Eilen aikaansaatu päätös lapsilisien sitomisesta indeksiin on juttu joka on kerännyt valtavasti huomiota. Nostimme aiheeneen koko puolueemme voimalla esille viime eduskuntavaaleissa ja näin saamme luottamus myös palkitaan kun indeksisidonnaisuus nyt saadaan kuntoon pitkän pitkän odotuksen ja tyhjien puheiden jälkeen. Vielä ehkä tätäkin merkittävämmäksi läpimurtomme tekee se, että samalla kun lapsilisien korotukset turvataan niin myös vähimmäispäivärahat, kotihoidon tuki mutta myös yksityisen hoidon tuki sidotaan kuluttajahintojen kehitykseen. Nämä esimerkkejä vastuullisesta politiikasta jossa erityisesti halutaan ohjata rahaa sinne missä tarve on suurin. Esimerkiksi tuosta lapsilisäasiasta moni ehti räksyttää jo tälläkin vaalikaudella kun emme sitä heti ensimmäisenä indeksiin sitoneet. Mutta silloin teimme arvovalinnan ja ohjasimme suuremmat korotukset ensin yksihuoltajaperheiden lapsilisiin ja nyt vuoden alussa isompien perheiden lapsilisiin. Näin saimme tehtyä selkeämmät tasokorotukset niille perheille joilla kaikista suurin tarve tälle lisärahalle. Nyt näiden tasokorotusten jälkeen on aika hoitaa tuo yleinen indeksisidonnaisuus kuntoon. Ehkä hieman samanlainen oli marssijärjestys myös eläkkeiden kohdalla. Kun ensin ohjasimme tasokorotuksia eläkkeisiin ja nyt taataan ns. takuueläkkeellä pienimpien eläkkeiden kohtuullinen taso. Kyseessä varsin historiallinen saavutu ja teko.
Eilen elvytyspaketti ja kova uudistuspaketti on saanut myös liikkeelle aivan käsittämättömiä huhuja ja väitteitä, joiden tarkoitusperiä voi vain ihmetellä. Epämiellyttävintä on se, että osa väitteistä tulee poliitikkojen suista. Esimerkiksi SDP:n varapuheenjohtaja Maria Guzenina-Richardson väitti, että kansaneläkemaksun poistaminen ei koskisi kuntia. En tiedä mistä tällaisen väitteet on varapuheenjohtaja nyt keksinyt?? Hän esitti valheellisen väitteensä eilen Radio-Uutisten Ykkösaamussa. Guzeninan väite ei pidä paikkaansa ja voikin vain ihmetellä miksi tällaisia huhuja levitellään. Fakta on nimittäin se, että kansaneläkemaksun poisto vähentää nimenomaan erityisesti kuntien menorasitetta vuositasolla noin 248 miljoonaa euroa. Lisäksi toimenpide on tarkoitettu nimenomaan nopeasti voimaan tulevaksi ja myös pysyväksi niin, että ensin 1.4.2009 maksua alennetaan 0,8 prosenttiyksikköä ja se poistetaan kokonaisuudessaan 1.1.2010 alkaen. Lopputulemana ratkaisu keventää työn verotuksen kokonaisveroastetta ja tukee työvoiman kysyntää arviolta 10 000 hengellä.
Hieman hämmentyneenä olen sen sijaan seurannut tapahtumia nuorten MM-kisoissa Ranskan Praz de Lys’ssä. Sieltähän saimme tiedon, että kolmen nuoren suomalaishiihtäjän starttiluvat evättiin liian korkeiden hemoglobiiniarvojen takia. Alle 23-vuotiaissa kilpailevat Krista Lähteenmäki, Lari Lehtonen ja Antti Häkämies saivat kukin viiden päivän kilpailukiellon ja nyt onkin syytä selvittää perinpohjaisesti mistä nuorten lupaustemme verihämmingit johtuvat. Maamme hallitus onkin jo aivan oikein vaatinut Hiihtoliitolta selvitystä asiasta ja itse Valtion liikuntaneuvoston jäsenenä odotan myös tätä selvitystä. On tärkeää perata nämä tapaukset nyt aina perinpohjaisesti. Näin voimme turvata urheilijoiden oikeusturvan, mutta myös niin vaatiessa ryhtyä toisenlaisiinkin toimenpiteisiin. Nuorten seurantaa on syytä siis joka tapauksessa tiukentaa ja hälventää näin huhuja ja tukea varsin hitaasti rakentuvaa luottamustamme hiihtoomme. Itse haluan uskoa näin, mutta pelkkään uskoon nämä eivät saa perustua.
Tänään päivä vapaata. Ajattelin sen kuluttaa vain akkuja lataillen ja tehden kaikkea sellaista mitä ei kalenteriin kirjoiteta. Illalla sitten kokoonnumme Riihimäen Upseerikerholle nyt jo kaiken kaikkiaan 65. kerran viettämään Kallenpäiviä. Hyväntekeväisyys illallalinen sotiemme veteraanien hyväksi.