Paikka oli eri ja hieman muutoksia puhujissakin. Mutta ehkä hienointa se, että yksi meistä oli tänään toisessa vetämässä hallitusneuvotteluja Alexander Stubbin kanssa. Petteri Orpo on nousemassa uuden hallituksen yhdeksi ministeriksi ja tänään saimmekin näin ollen Sampsa Katajan kanssa isännöidä kahden joka kesäistä Talousseminaariamme. Ja oli puhujatkin mielenkiintoiset. Hotelli Presidentin täysi Urho-Sali sai kuulla aluksi väistyvän komissaariksi siirtymän pääministerimme Jyrki Kataisen Eurooppa-puheenvuoron ja lopussa lounaan jälkeen tulevaa taloutta ja muutakin hahmotteli perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soini. Ja välissä sitten Jukka Pekkarinen kävi VM:n tuoreimmat samaan aikaan julkaistut talouskalvot läpi ja peilasi niitä tulevaa. Pekkarinen korvasi aamun varoitusajalla hallitusneuvotteluihin kiirehtineen VM:n Martti Hetemäen. Semmamme perinteen mukaan keskustelua johdatteli Tuomas Enbuske ja tyytyväiseltä väki tuntui. Onnistuimme jälleen viime vuoden tapaan kokoamaan paketin joka antoi varmasti jokaiselle pohdittavaa ja myös uuttakin. Kataisen puheenvuoro oli odotettu teemansa kautta ja myös Soinin suljettua puheenvuoroa moni odotti ja eivät pettyneet. Ensi vuonna palaamme remontoidulle Suomalaiselle Klubille ja uskoisin, että silloin puhumassa myös yksi seminaarin isännistä eli Petteri itse. Hieno juttu.
Päivällä ehdin myös ulkoasiainvaliokuntaan missä aloitimme kokouksen uuden jäsenemme Jutta Urpilaisen kakkukahveilla. Meillä tapa, että aina uudet jäsenet tarjoavat kahvit ja kakut ja tällä kertaa minun jälkeen seuraavana pöydän ääreen liittyi Urpilainen ja kakkua ja kahvia siis jälleen tarjolla. Hieno pöytä sai kokeneen ja osaavan uuden jäsenen.
Ja iltapäivällä sitten vielä vajaa sata äänestystä lisätalousarvioon liittyen. Onneksi menokuri piti eikä lisävelkaa päätetty ottaa. Nyt valitettavasti siihen ei ole pienintäkään varaa. Talous pitää saada nyt tasaantumaan ja velkaantuminen taittumaan. Kaikille tämä ei tunnu olevan politiikassa aivan tärkeimpiä haasteita.
Hallitusneuvottelut jatkuvat iltaan. Ja toivottavasti huomenna valmista ja ensi viikolla sitten voisimme uuden hallitusohjelman vahvistaa eduskunnassa. Katsotaan meneekö homma käsikirjoituksen mukaan.