Lopen kunnan vuoden 2022 talousarvio syntyi hyvässä ja rakentavassa yhteistyön hengessä. Kunnanhallituksen puheenjohtajana minulla oli mieluisa ja varsin helppokin tehtävä luotsata prosessia eteenpäin. Kunnanjohtajamme Mikko Salmelan ja uuden talous- ja hallintojohtaja Jenny Saarelan johdolla saimme koko ajan hyvää ja ajanmukaista tietoa ja lautakunnista ja johtavilta viranhaltijoilta punnittuja ja hyvin valmisteltuja esityksiä. Myös eri puolueiden ja ryhmien välillä vallitsi poikkeuksellisen hyvä henki ja sitä ohjasi halu tehdä Lopesta entistä parempi kotikunta. Voisi sanoa, että ongelmiin etsittiin yhdessä ratkaisuja eikä etsitty koko ajan uusia ongelmia.
Lopen kunnanvaltuusto hyväksyi budjetin marraskuun lopussa ja talousarvio kurkottaa tasapainoisena tulevaisuuteen. Kuntamme talous on vakaalla perustalla, mutta on totta, että vuonna 2023 aloittava aluehallinto ja sen mukanaan tuomat muutokset luovat kysymysmerkkejä kuntien ylle. Siksikin varovaisuusperiaatetta oli hyvä näinäkin aikoina noudattaa.
Ensi vuosi on Lopella kahden ison investoinnin vuosi. Onneksemme velkamäärämme on pitkään ollut laskussa. Vuodesta 2017 lähtien olemme vuosi toisensa jälkeen investoinneet vähän ja samalla pienentäneet velkamääräämme määrätietoisesti. Tällä vastasimme tätä edeltävien vuosien suuriin päiväkoti-, eskari- ja kouluinvestointeihin. Tämä myös antoi tilaa nyt tehtäville investoinneille. Ensi vuonna rakennamme Läyliäisiin uuden paloaseman ja koulukeskuksen yhteen pitkään kaivatun uuden Urheiluhallin. Myös vanhentuville Eedilän palvelukeskuksen tiloille rakennetaan korvaavia tiloja yhteistyöhankkeena. Isojen hankkeiden lisäksi panostuksia laitetaan leikkipuistoihin, kunnan yleisilmeen kohentamiseen, venevalkamiin ja myös Syrjän historiallisen talon peruskorjauksen tukemiseen. Jatkamme myös luontokohteiden kehittämistä ja uusi vuosi tuo uudet reitit myös Ojajärvelle ja Launosiin.
Mutta tärkeintä on kuitenkin tekeminen ja siihenkin panostamme. Vanhustenhoitoon palkkaamme lisää osaajia niin, että 0,7 hoitajamitoitus täytyy jo etunojassa. Lisäämme resursseja myös sosiaalityöhön, vakinaistamme kouluille psykiatrisen sairaanhoitajan ja lapsi- ja perheohjaajan tekemään matalan kynnyksen työtä perheiden parissa. Myös lääkäripalvelut on palaamassa ensi vuonna Lopelle pitkän yhteistyön tuloksena. Ja paljon muutakin.
Mutta uuteenkin panostamme. Launosten Marjarinne II:n omakotialue saadaan myyntiin, kirkolle ryhdytään kaavoittamaan uusia tontteja Ikikumin eli Vanhan Eedilän alueelle ja myös Lähdemäentien varren asuinalueen valmistelu etenee. Yritystontteja teemme lisää Jylhäkumpuun ja myös kunnanhallituksen varapuheenjohtaja Jorma Kilpiäisen esityksestä etsimme yrityksille uutta tilaa Läyliäisten ja Maakylän alueelta NB-Seinän ja Lakan Betonin imussa. Sillä vain kasvava ja uusia yrityksiä ja asukkaita saava kunta voi pärjätä elinvoimaisena tulevaisuudessakin.
Ja kyllä panostamme myös elinkeinopolitiikkaan aiempaa enemmän ja myös loppilaisten viihtyvyyteen. Suureen suosioon nousseet Kesätorit saavat jatkoa ja entistä suurempina. Ja panoksia laitetaan myös liikuntaan ja kulttuuriin ja tapahtumiin. Niistähän Loppi jo tunnetaankin.
Lämmin kiitos kaikille päättyvästä vuodesta 2021. Hyvää joulunaikaa ja sen jälkeen parempaa uutta vuotta 2022.
Timo Heinonen
Lopen kunnanhallituksen puheenjohtaja