”Shanghai-Helsinki-Loppi
Jokunen vuosi sitten monimiljoonaisesta Shanghaissa saapuneelta stipendiaatilta kysyttiin Helsingin keskustassa: Mitkä ovat vaikutelmat? – Kuin erämaassa vaeltaisi, oli vastaus.
Lyhyestä haastattelusta ei käynyt ilmi viehättikö yksinäisyys ja ikään kuin ristinsieluton autius kiinalaista oppinutta; tuollainen kokemushan nostattaa usein piinallisen syyllisyyden ja selittämättömän uhan tunteen, jota tietenkin joissakin tapauksissa voi pitää ainutlaatuisen tuskallisena nautintona, hurmiona. Tämmöisestä ekstaasista kykenee vaivatta rikastumaan Lopella ja lähiympäristössäkin, etenkin loka-marraskuun vaihteessa. Asiantuntijat kehoittavat kuitenkin enimmäkseen hakeutumaan ihmisten ja ilon pariin.
Ja tämähän on taas upeasti mahdollista heinäkuun 16., Loppijärvi Happening 94-päivänä. On suurenmoisempaa vaeltaa, ja eksyäkin, keskellä väenpaljoutta kuin erämaata, katsella mansikkajäätelötötterö kädessä kuohukokkaista kirkkovenettä, ahmaista tulikuuma sinapoitu makkaranköriläs, kun taivaalta putoilee laskuvarjohyppääjiä ja siemaista oivallista virkoketta päivätanssimusiikin tunnelmoidessa. Joku kertoo, että mehiläishaukka saattaa tuoda lehvitetyssä pesässään odottavalle puolisolleen makupalaksi kirsikan. Joku toinen, että ostelee arpoja kuin mieletön vaikkei ole milloinkaan voittanut mitään. Ja kolmas tarinoi huvimajassa, jonka on määrä valmistua ennen kuin vuosituhat vaihtuu..
Tuntuu kuin kaikki olisivat paikalla, moni helsinkiläinenkin. Vain shanghailainen puuttuu, lienee saanut tutkimustyönsä päätökseen, tai ainakin apurahansa kulutettua, palannut jättiläismäiseen kotikaupunkiinsa ja saanut kukaties oivallisen työpaikan, kunnollisen puolison ja kaksi
reipasta lasta.”
Juhani Peltonen
Kirjoitus julkaistu Loppijärvi Happening lehdessä vuonna 1994.
…
Kun nuoripoika kirjailijaan ystävystyi
Taisin olla juuri yläasteelta päässyt kun tutustuin Jussiin. Kirjailija Juhani Peltonen oli etäisesti tullut tutuksi minua vuotta vanhemman Jopin isänä ja myös kuorokaverini Selenen isänä. Vietin paikallisessa Catiscassa paljon aikaan nuorena ja niin vietti Jussikin. Itse tein paikassa monenlaisia pikkutöitä ja baaritiskillä ensimmäisen kerran ajatuksia vaihdoimme. Sen jälkeen monet kerrat heitin Jussin kotiin Corollallani ja monet kerrat istuin Peltosilla nauhurimiehenä. Jussi nimittäin ei sietänyt mitään tekniikkaa tai saatikka osannut käyttää ja siksi kirjat kirjoitettiin kunnon vanhanajan kirjoituskoneella kuten oheinen Loppijärvi Happening-kirjoituskin ja siksi myös minua tarvittiin c-kasetteja kelaamaan. Yhteinen huvimme oli kuunnella Elmo-kuunnelmaa eri kielillä ja yrittää saada kiinni selostuksista missä kohtaa tarinaa mennään ja millä kielellä parhaaseen tunnelmaa päästään. Muistan Jussin ilmeet ja naurut kuinka hän kerta toisensa jälkeen kuunnelmille nauroi.
Samoihin aikoihin Juhani tuli myös Riihimäen Lukioon kirjallisuusesitelmäni vieraaksi. Olin ainoa jolla oli paikalla myös ilmielävänä oman esitelmän aihe ja esitykseni pidettiinkin luokan sijaan lukion auditoriossa. Kurssi päättyi maksimipisteisiin.
Juhani Peltosen kirjat ja erityisesti runot kiehtoivat minua jo rippikouluiässä ja ovat edelleen minulle tärkeitä. Hyllystäni löytyy muutamaa lukuunottamatta kaikki Jussin kirjat ja iso kokoelma myös lehtiä missä tarinoita Juhanista ja Peltosten perheestä. Ja itseasiassa Elmoa me poikien kanssa mukailimme myös Riihimäen Lukion elokuvakurssillakin. En tiedä löytyisiköhän se VHS vielä jostain.
Jussin kuoltua virisi nopeasti ajatus siitä, että haluamme perustaa hänen elämäntyötään kunnioittamaan ja vaalimaan oman Juhani Peltosen kirjallisuusseuran. Puheenjohtajaksi ryhtyi Peltosten perhetuttu ja Joelin kummisetä Kalevi Sorsa ja minä nuorena poika sain kunnian tulla varapuheenjohtajaksi. Ne oli nuorelle pojalle upeita hetkiä ja ikimuistoisia kokemuksia mm. istua Sorsilla Helsingissä. Kalevi totesi, että ”tuo meidän kissa on virkamies. Hän ottaa parhaat unet tuossa työtuolissani”.
Myöhemmin sain kutsun ryhtyä seuramme puheenjohtajaksi. Se on ollut mieluisa paikka ja tehtävä. Mutta suurimman työn Jussin ja hänen seuransa eteen ovat kuitenkin tehneet Tuula ja Erja. Ja seurassamme lukuisat Jussin aikalaisystävät ja uudetkin hänen kirjojensa hullaannuttamat. Vuosittain saan yhteydenottoja kuinka joku nuori – yleensä jo Jussin kuoleman jälkeen syntynytkin – kirjallisuutta lukeva tai harrastava haluaa jotain lisätietoa kirjailijastamme. Jussin teksti siis elää ja hurmaa tänäänkin. Samalla tavalla kuin Tuula aikanaan Jussin sanoin hänet hurmasi.
Timo Heinonen
Jussin ystävä ja Elmon hullaannuttama