Uudet liikuntasuositukset julkistettiin kouluvuoden alkajaisiksi syyskuun alussa. Niiden mukaan lasten tulisi liikkua vähintään kolme tuntia päivässä. Kuitenkin vain 10-20 prosenttia alle 8-vuotiaista lapsista liikkuu suositusten mukaan. Liikunnan merkitys kasvavalle lapselle on kuitenkin kiistaton ja siksi asiasta on syytä olla huolissaan. Liikunta nimittäin edistää lasten terveyttä ja hyvinvointia kun se pitää sisällään niin kevyttä kuin reippaampaakin liikuntaa. Riittävän liikunnan takaaminen jokaiselle lapselle onkin tehtävä missä tarvitaan meitä kaikkia.
Uudet lapsuuden fyysisen aktiivisuuden suositukset ovat osa Opetus- ja kulttuuriministeriön sekä Sosiaali- ja terveysministeriön koordinoiman Terveyttä ja hyvinvointia edistävän liikunnan linjausten 2020 (TEHYLI) toimeenpanoa. Tämän taustalla on YK:n lapsen oikeuksien yleissopimus. Itseasiassa Suomi oli ensimmäisiä maita, jotka jo vuonna 2005 julkaisivat kansalliset suositukset alle kouluikäisten liikuntaan. Sen jälkeen niitä on päivitetty ja nyt siis viimeksi syyskuun alussa. Suositukset on valmistellut ja niiden tieteellisen perustan koonnut laaja monialainen ja -tieteinen asiantuntijaryhmä ja valtakunnallinen varhaiskasvatuksen liikkumis- ja hyvinvointiohjelma Ilo kasvaa liikkuen (Valo ry) on ollut mukana suositusten valmistelussa.
Vanhempien tuki, liikkumiseen kannustava ilmapiiri, liikuntavarusteiden ja -välineiden tarjoaminen lapsen käyttöön sekä lapsen liikuntatoiveiden kuunteleminen ovat tärkeitä osatekijöitä riittävän liikunnan toteutumisessa. Kotoa saamansa mallin mukaan lapset oppivat, että liikkuminen kuuluu arjen rutiineihin. Mutta myös kouluilla on ehdottomasti iso vastuu lasten liikuntamotivaation kehityksessä. Valitettavaa onkin tämän valossa se, että edelleen merkittävimpinä syynä lasten liikkumattomuuteen ajanpuutteen lisäksi on kielteiset kokemukset koululiikunnasta. Itse muistan tunteneeni samoin ja aika moni muukin muistaa verenmakusuussa pidetyt hiihtokisat ja kelloa vastaan juoksemiset. Miksi tällaisten omien kokemusten jälkeen vastaava tunne on siis tämänkin päivän lapsilla? Emmekö ole oppineet omista kokemuksistamme?
Liikunnan harrastaminen liikunta- ja urheiluseuroissa on muuttumassa lasten tavaksi harrastaa liikuntaa, mutta kaikilla lapsilla ei ole mahdollisuutta tähän. Syynä voi olla liian korkeat maksut tai liian pitkät matkat. Koulujen tuleekin entistä monipuolisemmin tarjota liikuntaa kaikille oppilaille lisäämällä sitä oppituntien väleihin, liikunnallistaan muitakin oppitunteja kuin liikuntatunteja ja välttää yli tunnin pituisia istumajaksoja. Koulujen tulisi myös ottaa huomioon lasten toivomuksia laatiessaan liikuntatuntien sisältöä. Lapsia kiinnostavat nykyään uudet lajit kuten parkour, skeittaus, street- ja showtanssi ja lumilautailu jne. Olisiko tällaisten liikuntatuntien jälkeen tämän päivän lapsilla aikuisina hyvä muisto koululiikunnasta? Uskon niin.
