Kiitos Lopen Kokoomukselle.

Blogi, sunnuntaina 02.02.2014

Meillä hieno 95-vuotisjuhlapäivä takana. Juhlapäivämme huipentui siis eilen juhlaillalliseen Marsalkka Mannerheimin Metsästysmajalla Lopella. Juhlapöytään oli kokoontunut hieno joukko kokoomuslaisia niin tämän hetken aktiivitoimijoista kuin myös aikaisempienkin vuosikymmenten ajalta. Kunniapuheenjohtajamme Raimo Rajaoja ja kunniajäsen Elina Kuosmanen olivat itseoikeutetusti paikalla ja muistelivatkin omia valtuusto- ja kokoomuksen aktiiviaikojaan illan aikana. Upeita tarinoita ja hauskojakin sattumuksia. Hymyä ja nauruakin siis iltaamme mahtui.

Ilta huipentui kunnanhallituksen varapuheenjohtajana toimivan Tiina Seppälän Illallispuuheeseen ja maljan nostamiseen 95-vuotiaalle yhdistyksellemme. Tiina kävi puheessaan läpi yhdistyksemme syntyhistoriaa ja sitä kuinka Lopella oltiin ensimmäisten joukossa perustamassa Kokoomus rp:n paikallisyhdistyksiä. Lopen Kansallisseura perustettiin jo kuukautta myöhemmin kun varsinainen puolue oli perustettu joulukuussa. Lopen Kokoomuksen perustamiskirjan allekirjoittivat Vapaaherra Lauri A Yrjö-Koskinen, kirjailija Mikko Ilkka, Vapaaherratar Ossia Yrjö-Koskinen ja kirkkokuoronkin perustanu rouva Aino Eskola 26.1.1919.

Puheessaan Tiina kiitti myös menneiden vuosikymmenten aktiiveja työstä Lopen Kokoomuksen ja rakkaan kotikuntamme hyväksi ja myös nosti esille nykyisten toimijoidemme vahvan yhteishengen ja avoimen ja keskustelevan tavan toimia. Ja myös sen, että vaikeissakin asioissa päätöksemme perustuvat aina siihen, että tosiasioita katsotaan suoraan silmiin. Hieno juhlapuhe Tiinalta ja kauniit sanat hienosta porukastamme ja upeasta yhdistyksestämme.

Itse omissa tervetulo- ja päätössanoissa kiitin myös väkeämme ja erityisen kiitollinen olin siitä tuonakin juhlailtana mitä kaikkea itse olen Lopen Kokoomukselta saanut. Juhlaillallisemme alkoi Hämäläisten laululla JP Ruuskasen säestämänä ja päättyi omaan kauniiseen Lopen Lauluumme. Sovimme, että viiden vuoden päästä juhlimme taas – silloin 100-vuotiasta Lopen Kokoomusta.

Kiitos vielä kerran.

….

Metsästys- ja kalastusasiat ratkaistava uusissa kansallispuistoissa ennen niiden perustamista.

Päättyvällä viikolla maamme hallitus pääsi sopuun siitä, että maahamme ryhdytään valmistelemaan kahta uutta uutta kansallispuistoa. Hallituksen ympäristöasioiden ministeriryhmä päätti, että eteläisen Konneveden sekä Salon Teijon kansallispuistojen perustamisen valmistelu voidaan käynnistää ympäristöministeriössä. Kansallispuistoissa yhdistyvät hienolla tavalla luontoarvot ja hyötykäyttö. Uudet kansallispuistot pitävät sisällään upeita kallionjyrkänteitä ja myös suoalueita ja upeita vesistöjä. Jälleen uusia hienoja alueita. Puistot tukevat muun muassa paikallista matkailuliiketoimintaa ja siten työpaikkoja.

Minusta päätös on hyvä ja tervetullut kahdella mutalla tai kahdella ehdolla. Pidän tärkeänä, että kahden uuden kansallispuiston valmistelussa otetaan huomioon paikallisen väestön kalastus- ja metsästysoikeudet. Ne pitää ratkaista ennen kuin eduskunta voi lopullisesti päättää kansallispuistojen perustamisesta. Minusta paikallisenväestön oikeudet metsästykseen ja kalastukseen tulee taata, jotta hankkeita voidaan viedä eteenpäin.

Toinen ehto on kansallispuistojen toimintarahojen riittävyyden turvaaminen ja tason korottaminen kahden uuden kansallispuiston myötä. Metsähallituksen Luontopalveluille tulee taata riittävä rahoitus jatkossa huolehtia nykyisistä ja uusistakin puistoista. Ei ole järkevää tehdä uusia alueita, jos niistä ei pystytä pitämään kunnolla huolta. Minusta ehto perustamiselle on siis se, että hallitus esittää riittävä rahoitus perustamisen yhteydessä.

Lisäksi uusia kansallispuistoja tulee perustaa vain, jos paikallisen väestön kanssa päästään yhteisymmärrykseen. Onkin hyvä, että Käsivarren suurtunturialueelle suunniteltua kansallispuistohanketta ei viedä eteenpäin, sillä asukkaat eivät hyväksyneet puistokaavailuja. 

