Leo-Pekka Tähti!

Blogi, tiistaina 15.01.2013

Tänään minulla on kunnia saada olla mukana jälleen yhdessä vuoden hienoimmassa juhlassa. Areenalla palkitaan vuoden parhaat urheilijat ja luvassa hieno gaala ystävien kanssa. 

Suurin keskustelu käydään aina Vuoden Urheilijan -valinnan ympärillä. Ei varmasti ole mikään suuri salaisuus, että urheilutoimittajien valitsema palkinto menee helpoimmin keihäänheittäjille ja hiihtäjille. Eniten kiinnityksiä on hiihtäjä Veikko Hakulisella joka kirjoitutti nimensä pokaaliin peräti neljä kertaa 50- ja 60-luvuilla. Ja vaikeinta on urheilutoimittajat tässä äänestyskokoonpanossa vakuuttaa moottoriurheilijoiden. Ehkä tänä vuonna ei moottoriurheilijoilta sellaista menestystä tullutkaan, että ykkösunoa heistä kenellekään annettaisiin. Onhan se niin, että moottoriurheilussa ei Euroopanmestaruudet ja vastaavat ole urheilutoimittajille mitään ja maailmanmestaruudetkin kalpenevat muiden lajien himmeimpien mitalien rinnalla. Ehkä tänä vuonna sykähdyttävimmäksi urheiluhetkeksi riittää Kimi Räikkösen sensaatiomainen paluu suoraan välivuosien jälkeen lajin kirkkaimmalle taivaalle ja miehen tapaa tehdä kuvaava kommentti kisan keskellä tiimiradiossa: ”Leave me alone. I know what I’m doing!”


 

Vuonna 2011 sain kunnian istua Minna Kaupin seurueessa Urheilugaalassa. Silloin iltamme huipentui hetkeen kun asikkalainen kruunattiin vuoden urheilijaksi. Se oli upea hetki meidän pöydässä ja hetki joka yllätti Minnan täysin. Se oli ansaittu hetki ja kunnian hetki.

Viime vuonna ampumahiihtäjä Kaisa Mäkäräinen juhli Vuoden Urheilija-titteliä ja muuten edellinen miesvoittaja on peräti viiden vuoden takaa. Vuonna 2007 parhaana palkittiin keihäänheittäjä Tero Pitkämäki. Se oli myös muuten viimeinen vuosi kun meillä palkittiin erikseen vielä Vuoden Naisurheilija. Siitä lähtien naiset ja miehet ovat kilpailleet samalla viivalla ja niin tänäänkin. Vuoteen 2007 asti valittiin myös erikseen Vuoden Vammaisurheilija. Vuodesta 2008 lähtien hekin ovat olleet samalla viivalla kisaamassa yhdestä ja arvokkaimmasta tittelistä eli Suomen Vuoden Urheilijan Unosta.

Tänään meillä voikin olla edessä hetki, että ykkösenä lavalle kelaa Leo-Pekka Tähti. Tähti nappasi Olympiakullan uudella ME-ajalla (välierissä tehty) ja oli kisoissa yksi ehdoton valtias. Kulta oli Tähden neljäs olympialaisissa ja aiemmin hän on voittanut 100 metrin ratakelauksen T54-luokassa vuosina 2004, 2008. 

Ehkä lähimmäksi Leo-Pekkaa pääsee Olympialaisissa pronssille purjehtinut Tuuli Petäjä-Siren. Listalla varmasti osalla urheilutoimittajista ykkösenä on myös keihäänheittäjä Antti Ruuskanen ja varmasti korkealla voimme nostaa myös Pekka Rinteen, Niklas Moisanderin, jälleen myös MM-kultaa napanneen Minna Kaupin ja rallissa MM-hopeaa ajanee Mikko Hirvosen.

Niin ja kova juttu on myös ravurin Brad de Weluven maailmanennätys. Mutta nyt puhutaan Vuoden Urheilijasta-

Jos ja toivottavasti nyt myös kun kaikki urheilijat tänään ovat aidosti ja tasa-arvoisesti samalla viivalla niin ei ole muuta kuin yksi – Vuoden Urheilija 2012 pitää olla Leo-Pekka Tähti.

Itse odotan myös iltaa innolla senkin takia, että toivon urheilujournalismipalkinnon menevän tällä kertaa legendaariselle Ylen Ralliradiolle ja tottakai upeaa olisi jos myös Olympiastadionin suurremonttikin huomioitaisiin urheilun kulttuuritekona. Sen eteen olemme tehneet pitkään työtä ja kääntäneet asenneilmastoakin tähän suuntaan. Ja tottakai toivon, että urheilun esikuvapalkinnolla palkitaan upea kouluratsastajamme Katja Karjalainen.

Tänään tulee kuluneeksi jo vuosi mestarimme poismenosta. Tänäänkin muistoissamme voittaa Mika Ahola. Kiitos.

Mutta kenet sinä palkitsisit?

Kello 23.05 ja kämpillä. Huomenna jatkamme sportin parissa ja silloin Valtion Liikuntaneuvosto. Ilta tänään siis Helsingin Areenalla ja upea tunnelma kun halli täynnä väkeä ja salissa yli 1500 syöjää ja lisäksi katsomossa 3000-4000 katsojaa. Onnea siis vielä kaikille palkituille ja myös Vuoden Urheilijalle Tuuli Petäjälle. Vaikka siis itse olisi ehdottomasti kunnian antanut Leo-Pekalle. Olisi sen ansainnut.

Mutta kiitos tästä urheilun päivästä ja kiitos kaikille ystäville illasta. Oli upea saada olla mukana sporttiperheen kanssa juhlissa.

Kommentit