”Se on ihan sama, pidennetäänkö oppivelvollisuutta, koska he eivät tule pärjäämään.”

Blogi, tiistaina 08.12.2020

” Se on ihan sama, pidennetäänkö oppivelvollisuutta, koska he eivät tule pärjäämään.”

Opettajien Ammattijärjestön OAJ:n puheenjohtaja Olli Luukkainen totesi näin tänään 8.12.2020 Ilta-Sanomissa. Kommentti oli puhutteleva, herättelevä ja tosi. Luukkainen nostaa esille erityisesti ammatillisen koulutuksen vaikean tilanteen ja sinne tehdyt leikkaukset vuodesta 2011 lähtien. Itseasiassa näitä leikkauksia ei ole nykyinen hallitus puheistaan huolimatta perunut. Toimet mitä nyt ammattikouluihin on tehty ovat olleet suurelta osin ”vain” määräaikaisia käytännössä nykyisen hallituksen omaan vallassaolokauteen sidottuja, itseasiassa isolta osin vain ensi ja seuraavaa vuotta auttavia. Opettajat siis palkataan vain määräaikaisiksi ja ongelmat palaavat sen jälkeen.

Opettajien johtaja nostaa Olli Wariksen jutussa esille ammattikoulun kohdalla tärkeimmän: ”He tarvitsevat lisää tukea”. IS:n uutisessa Luukkainen kertoo, että ongelmia on jo peruskoulutasolla ja…

”Yli kymmenen prosenttia peruskoulun päättäneistä ei osaa kirjoittaa, lukea tai laskea niin hyvin, että he pärjäisivät ammatillisessa koulutuksessa”.

Ja tähän ratkaisuksi tänäänkin eduskunnassa pääministeri Sanna Marinin vasemmistohallitus tarjosi opiskelupakkoa eli hienosti sanottuna ”oppivelvollisuuden pidentämistä”. Luukkainen toteaa sen mitä me kokoomuksesta olemme yrittäneet tämän valmistelun aikana sanoa, mutta sitä ei ole haluttu kuulla: ”Se on ihan sama, pidentääkö oppivelvollisuutta, koska he eivät tule pärjäämään”.

Luukkainen arvostelee uutisessa uudistuksen laajuutta ja yksityiskohtia. Ja oleellisen on tämä OAJ:n huoli, että ”peruskoulun lisärahoitus ei ole riittävästi sisällä oppivelvollisuuden pidentämisessä”. Tämä on se mistä nyt on kyse. Meidän tulisi ennen muuta nyt vahvistaa opinpolkua alusta lähtien. Se tarkoittaa lisää panostuksia varhaiskasvatukseen, lisää resursseja peruskouluun alakoulusta ylemmille luokille asti. Minusta se tarkoittaa myös merkittävästi lisää resursseja oppilashuoltoon ja henkilökohtaiseen tukeen. Lisää välittämistä. Sitä meidän lapset kaipaavat.

Ja itse haluaisin pikaisesti säätää tähän maahan subjektiivisen oikeuden myös pienryhmäopetukseen. Kun lapsi tai nuori tarvitsee pienempää ryhmää ja vahvempaa apua ja tukea, niin se pitäisi hänelle kotipaikasta tai koulusta riippumatta taata.

OAJ epäilee myös Sanna Marinin hallituksen opetusministeri Li Anderssonin johdolla annettuja lupausia oppivelvollisuuden pidentämisen kustannusten 100 prosenttisesta kustantamisesta. Luukkainen toteaa lopulta, että ”Minä uskon ja OAJ:n kanta on, että suunniteltu rahoitus ei tule riittämään”.

Peruskoulun kustannukset Luukkainen nostaa esimerkiksi ja kertoo, että vielä 1990-luvun puolivälissä valtiovalta maksoi peruskoulujen kustannuksista 58 prosenttia. Nyt valtio maksaa kunnille peruskoulujen kustannuksista alle neljänneksen.

”Kustannukset on sysätty siis kunnille”

Siksi tänään myös itse nostin huoleni lapsistamme ja nuoristamme esille. Nyt tarvittaisiin pysyvää perusrahoituksen lisäystä varhaiskasvatuksesta peruskouluun ja toiselle asteelle niin lukioon kuin ammattikouluihinkin. Mutta itse ajattelen niin, että myös lainsäädännön tiukennuksia. Esimerkiksi erityisopetuksessa olisi nyt syytä ottaa pari askelta takaisin päin. Enemmän yksillölliseen ja enemmän välittävään suuntaan.

 

Kommentit