Lopen kunnanvaltuuston puheenjohtajan ja kansanedustajan uuden vuoden tervehdys Lopen Lehdessä 29.12.2016:
Hyvää Itsenäisyyden 100. juhlavuotta –
Tehdään juhlavuodesta Lopella ainutlaatuinen yhdessä
Vuosi vaihtuu tulevana viikonloppuna ja näin alkaa virallisesti itsenäisen kotimaamme 100. vuosi. Itsenäisyyden juhlavuosi tulee näkymään ympäri Suomen koko vuoden ajan, mutta myös eri puolilla maailmaa. Myös meillä Lopella on luvassa hieno vuosi kymmenien ja kymmenien eri tapahtumien ja juhlallisuuksien muodossa.
Kunta tulee esimerkiksi istuttamaan jokaisen kunnan omistaman kiinteistön pihamaalle Suomi 100 vuotta -muistopuun. Jokainen talo ja toimipaikka saa järjestää itse pienen juhlahetken puun istuttamisen ympärille. Ainakin itse jo odotan päiväkotien ja koulujen puunistuttamishetkiä ja lasten laulua ja riemua, mutta myös Eedilön juhlapuun istuttamista. Eedilän puu tullee kertomaan ja muistuttamaan meille historiasta ja tapahtumista joiden muistot eivät koskaan saa himmetä. Myös Lopen Uupuneiden -puisto saa itsenäisyyden juhlapuun kun juuri Lopen ensimmäiseksi Kunniauupuneeksi valittu, kaikki itsenäisyytemme vuodet nähnyt, Aimo Pekkala saa oman puunsa puistoon. Puu kunnioittaa samalla kaikkia sotiemme veteraaneja ja lottia heidän tekemästään korvaamattoman arvokkaasta työstä.
Oman itsenäisyyden juhlapuun voi istuttaa myös jokainen loppilainen oman kotitalonsa pihaan. Näin monet toimivat jo 50 vuotta sitten Kotikuusien kanssa. Yksi tällainen 50 vuotta vanha kotikuusi on nyt joulukuusena koulukeskuksen ja Loppisalin pihamaalla. Haastankin teidät kaikki mukaan istuttamaan oman Itsenäisen Suomen 100 vuotta -juhlapuun oman kotinne pihaan. Näin tulen itsekin tekemään.
Meillä Lopella tulee ensi vuonnakin olemaan ennätysmäärä erilaisia tapahtumia ja konsertteja. Niistä huolen pidätte te loppilaiset musiikin, taiteen, liikunnan ja urheilun harrastajat ja tekijät yhdessä kuntamme kulttuuri- ja vapaa-aikapäällikkö Tuula Pirisen kanssa. Tällaisesta voimavarasta ja osaamisesta mikä teistä kaikista kumpuaa ollaan monessa naapurikunnassa lähes kateellisia ja me voimme olla taasen teistä kiitollisia. Odotankin jo tuttuja ja perinteikkäitä tapahtumia ja tilaisuuksia, mutta myös uusia juttuja ja ideoita. Itsenäisyyden juhlavuotemme antaa tähän hyvän mahdollisuuden ja meille kaikille pienen haasteenkin.
Annetaan siis vapaan ja itsenäisen rakkaan kotimaamme näkyä ja kuulua kaikissa tapahtumissa ja tilaisuuksissa koko vuoden ajan. Meillä on hieno maa mistä voimme olla jokaikinen päivä ylpeitä ja kiitollisia ja tehdään siitä yhdessä vieläkin parempi.
Näillä sanoilla haluan toivottaa teille kaikille loppilaisille hyvää uutta vuotta 2017.
Yhdessä. Tillsammans.
Timo Heinonen
Lopen Kunnanvaltuuston puheenjohtaja
kansanedustaja