Lopen Kunnanvaltuusto hyväksyi vuoden 2021 talouarvion – Talous kunnossa ja tärkeitä satsauksia peruspalveluihin ja tulevaan

Blogi, maanantaina 07.12.2020

Kotikuntani Lopen kunnanvaltuusto hyväksyi tänään vuoden 2021 talousarvion. Niin kuin täällä olen aiemminkin kirjoittanut niin me olemme olleet kuntakentässä jonkinlainen outolintu. Taloutemme on nimittäin ollut niin vankalla pohjalla, että olemme tehneet käytännössä viimeisen kymmenen vuoden ajan ylijäämäisiä tilinpäätöksiä ja myös tästä koronavuodesta olemme selvinneet varsin hyvin. Myös ensi vuoden talousarvio pystyttiin rakentamaan tasapainoiseksi kokonaisuudeksi ilman veronkiristyksiä, mutta myös merkittävien palveluparannusten jälkeen. Itseasiassa taisi mennä niin, että talousarvio on nyt -10 000 euroa, kun tänään vielä valtuutettu Leila Ahlqvistin hyvästä esityksestä lisäsimme Lopelle toisen määräaikaisen kolmivuotisen opinto-ohjaajan viran. Itse tätä esitystä myös kannatin ja näen tämän myös tärkeäksi senkin takia, että ensi vuonna meillä Lopella aloittaa myös uusi yhtenäiskoulu.

Kuntamme lisää lisäksi esimerkiksi ensi vuonna merkittävästi resursseja ikäihmisten hoivaan. Vanhuspalveluihimme palkataan peräti kuusi uutta hoitajaa ja muutenkin hyvästä ja erilaiset elämäntilanteet ja tarpeet huomioon ottavasta hoivasta pidämme huolta. Myös uutta otetaan käyttöön hoivassa ja hoidossa ja näin toivottavasti valmistaudumme entistä paremmin tulevaakin ja aiempaa vielä suurempaan ja erilaisempaan hoivan ja myös tuen tarpeeseen.

Myös koulupuolta kehitetään koko ajan. Ensi vuonna meillä aloittaa siis tuo uusi yhtenäiskoulu Lopen kirkolla. Näin kevennämme hieman hallinnosta ja voimme ohjata lisää panoksia itse opetukseen. Hankimme ensimerkiksi kolmen seuraavan vuoden aikana kannettavia tietokoneita niin, että jokaisella oppilaalla on oma henkilökohtainen kompuutteri. Ensi vuonna ne hankintaan 9-7 -luokkaisille ja sitten seuraavina vuosina siitä alakoululle 1-5 -luokkalaisille vuosien 2022 ja 2023 aikana. Tämä mahdollistaa myös uusien opetusmateriaalien käyttöönottamisessa peruskoulussa ja myös tarvittaessa nopeankin siirtymiset etäopetukseen tai vaikkapa yhteisopetuksen taajamakoulun ja kyläkoulun välillä.

Erityisen iloinen olen ollut oman Lopen Lukiomme vahvasta taivalluksesta. Rehtori Vilho Ylösen ja osaavan ja työhönsä sitoutuneen opettajakunnan kanssa lukiossamme on tehty hyvää työtä ja vuodesta toiseen lukiomme on noussut valtakunnallisissa lukiovertailuissa Hämeen kärkiryhmään – tänä vuonna jälleen selvästi Kanta-Hämeen parhaaksi lukioksi. Näin haluamme lukiomme menestyvän jatkossakin ja tarjoavan nimenomaa hyvää ja erilaiset oppijat huomioonottavaa lukiopetusta kotikunnassamme. Lukio jää myös yhtenäiskoulussamme omaksi hallinnolliseksi yksiköksi vaikka toimiikin jatkossakin samoissa kirkonkylän koulukeskuksen tiloissa.

Ensi vuodelle kunnanvaltuusto varasi myös rakentamisrahan Lopen uudelle Liikuntahallille. Koulukeskuksen yhteyteen tulevan hallin on tarkoitus lisätä sisäliikuntatilaa niin palloilulle jalkapallosta salibandyyn, mutta avata myös mm. Elmolasta sitten uutta tilaa kamppailulajeille, tanssille ja jumpalle sekä voimistelulle. Pystymme tämän jälkeen kehittämään kokonaisuutta paljon monipuolisemmaksi ja toivottavasti myös tilaa mm. painille tarjoavaksi. Uuden liikuntahallin rakentamisen ehtona on kuitenkin valtion liikuntapaikkarakentamisen tuen saaminen ja se varmistuu aikaisintaan huhtikuulla. Toivottavasti olemme mukana ja pääsemme laittamaan kuokan maahan jo ensi vuoden syksyllä.

Kokoomuksen Riitta Joutsi-Hännisen esityksestä valtuusto päätti myös lisätä ensi vuoden budjettiin investointiosaan määrärahan Launosten uuden tekonurmen pukukoppien rakentamiseen. Samalla myös koululta yksi wc otetaan kentän käyttäjien käyttöön. Saadaan hienosta kentästä myös ohjeisjuttujen osalta vielä hieman parempi. Myös Launosten kenttää laajennetaan tai ehkäpä enemmänkin korjataan hieman niin, että se täyttää myös poikittaissuunnassa junnupelien mitat ja sen jälkeen kentälle pystytetään vielä varustevarasto.

