Halusin avata täällä päiväkirjassani vielä illalla tälle päivälle uudenkin sivun. Tänään kunnanvaltuuston kokouksen alussa nimittäin sain pitää muistopuheen Lopen kunnan ensimmäisen kunnanjohtajan Olavi Sampon muistolle.
Kevään korvalla, juuri ennen kevään juhlaa, 29. huhtikuuta meidät nimittäin saavutti suruviesti. Olavi Sampo oli siirtynyt ajasta iäisyyteen kovan sairauden uuvuttamana. Pidimme valtuuston kokouksen aluksi hiljaisen hetken entisen kunnanjohtajamme muistolle ja tulemme suruliputtamaan kunnantalolla, Olavinlinnassa, 24. toukokuuta.
Olavi Sampo tuli Lopelle vuonna 1966 kunnansihteeriksi. Ennen Lopelle tuloa hän toimi kunnansihteerinä Äänekosken maalaiskunnassa ja Joutsassa. Mutta pisimmän elämäntyönsä hän teki Lopella. Jo seuraavan vuonna 23.1.1967 Sampo valittiin Lopen ensimmäiseksi kunnanjohtajaksi. Tässä tehtävässä hän jatkoi 25 vuotta aina vuoteen 1991 asti kunnes siirtyi ansaituille eläkepäiville.
Aikanaan maaherra Jorma Tuominen katsoi Lopen kuntapolitiikan kehittyneen myönteisesti ja lausui maaherran tarkastuksessa tunnustuksensa kunnanjohtaja Olavi Sammolle hänen toiminnastaan sen parantamiseksi. Olavi Sampon aikana Loppi kehittyi kovalla vauhdilla ja tämä kehitys jatkui myöhemmin hänen seuraajansa Voitto Saranevankin aikana. Kunnanjohtajissa meillä loppilaisilla on ollut hyvää onnea.
Itse muistan Olavi Sampon pikkupojasta lähtien. Itseasiassa muistan kuina piirsin hänelle lukuisia piirustuksia kun Olavinlinnaa eli Lopen kunnantaloa rakennettiin 70-luvun lopulla. Onkohan kuvia muuten vielä tallessa jossain. Muistan piipun ja savun joka leijaili kunnanjohtajan huoneessa kun kuntapolitiikassa mukana olleen isäni kanssa kunnantalolla vierailimme. Ja muista kuin vuosikymmen vaihtui 70-luvusta 80-lukuun. Sitä juhlistimme Sampoilla. Kuntapolitiikkaan en itse mukaan ehtinyt Ollin kunnanjohtaja-aikana, mutta myöhemmin tulin mukaan itsekin Lopen asioita hoitamaan. Pian takana jo 20 vuotta minullakin valtuutetun uraa täällä.
Yksi mikä piipun rinnalla jäi lähtemättömästi mieleeni oli Olavi Sampon runonlausunta. Kuulemma isoveljeni syntymääkin hän juhlisti ja onnitteli äitiäni puhelimella ja lausumalla runon. Yksi runo minulle on jäänyt päälimmäisenä mieleen. Se on Eino Leinon Hymyilevästä Apollosta runo Aurinkolaulu. Lausuin siitä tänään neljä valikoitunutta säkeistöä valtuuston kokouksen avaussanoissa ja Olavi Sampon muistosanoissa. Niistä ensimmäinen on se jonka minä muista ja minun vanhempani muistavat ja varmasti moni muukin loppilainen. Se menee näin:
”Paha ei ole kenkään ihminen,
vaan toinen on heikompi toista.
On hyvää rinnassa jokaisen,
vaikk’ aina ei esille loista.
Kas, hymy jo puoli on hyvettä
ja itkeä ei voi ilkeä:
miss’ ihmiset tuntevat tuntehin,
liki liikkuvi Jumalakin.”
”Oi, onnellinen, joka herättää
noin voimia hyviä voisi!
Oi, ihmiset, toistanne ymmärtäkää,
niin ette niin kovat oisi!
Miks emme me yhdessä käydä vois?
Jos murtuis yks, muut tukena ois.
Oi, ihmiset, toistanne suvaitkaa!
Niin suuri, suuri on maa.”
”Kuka tietävi, mistä me tulemme
ja missä on matkamme määrä?
Hyvä että me sitäkin tutkimme,
ei tutkimus ole väärä.
Mut yhden me tiedämme varmaan vaan:
me kuljemme kumpuja mustan maan,
ja täällä meidän on eläminen
miten taidamme parhaiten.”
”Me olemme kaikki nyt laivalla
ja kynnämme suurta merta.
Me synnyimme tänne vaivalla
ja vaivalla kuolemme kerta.
Mut se mikä niiden on välillä,
se olkohon lämpöä, lempeä.
Kas, yössä kun yhtehen sattuu kaks,
käy kulkukin helpommaks.”
Näillä runon sanoilla muistelin Olavi Sampoa tänään Lopen kunnanvaltuuston kokouksessa ennen hiljaista hetkeä. Valtuustosalin seinältä Olli katseli meitä.
Lämmin osanottoni vielä Olavi Sampon läheisille täälläkin. Muistot elävät ikuisesti. Ja Olavi Sampon -rahasto tukee loppilaisia kulttuurin harrastajia jatkossakin. Vaalien humaanin kunnanjohtajamme muistoa.