Lopen Kokoomus täyttää tänään lauantaina 26. tammikuuta 2019 tasan 100 vuotta. Kokoomuspuolue oli perustettu vain hetkeä aiemmin Helsingissä 9.12.1918 ja jo siis seuraavan vuoden tammikuun lopussa Loppi sai oman kansallisseuransa. Tänään oli kunnia saada avata meidän juhlavuosi ja tehdä se vielä arvokkaimmalla mahdollisella tavalla eli kunniakäynneillä perustajajäsentemme haudoille.
Lopen Kokoomuksen perustamista ensimmäisten joukossa selittää varmasti osaksi se, että Lopella oli vahvat vaikutteet senaattori Yrjö Sakari Yrjö-Koskisen myötä ja Yrjö-Koskisen suvusta vapaaherra Lauri A ja vapaaherratar Ossia Yrjö-Koskinen olivat olleet perustamassa myös valtakunnallista kokoomusta joulusssa 1918. Heidän kanssaan Lopen Kokoomuksen perustivat 26.1.1919 kirjailija Mikko Ilkka ja opettaja ja kirkkokuoronkin perustaja Aino Eskola.
Tänään veimme Lopen kokoomuslaisten ja perustajajäsenten sukulaisten kanssa kynttilät ja kukat perustajajäsenten haudoille. Sytytimme myös kynttilän senaattori Yrjö Sakari Yrjö-Koskisen patsaalle. Kaunis ja juhlava hetki lumisella hautausmaallamme.
Samalla Lopen Kokoomusnuoret sytyttivät kynttilät oman yhdistyksensä perustajajäsenten Raimo Laitisen haudalla ja Ella Heinosen muistoksi. Nuorten yhdistyksemme perustamisesta tulee tänä vuonna kuluneeksi tasan 50 vuotta. Tänään yhdistys jälleen elää aktiivista eloa Rosa Laineen ja muiden nuorten johdolla.
Lopen Kokoomuksen varsinainen 100-vuotisjuhla pidetään Vanajanlinnassa sitten ensi viikon lauantaina 2.2.2019 klo 18 alkaen. 100-vuotisjuhlassa puhujana on Kokoomuksen puheenjohtaja Petteri Orpo. Samalla juhlistamme siellökin myös Lopen Kokoomusnuorten 50-vuotista taivalta. Vuonna 1969 yhdistyksen perustivat siis Ella Heinonen, Raimo Laitinen sekä isäni Hannu Heinonen.
Lopen Kokoomuksen juhlassa esiintyy ensi viikon lauantaina myös Timotei-kuoro ja illan muusta musiikista vastaa kokoomuslainen Jarno Hatakka Solivers-bändinsä kanssa. Illalliskortteja voi vielä varata maanantaihin sähköpostilla timo.heinonen@eduskunta.fi tai puhelimella Jarmo Laukkanen 0400-480 225.
Hieno juhlapäivä tänään ja tunnelmarikas hetki hautausmaalla. Kiitos myös kaikille muille jos edesmenneille Lopen Kokoomuksen tekijöille ja vaikuttajille ja myös kaikille jotka vuosien varrella ovat mukana olleet, mutta eivät enää tänäpäivänä ainakaan niin aktiivisesti mukana ole. Kiitollinen teistä kaikista. Itselläni tulee tänä vuonna täyteen 20 vuotta Lopen Kokoomuksen puheenjohtaja. Pitkä ja antoisa siivu elämästäni. Ja tältä yhdistykseltä olen eniten saanut ja sille myös olen paljon antanut.
Lopen Kokoomus 100!
….
Illalla sitten vielä Tammisunnuntaita juhlistamaan ja muistamaan Riihimäen Varuskuntaan. Upea vuodesta 1945 tauotta jatkunut perinne ja tänään Kallenpäivien juhlapuhujana oli itse puolustusministeri Jussi Niinistö. Kiitos hienosta juhlaillasta. Nostimme sielläkin maljan itsenäisen Suomen rakentajille ja puolustajille ja meidän pöytä myös 100-vuotiaalle Lopen Kokoomukselle.
Nyt kello 23.45 ja kotona. Hieno päivä ja juhlava! Kiitollinen, siunattu ja onnellinen.