Lopen Kokoomus 95 vuotta!

Blogi, lauantaina 01.02.2014

Lopen Kokoomus täytti 95 vuotta tammikuun 26. päivänä tänä vuonna. Kansallinen Kokoomuspuolue perustettiin joulukuun 9. päivä vuonna 1918, eli vuoden verran kansallisen itsenäistymisemme jälkeen. Loppilaiset olivat aktiivisia jo itse emopuolueen perustamisessa ja näin ollen Loppi sai aikanaan yhtenä ensimmäisistä kunnista myös oman yhdistyksen. Lopen Kokoomus perustettiin 26.1.1919.

Tänään kokoonnumme juhlistamaan kotiyhdistyksemme 95. toimintavuotta. Teemme sen Marsalkka Mannerheimin Metsästysmajalla Juhlaillallisen merkeissä. Luvasa siis varmasti hieno ja tunnelmainen juhlailta. Päivällä ajattelin käydä viemässä kynttilät perustajajäsentemme haudoille ja Senaattori Yrjö Sakari Yrjö-Koskisen patsaalle. Muistetaan siis menneitä sukupolvia. Mutta katsotaan jo tuleviin. 

Lopen Kokoomuksen historia on pitkä ja tapahtumarikas. Itse olen saanut olla puheenjohtajana nyt jo yli 10 vuotta ja niinäkin vuosina olemme kirjoittaneet loppilaista historiaa. Viime valtuustokaudella Kokoomus nousi kunnanhallituksen johtopuolueeksi ja nyt jatkamme valtuustonjohdossa. Kokoomuslaisten kädenjälki siis näkyy Lopella monessa ja vahvasti.

Vanhin asiakirja Lopen Kokoomuksesta on yhdistyksemme aito perustamiskirja. Sihteerimme, Lopen kunnanhallituksen varapuheenjohyaja Tiina Seppälä löysi sen puolueemme keskusarkistosta vajaa kuutisen vuotta sitten, kun valmistauduimme yhdistyksemme 90-vuotisjuhliin. Näin tiedämme yhdistyksemme perustajat ja voimme juhlapäivänä kunnioittaa myös heidän muistoaan hautakäynnillä.

Lopen Kokoomuksen Kansallisseurana perustivat aikanaan Ossia Yrjö-Koskinen, Lauri A. Yrjö-Koskinen, Mikko Ilkka ja Aino Eskola. 

Kiitos siis omalleLopen Kokoomukselle kaikesta mitä olen siltä ja Lopen kokoomuslaisilta saanut. Tänään nostamme maljan omalle kotiyhdistykselle!

Kello 16.00 ja kohta Marsalkka Mannerheimin Metsästysmajaa kohden. Tänään päivällä jo siis kunnikäynti yhdistyksemme perustajajäsenten haudoilla ja kunniajäsenemme Raimo Laitisen haudalla. Valkea ruusu myös senaattori Yrjö Sakari Yrjö-Koskisen patsaalle ja Vapaussodan muistopatsaalle. Päällimmäisenä mielessä kiitollisuus.

Iltapäivällä ehdin myös mukaan Riihimäen Cocksin käsipallotapahtumaan Lopen Elmolaan. Cocks halusi esitellä hienoa lajia meille loppilaisille ja päivän aikana halukkaat pääsivätkin kokeilemaan miltä käsipallo tuntuu ja kuinka kovaa sen tutkaan saa heitettyä. Paljon muutakin tekemistä pallojen parissa Elmolassa ja nyt kolmelta alkoi vielä B-junioreiden sarjamatsi. Hieno tapahtuma ja toivottavasti taas joku loppilainenkin innostuu vauhdikkaasta lajista ja lähtee mukaan.

Mutta nyt juhlapukua päälle ja Lopen Kokoomuksen Juhlaillalliselle.

Kommentit