Näin siis maamme vuonna 1938 alkunsa saanut 37 kansallispuiston verkosto kasvaa jälleen kahdella. Jos maamme suurin kansallispuisto Lemmenjoella on 2850 km2 ja pienin Petkeljärven 6km2 kansallispuisto niin uudet sijoittuvat sinne väliin. Etelä-Konneveden vanhan metsän ja erämaajärvien kansallispuisto tullee olemaan kooltaan noin 15km2 ja Salon Tejon lounaisrannikkomme mannerpuisto noin 35 km2.

Mutta ennen ratkaisua tai perustamista on vielä siis ratkaista metsästys- ja kalastusasia paikallisen väestön kanssa ja taata riittävä rahoitus kansallispuistojen ylläpitämiseksi myös tulevaisuudessa. Kun nämä kaksi asiaa ratkaistaan niin hyvä siitä tulee. Erinomaisen hyvää ja arvokasta.

Taidan itsekin lähteä nyt nauttimaan upeasta Suomen luonnosta. Jos vaikka järvenjäälle hieman retkeilemään.

Mukava päivä takana. Talvesta tuli nauttia oikein isommallakin porukalla. Pulkkamäkeä, vesikelkkaa ja makkaranuotiot ja vähän ulkoilua järvenkin jäällä. Kaunis Loppijärvemme tarjoili jälleen parastaan.

Päivän upea uutinen tuli Suomen Yrittäjien Järjestöpäiviltä.

Paljon onnea Lopen Yrittäjät – Suomen Vuoden Yrittäjäjärjestö.

Lopen Yrittäjät palkittiin tänään arvokkaalla tunnustuksella. Vuoden Yrittäjäyhdistyspalkinto tuli loppilaisille mm. siitä, että Lopen Yrittäjät puheenjohtajansa Jarmo Laukkasen johdolla vaikuttivat mm. määrätietoisesti kuntamme uuteen strategiaan, ja itse asiassa yrittäjyys nostettiin siinä kolmen tärkeimmän asian joukkoon. Muistan kuinka aikanaan aina Lopen Yrittäjien riveistä kuntaa moitittiin. Päätimme muuttaa äänen kellossa yhdessä ja ryhtyä etsimään mieluumminkin yhdessä keinoja vaikuttaa ja muuttaa ainaisen epäkohtien etsimisen sijaan. Jarmolla oli tässä tärkeä rooli ja muista kuinka aiheesta monta kertaa puhuimme, että muutetaan tämä henki. Ja nyt meillä Lopella Yrittäjillä ja kunnalla synkkaa erinomaisen hyvin ja Lopella on jo arkipäivää mm. se, että kaikkien päätösten yhteydessä arvioidaan niiden vaikutus kunnan yrityksiin ja työpaikkoihin ja työntekijöihin. Esimerkiksi päivähoitokysymyksissä aina pohditaan, että mitä ne vaikuttavat loppilaisiin työssäkäyviin perheisiin jne. Myös Yrittäjien ja kunnan väliset aamukahvitilaisuudet ovat jo vakiokamaa ja kunnanssamme on myös oma kehittämispäällikkö Jyrki Käki hoitamassa mm. elinkeinoasioita. Jyrkille kuuluukin kunnan puolelta virkamiehistä isoin kiitos tästäkin hyvästä yhteistyöstä ja yhdessä tekemisestä. Kuten myös y

rittäjämyönteiselle kunnanjohtajallemme Karoliina Viitaselle.

Paljon onnea siis vielä Lopen Yrittäjille. Jarmon ja Teuvo Zettermanin johdolla yrittäjät tekevät hienoa työtä joka näkyy täällä Lopella, mutta joka on nyt myös huomattu valtakunnallisestikin. Ja se hyvä yrittäjien yhteishenki varmasti myös antaa voimaa kaikille yrittäjille oman yrityksenkin pyörittämiseen joskus kovanakin arkena. Ja on minulla itsellänikin ollut ilo saada olla mukana myös tämän yhdistyksen toiminnassa oman yritykseni Oy TeeHoo Ltd:n kautta yli 10 vuotta. Mutta enemmänkin kuitenkin itse mukana luottamushenkilönä kunnan puolelta. Minulle tämä toimiva ja aktiivinen kunta-yrittäjät -yhteistyö ollut yksi tärkeä sydämen asia jonka olen halunnut saada kuntoon ja hienoja hetkiäkin tämä yrittäjäporukkamme on tarjonnut.

Lopen lisäksi järjestöpäivillä palkittiin myös Kaavin, Suomussalmen ja Vaasan Yrittäjät omien luokkiensa vuoden 2013 parhaina paikallisyhdistyksinä. Vuoden 2013 toimialajärjestö on Suomen Kunto- ja Terveysliikuntakeskusten Yhdistys. Parhaat yhdistykset valittiin jäsenmäärän mukaan neljässä sarjassa: alle 100, 100–199, 200–500 sekä yli 500 jäsenyritystä. 

Huomenna sitten arkeen ja eduskuntaan. Aamusta eduskuntaryhmämme järjestäytymiskokous ja mielenkiintoisia juttuja luvassa. Ja päivällä sitten puhemiehen vaalit ja siitä uusi eduskuntavuosi käyntiin todenteolla. Patterit onkin aikalailla hyvin tässä istuntotauon aikana nyt taas latautuneet. Eli virtaa piisaa haastavaan kevääseenkin.

Kommentit