Liikuntapaikkoja kehitetään väestön liikuntatarpeet huomioiden – Myös uusia vaatimuksia liikuntapaikkojen ylläpitoon.

Blogi, tiistaina 17.06.2014

Minulla oli tänään ilo saada esitellä Olympiastadionilla uusi johdollani valmisteltu liikunpaikkarakentamisen Suunta-asiakirja. Valtio tukee liikuntapaikkarakentamista vuosittain noin 25 miljoonalla eurolla. Uudessa Suunta-asiakirjassa joka siis ohjaa valtiontukia linjaamme niin, eetä avustukset kohdentuvat sellaisiin liikuntaolosuhteisiin, jotka laaja-alaisesti palvelevat eri väestöryhmien liikuntatarpeita ja huippu-urheilun edistämistä. Linjauksilla ohjataan ja kannustetaan kuntia pitämään ennakoivasti ja systemaattisesti huolta liikuntapaikoistaan. Rakentamisen laadussa korostuvat esteettömyys ja energiatehokkuus.

Laaja ja perusteellinen 80-sivuinen asiakirja pitää sisällään myös laajasti taustatietoa liikunpaikkojemme nykytilasta niin määrästä kuin muustakin. Linjaustemme taustatyönä olemme kattavasti analysoineet liikuntapaikkarakentamisen nykytilaa ja kuulleet keskeisiä sidosryhmiä. Itseasiassa meillä Suomessa on ainutlaatuisen kattava liikuntapaikkaverkosto. Lipas-tietojärjestelmän mukaan liikuntapaikkoja on noin 33 000 ja niiden jälleenhankinta-arvo on arvioiden mukaan noin 14,5 miljardia euroa. Kuntakohtainen vaihtelu liikuntaolosuhteissa ja niiden tarpeissa on kuitenkin erittäin suuri. Haasteena on mittava peruskorjaustarve: vuositasolla noin 380 miljoonaa euroa tulisi käyttää liikuntapaikkojen kunnossapitoon ja korjauksiin.

Väestön fyysinen aktiivisuus ei ole riittävällä tasolla. On välttämätöntä, että liikuntapaikkoja kehitetään eri väestöryhmien liikuntatarpeet huomioiden ja kuntalaisia kuullen. Uusien liikuntamuotojen olosuhdetarpeisiin ja eri liikuntalajien painotuksiin pitää pystyä reagoimaan ketterästi. Monikäyttöiset ja eri toimijoiden yhteistyöllä aikaansaadut liikuntapaikat korostuvat. Valtionavustuspolitiikalla ohjaamme ja kannustamme kuntia rakennusten suunnitelmalliseen ja ennakoivaan kunnossapitoon sekä rakennusten elinkaaren oikea-aikaisiin korjauksiin. Uutena vaatimuksena kaikilta liikuntatiloilta vaaditaan käyttö- ja huoltokirja. On tärkeää varmistaa, että arvokkaita kiinteistöjä ja paikkoja myös ylläpidetään niiden arvon mukaisesti ja myös vuosi huolletaan ja korjataan. Enää jatkossa ei valtion toimesta voida tukea kuin poikkeustapauksissa alle 15 vuotta vanhojen paikkojen peruskorjauksia. Tätä nuorempien paikkojen korjaukset voivat tulla kysymykseen vain esimerkiksi jonkin tekniikan vanhentuessa ja poistuessa käytöstä. Esimerkkinä voisi käyttää vaikkapa jäähallien jäädytyslaitteistojen uudistumista. Ja tuen ehto on siis jatkossa myös asianmukaisesti täytetty ja huolella tehty huoltokirja.

Osittain peruskorjaustarve nimittäin johtuu suunnitelmallisen kiinteistön sekä sen mukaisten huolto- ja ylläpitotoimenpiteiden puutteista. Jotta hanke tunnistetaan perusparannus- tai peruskorjaushankkeeksi, kohteesta on esitettävä riittävät asiakirjat paikan vuotuisesta ylläpidosta ja tehdyistä huolto- ja kunnostustoimenpiteistä. Tämän vaateen siis nostin itse työssä esille seitsenvuotisen valtionliikuntaneuvosto kokemukseni pohjalta. Nyt siis toimintatavat muuttuvat.

