juhlistaa ”nimikaimaa” loppiaista myös näin ja toivottavasti joskus vielä jotain muutakin loppiaisen ympärille kehkeytyy. Se vaan on niin Lopen ja loppilaisten juhlapäivä 🙂
Virallisestihan loppiainen on kristillinen juhlapäivä, joka päättää joulun pyhäpäivät. Loppiaista nimitetään myös Jumalan ilmestymisen juhlaksi, ja se on todennäköisesti joulua vanhempi kristillinen juhla. Loppiaista vietetään jo varhaisella keskiajalla muodostuneen perinteen mukaan itämaan tietäjien Betlehemiin saapumisen muistopäivänä. Monissa maissa loppiaista nimitetäänkin kolmen kuninkaan juhlaksi ja päivä on myös omistettu lähetystyölle.