Teeba. Hevonen isolla H:lla. Ystävä.
Ystävä, uskollinen ja varma. Kaveri, ystävällinen ja reilu. Sellainen oli Teeba. Muutama viikko sitten sain Tiinalta soiton, että ei taida Teeba enää selvitä. Sairaus iski nopeasti ja rajusti. Laukat oli laukattu, metsälenkit tehty. Kisat kisattu. THDerbyt voitettu. Laitumen ruohot syöty. Oli aika lähteä vihreämmille niityille.
Teebaan sain aikanaan tutustua jo Vaahteramäen Ratsutallilla 2000-luvun ensi vuosina. Sieltä muuten myös tuo kuva missä Heinonenkin hieman siloposkisempana ja Teeba tummempana. Variksen Minnan ja Nylundin Jarin tallille tuli silloin hauska nuorineiti. Teeba valloitti heti väen sydämet ja oli uskollinen kaveri tunneilla, kuin tallin pienissä kisoissakin. Sitten Teeba muutti Hunsalaan Seppälän Tiinalle ja saikin elää siellä hyvän ja onnellisen elämän.
Ketkä Seppälän Tiinan tuntevat niin tietävät kuinka suurisydäminen ja ystävällinen hän on ihmisille. Ja voin sanoa, että vielä enemmän hän on hevosilleen. Sitä rakkautta ja huolenpitoa Teeba sai joka päivä elämänsä loppuun asti. Loputonta rakkautta ja välittämistä. Tiina tiesi mitä Teeba halusi ja mitä Teeba tarvitsi ja sen Teeba myös sai. Olen varma, että Teeba oli elämäänsä tyytyväinen.
Jotenkin kuvaavaa Tiinan tavasta välittää oli se, että tärkeintä viimeisessä Teeban päivässä oli se, että Teeba pääsi vielä vihreän nurmen ääreen laitumelle. Sai syödä juuri niin paljon kuin viimeisellä aterialla halusi ja sen jälkeen itse pyytäen Teeba käveli pois. Oli aika kiittää ja lähteä.
Itse sain ratsastaa Teeban kanssa lukuisia kertoja. Olimme Ystäviä. Teeban kanssa tein myös hymyssä suin videoita TikTokiin ja viimeiseksi, kuin enteellisesti, jäi se video missä viheltelin Jonne Aaronin laulua – laulua, jonka muokkasin Teeban kanssa silloin muotoon…
”Ratsastella kuin huomista ei enää tulisikaan”
Meille ei sitä yhteistä huomista enää tullutkaan. Se jäi viimeiseksi yhteiseksi retkeksi. Ja sillä retkellä myös eksyimme ja jouduimme avohakkuulle Tiinan kanssa. Teeban jalka juuttui pahasti oksien konkeloon. Jouduin hyppäämään pois Teeban selästä – rauhoittelemaan Ystävän – hän rauhoittui ja malttoi – autoin jalan pois tiukasta paikasta ja matkamme jatkui. Mutta enää vain tuon kotimatkan Pelto-Seppälän mäelle. Tämä retki jäi viimeiseksi yhteiseksi.
Tänään istutimme Tiinan kanssa Teeballe Hevoskastanjan Hunsalaan Pelto-Seppälän mäelle hevoslaitumen reunaan. Siinä se kasvaa ja muistuttaa meitä pitkään Teebasta. Ja teimme saman myös meidän Pekkalaan. Olihan Teeba minullekin kuin tyttöystävä – sellainen hellä ja ystävällinen – välillä vähän tulta ja tappuraakin. Mutta laukkaa me menimme niin myötä kuin vastamäessäkin – viimeiseen retkeemme asti.
Tiina lupasi minulle vielä pienen tupsun Teeban häntää. Häntää, minkä harjasin lukuisia kertoja ja mistä viimeksi poistelin ison kasan takiaisia. Muistoja nekin on. Ja Teeban puiden äärellä nostimme aamulla Teeban -hevosenmaljan kuohuviinillä.
Kiitos Teeba ja Tiina. Mainiot ystäväni.
Tämä päivä oli minulle erityinen. Tunnelmarikas. Ja kävimme vielä ratsailla. Teimme itseasiassa kaikkea sitä mikä Kuningatar Elisabethiltä on jo kielletty: Ratsastimme ja otimme pienet Martiinit. Niin ja sydämeni taisi valloittaa nyt uskollinen ja reipas Saaga – Suomenhevonen.