Linjauksissa painotamme jatkossa myös hankkeiden esteettömyyttä ja energiatehokkuutta. Toinen haluamani uudistus menee tähän. Jos hankkeessa toteutetut ratkaisut nimittäin merkittävästi parantavat sen elinkaaren aikaista energiatehokkuutta tai energiaratkaisuna on uusiutuvan energian käyttö, avustuksen määrää voidaan harkita korotettavaksi. Esimerkiksi aurinkoenergiaa, maalämpöä tai uusiutuvaa kotimaista metsäenergiaa käyttävä liikuntapaikka voi siis saada jatkossa lisäkorotuksen valtiontukeensa. Se voisi olla koko luokaltaan joitain kymmeniätuhansia euroja ja nimenomaan kannustamaan.

Linjauksilla kannustamme eri toimijoita, kuten kuntia, järjestöjä ja yksityistä sektoria, yhteistoimintaan. Kunnissa korostetaan eri hallintokuntien välistä yhteistyötä esimerkiksi koulujen ja päiväkotien liikuntaolosuhteiden kehittämisessä. Yhteistyöllä toteutetut hankkeet huomioidaan avustusta korottavasti, kuten myös hankkeet, joissa rakennetaan tai peruskorjataan samassa yhteydessä useampi toiminnallisesti merkittävä liikuntapaikka. Kunta on julkisen hallinnon tehtävämäärittelyn mukaan ensisijainen avustuksen saaja. Avustusta voidaan harkinnan mukaan myöntää myös muille yhteisöille. Tällöin huomioidaan kunnan aktiivinen osallistuminen hankkeeseen ja hankkeen tuoma lisäarvo kunnan liikuntapaikkatarjontaan.

Suunta-asiakirja tulee käyttöön jo ensi vuoden valtiontukia jaettavaksi ja esitämmekin, että näitä samoja kriteerejä käytetään niin opetus- ja kulttuuriministeriön kuin sen alaisen aluehallinon päätöksissä.

Suora linkki julkaisuun: http://www.liikuntaneuvosto.fi/files/303/www_liikuntapaikkarakentamisen_suunta.pdf

….

Kello 22.59

Ja ilta tänään Takarivin Taavien kanssa. Yhdenlainen jäähyväisten ilta kun ministerimme Henna Virkkunen suuntaa nyt Europarlamenttiin. Mutta tänäänkin totesin, että olen aivan varma, että vielä Henna palaa kotimaankin politiikkaan ja ehkäpä ja todennäköisesti myös ministeriksi ja ehkä myös puheenjohtajaksemme. Hauska ilta ensin Liikenneministeriössä ja istuskellen ja hieman tulevaa pohtien ja sitten hyvän ruuan parissa. Hienot ystävät ja hyvä tiimi. Näitä istuntoja varmasti jatkamme vaikka Henna Eurooppaan suuntaakin ja ehkäpä seuraava Taavimme myös ministeriksikin. Näin se elämä vaan menee.

Eduskunnassa tänään aamun liikuntatilaisuuden jälkeen sitten ulkoasiainvaliokunnan kokous vielä kehitysyhteistyöasioiden parissa ja sitten ensimmäinen eduskuntaryhmän kokous Alexander Stubbin johdolla. Hienoja uudistuksia tulossa myös meidän työskentelyyn jo kesän aikana ja uutta heti syksystäkin. Näyttää siltä, että Alex laittaa heti tuulemaan ja niin pitääkin. Tunnelma myös ryhmässä erittäin hyvä ja eteenpäin katsova ja ei tietoakaan enää mistään puheenjohtajakisasta. Ja olen varma, että tämä yhteishenki tulee olemaan voimavaramme myös tänä viimeisenä vaalikauden vuotena. Ja hyvät tavoitteet myös minihallitusneuvotteluihin yhdessä katsoimme ja illalla jo urakka sitten alkoihin. Saa nähdä tuleeko valmista suunnitellussa aikataulussa huomisen päivän aikana. Siltä ainakin nyt näyttää.

Iltapäivällä vielä mielenkiintoinen täysistunto ja itse äänessä useampaankin otteeseen. Aiheina mm. lisätalousarvio, taloutemme isokuva, liikenne ja tiehankkeet ja myös kansalaisaloite energiatodistusten muuttamisesta ja ympäristönsuojelulakikin. Aika värikäs kirjo siis eri asioita näin kevätkauden päätteeksi. Huomenna vielä äänestyksiä ja aamusta myös Petteri Orpon ja Sampsa Katajan kanssa pitämään perinteistä kesäseminaariamme. Tällä kertaa saamme puhujiksi Jyrki Kataisen, Martti Hetemäen ja Timo Soinin. Tuomas Enbusken johdolla luvassa mielenkiintoinen talousseminaari. Jos vielä joku haluaa mukaan niin laittakaapa viestiä tulemaan. Muutama peruutuspaikka tuli hetki sitten vapaaksi.

 

Kommentit