Mainio oli myös Joni Lähteen (sit) valtuustoaloite missä esitettiin yläkouluun perustettavaa liikunta- ja urheiluluokkaa. Allekirjoitin itse tämän aloitteen myös ja toivottavasti sellainen saataisiin liikkeelle jo vaikka syksystä 2021 alkaen. Katsotaan miten valmistelu etenee.

Myös  liikuntaan muutenkin panostetaan lisää ja myös luontoliikuntaan. Isona juttuna Luutalammin ja Komion alueen nuotipaikasta ja sen lähipolusta tehdään esteetön (60 000e). Esteettömien luontokohteiden noste on nyt kova ja olen enemmän kuin iloinen, että voimme tässäkin olla suunnannäyttäjiä. Aikanaan itse nostin nämä esteettömät luontokohteet valtion tasolla yhdeksi hankekärjeksi, kun toimin puheenjohtajatehtävissä siellä ja nyt pystymme näitä tuoda myös muuallekin kuin silloin aloitettuihin kansallispuistoihimme. Samalla myös peruskorjataan ja parannetaan meidän luontoreittejä ja nuotio- ja laavupaikkoja muutenkin. Kohteittemme suosio on nimittäin niin suurta, että esimerkiksi Melkuttimen kierrolla kolkutellaan jo pienimpien kansallispuistojen kävijämääriä. Valtuusto lisäsikin vielä tänään KD:n Riitta Suonurmen esityksestä 20 000 euroa juuri Melkuttimisen alueen mm. parkkialueen ja myös reittien mm. penkkien lisäämiseen. Luonto liikuntaa.

Minä keitin tänään Lopen Kokoomuksen valtuustoryhmäläisille puurot. No, laktoosittomasta maidosta kun tein niin siitä tuli sellaista hieman kellertävää :). Minähän luulin mokanneeni, mutta erehdyin. Sellaista kuulemma laktoosittomasta tulee. No olin jo ehtinyt tehdä ratkaisun…

 

 

Myös iloinen olen siitä, että Lopen Kokoomuksen valtuustoaloitteen myötä saamme ensi vuonna oman erityisen määrärahan myös kunnan yleisilmeen kohentamiseen. Tavoite on laittaa ns. nurkkia kuntoon niin taajamissa kuin kylilläkin. Tästä on tullut aika paljon palautetta ja hienoa, että voimme tämän yhteisen työn aloittaa kanssa jo ensi vuonna. Samalla myös jatkamme lasten leikkipuistojen ja pihojen peruskojauksia ja tavoite on ottaa myös taajamien nämä näkyvät viherkaistat takaisin kunnan hoitoon. Nämä teiden ja kevyenliikenteenväylien varret, kun ovat myös sellaisia käyntikortteja kunnallemme ja myös toivottavasti ilostuttajia myös meille loppilaisillekin jatkossa.

Mutta loppuun vielä kuitenkin kiittelen siitä, että toinen kokoomuksen valtuustoaloite eli osallistava budjetointi saa jatkoa niin eikös siinä ole jo riittämiin hyvää yhdelle vuodelle. Tänä vuonna osallistavan budjetoinnin kuntalaisäänestyksen myötä laitetaan kuntoon Ojajärven Uimarantaan ja katsotaan mikä nousee sitten kuntalaisten toiveissa ykköseksi ensi vuoden äänestyksessä. Tähän työhön on varattu peräti 20 000 euron erillinen määräraha eli paljon saadaan silläkin aikaan.

Aikamoisen pitkä oli tämän illan kokous ja todellakin yllätyksellinen. Peräti kolme valtuutettua erosi lopulta omasta ryhmästäänkin. Ehkä niistä mediat kirjoittaa. Itse en täällä niitä ruodi, kun muiden puolueiden asiat eivät minulle kuulu.

Mutta pääasia, että Loppi elää ja voi siis hyvin. Kiitos vielä kerran täälläkin kaikille loppilaisille tästä päättyvästä vuodesta ja iso kiitos erinomaisen hyvälle henkilökunnallemme kunnan kaikissa eri tehtävissä. Kiitoksen haluan valtuuston puheenjohtajana antaa myös kaikille Lopen kunnan luottamushenkilöille. Vaikeasta ja erilaisesta korona-vuodestakin on selvitty hyvin ja ennen muuta yhdessä tehden. Kiitos siis kuuluu ihan jokaiselle loppilaisille ja Lopella työtäkin tekevälle.

Nyt kun tästä jouluun pääsemme niin annan Lopen kunnanvaltuuston puheenjohtajana, itse itselleni ottamin valtuuksin, nyt kyllä ihan jokaiselle luvan olla ainakin joulunpyhät ja vaikka vielä välipäiviäkin ihan vain Lopen Uupuneina. Villasukat jalkaan ja lämmintä juomaa ja hyvää ruokaa ja ennen muuta läheisten kanssa yhdessäoloa teille kaikille toivotan. Pidetään toisistamme ja itsestämme hyvää huolta!

Kommentit