Koulut eivät kuitenkaan yksin pysty täyttämään kolmen tunnin liikuntavaatimusta ja meidän perheiden tulee myös olla mukana lasten liikunnassa. Tämä ei tarkoita, että lasten pitäisi harrastaa rajuja urheilulajeja, vaan pyöräilylenkkikin koulun jälkeen perheen kanssa riittää. Kunnat voivat myös osallistua lasten liikunnan kehitykseen tarjoamalla matalan kynnyksen liikuntamahdollisuuksia, joissa lapset voivat kokeilla monia liikuntatapoja. Vantaalla on viime vuosina luotu parisensataa maksutonta liikuntaryhmää, jotka ovat käytännössä avoimia kaikille. Myös avoimia lähiliikuntapaikkoja on rakennettu moneen kuntaan ja kaupunkiin ja myös koulujen ja päiväkotien pihoista on tehty liikunnallisia ja avoimia myös iltaisin.
Kaikilla lapsilla on oikeus liikuntaan sekä koulussa että vapaa-ajalla. Liikunnan tulee olla hauskaa ja monipuolista eikä vain keskittyä kilpaurheiluun. Mielikuvitusta käyttäen liikuntaa voi sujauttaa melkein jokaiseen oppiaineeseen ja laatia tehtäviä joita lapset ratkovat ulkona tai luokassa liikkuen. Samaan jippoa voi käyttää kotonakin. Koulun suurin tehtävä onkin minusta kannustaa lapsia liikkumaan ja painottaa liikunnan tärkeyttä ja hauskuutta.
Liikkuva Koulu -hankkeella olemme päättäneet saada jokaisen peruskouluikäisen lapsen ja nuoren liikkumaan tunnin päivässä. Opetusministeri Henna Virkkusen johdolla palautimme kerhot koulujen arkeen helpottamaan tätä ja nyt liikuntakerho on monen koululaisen arkea. Tällä vaalikaudella laajennamme Liikkuva koulu -ohjelman valtakunnalliseksi osana hallituksen kärkihankkeita. Kaiken tämän tavoitteena on aktiivisempi ja viihtyisämpi koulupäivä. Mutta vastuuta jää siis reilusti vielä lapselle itselle tai siis oikeastaan meille vanhemmille. Liikkuuko teidän lapset kolme tuntia päivässä?
Tässä tuo mainio raportti kokonaisuudessaan: Lasten liikuntasuositukset: vähintään kolme tuntia liikuntaa päivässä.
…
Liikunnan riemussa ja ilossa tärkeässä roolissa on myös esikuvat. Jääkiekkoilijat ovat tässä onnistuneet hyvin ja monet lapset treenaavat ilmaveivejä ja muuta esikuvien innostamana. Tänään Helsingissä pelataan maailman kovin jääkiekkoturnauksen World Cupin harjoitusottelu, kun Leijonat kohtaavat Ruotsin Hartwall Areenalla. Illalla hieno päästä katsomaan huippujääkiekkoa. Mutta sitä ennen nyt aamusta turvallisuuspolitiikan pariin Santahaminaan. Maanpuolustuskorkeakoulun syksyn ensimmäinen kokous siellä ja avajaiset ja iltapäivällä myös syksyn ensimmäinen kyselytunti eduskunnassa.
…

Upea oli jälleen Maanpuolustuskorkeakoulun lukuvuoden avajaisjuhla ja äärimmäisen mielenkiintoinen kenttärovasti Janne Aallon esitelmä sotamiehen etiikasta ja rehtori kenraalimajuri Ilkka Korkeamäen avauspuhe. Ja Kadettikuoro ja Kaartin Soittokunta totta kai!
Kello 15.34 ja nyt hetki työhuoneessa ennen täysistuntoa ja kyselytuntia. Tänään päivä meni siis Santahaminassa Maanpuolustuskorkeakoulun kokouksessa ja sen jälkeen upeassa lukuvuoden avajaisjuhlassa. Rehtorimme kenraalimajuri Ilkka Korkiamäki piti hyvän katsauksen MPKK:n nykytilanteeseen ja alkavaan lukuvuoteen ja kenttärovasti Janne Aalto äärimmäisen mielenkiintoisen avajaisesitelmän sotilaan etiikasta ja sodankin oikeutuksesta. Ja kyllähän juhla on aina juhla kun musiikista vastaa Kaartin Soittokunta ja Kadettikuoro. Upeita nuoria meillä!