Lopen Kokoomus juhlisti sadatta toimintavuottaan Vanajanlinnassa lauantaina 2.2.2019. Samalla juhlittiin myös Lopen Kokoomusnuorten perustamisen 50-vuotisjuhlaa. Vanajanlinnassa pidetyssä juhlassa juhlapuheen piti Kokoomus rp:n puheenjohtaja, valtiovarainministeri Petteri Orpo. Juhlapuheessaan Orpo kiitti kokoomuslaisia pitkäaikaisesta ja hyvästä työstä ja loi uskoa vaalikevääseen.
-Lopella olette tehneet erinomaisen hyvää työtä. Se näkyy tässä juhlassakin. Monessa isossa kaupungissakaan ei tällaisia juhlia saada aikaan, kiitteli ja kehui juhlapuheessaan Petteri Orpo.
Oman osansa puheessaan puolueen puheenjohtaja osoitti Rosa Laineen johtamille Lopen kokoomusnuorille. Orpo kiitti nuoria aktiivisuudesta ja hyvästä työstä.
-Me uskomme kokoomuksessa Suomeen ja suomalaisiin. Me annamme suomalaisille luvan tehdä ja onnistuakin. Mutta haluamme, että yhteiskuntamme on sellainen, että epäonnistuakin saa ja voi ja sen jälkeen autetaan ylös ja takaisin mukaan, jatkoi Petteri Orpo.
Puheessaan isoon rooliin nousi lapset ja lapsiperheet sekä koulutus ja osaaminen.
-Me haluamme kokoomuksessa, että jokainen lapsi voi osallistua kaksivuotiseen maksuttomaan esiopetukseen. Se on paras ja tehokkain tasa-arvoteko, kun pienet lapset saavat hyvät lähtökohdat opintielle, linjasi Orpo ja kertoi, että ensi syksynä aloittavat ekaluokkalaiset aloittavat ensimmäisen vieraankielen opinnot jo ensimmäisenä kouluvuonnaan.
Illan muissa puheissa Lopen Kokoomuksen puheenjohtaja Timo Heinonen kävi läpi yhdistyksen syntyhistoriaa ja loppilaisten isoa roolia myös koko puolueen perustamisessa. Kokoomusnuorten puheenjohtaja Rosa Laine kiitti puheessaan aktiivisia nuoriaan ja katsoi luottavaisena tulevaisuuteen. Puheessaan Laine osoitti kiitoksensa myös yhdistyksen vuonna 1969 perustaneille Raimo Laitiselle, Ella Heinoselle ja Hannu Heinoselle. Perustajajäsenistä ainoana elossa olevaa Hannu Heinosta Kokoomusnuoret kertoivat muistavansa loppilaisilla Hanna Jousimaan tekemillä Lopen Kokoomus -villasukilla.
Saija Grönholmille Valkoinen Leijona
Timotei-kuoron aloittama ja päättämä juhla huipentui hetkeen, kun Kokoomuksen puheenjohtaja Petteri Orpo jakoi illan arvokkaimmat tunnustukset. Arvokkaimman Valkoisen Leijonan -merkin sai vastaanottaa pitkäaikainen Lopen Kokoomuksen aktiivi ja myös vuosia kunnan keskeisimmissä luottamustehtävissä toiminut Saija Grönholm.
-Saija on tehnyt pitkään työtä Kokoomuksen hyväksi niin Lopen Kokoomuksen hallituksessa kuin myös mm. Lopen kunnanhallituksen varapuheenjohtajana.
Lopen Kokoomuksen puheenjohtaja Timo Heinonen sai vastaanottaa Kokoomuksen uuden Juhlamitalin ja Sinisen Leijonan merkeillä muistettiin Tiina Seppälää, Sanna Kallelaa, Jarmo Laukkasta, Sirpa Hopearuohoa, Eeva Pyhälammea, Petteri Peltovuorea, Vesa Pesosta, Karoliina Saarta, Santeri Muhosta, Teuvo Zettermania ja Antti Mikkolaa. Lisäksi juhlassa jaettiin ensimmäiset Lopen Kokoomus 100 -maljat joista numero yksi annettiin puolueen puheenjohtaja Petteri Orpolle ja muut Lopen Kokoomuksen hallituksen jäsenille ja Kokoomusnuorten puheenjohtaja Rosa Laineelle.
Lopen Kokoomuksen 100-vuotisjuhlaan ja Lopen Kokoomusnuorten 50-vuotisjuhlaan osallistui suuri sali väkeä ja illan musiikista vastasi Jarno Hatakka Solivers -yhtyeensä kanssa. Lopen kokoomusyhdistysten juhlavuosi tulee näkymään myöhemmin myös eri tapahtumissa ja tilaisuuksissa.
-Piirimme toiminnanjohtaja Mika Airinen oli myös tutkinut Kansallisarkiston kätköjä ja sieltä selvisi, että aikanaan Lopella oli ollut kokoomusyhdistykset myös Läyliäisillä ja Pilpalassa. Katsotaan jos sinnekin kylien toimijat keksivät jotain, kertoi Timo Heinonen historian kätköjen löydöistä.