Lauantai, 29.01.2011

Blogi, lauantaina 29.01.2011

Lauantai alkaa tänään Helsingissä. Kokoomuksen puoluevaltuusto kokoontuu nyt heti aamusta Messukeskuksessa ja sitten sen perään puoluehallituksemme kokous. Päivä siis tehokkaasti arvoille ja aatteelle. Uutisiakin siis tänään luvassa.

Ilta sitten tänään Riihimäellä Upseerikerholla Kallenpäivillä. Hieno perinteikäs illallinen sotiemme veteraanien hyväksi. Kunnia asia saada olla paikalla ja hyväntekeväisyyshuutokauppaankin tänään vien jälleen jotain erityistä. Viime vuonna lahjoitin mm. aidon Lotta-merkin ja tänä vuonna jotain vielä mielenkiintoisempaa. En vielä voi paljastaa.

Latailen kuvia eilisestä Jukka Rintalan 35-vuotistaiteilijanäytöksestä ja Finnish Catwalk -tapahtumasta tänne blogiini ja FB:hen myös kun pääsen nopeamman yhteyden varaan. Eli kuvia on siis tulossa. Niitä jo joku tuossa kyselikin.

Katse myös tiukasti Egyptissä. Siellä levoton yö ulkonaliikkumiskiellosta huolimatta ja toivotaan, että maa rauhoittuu mahdollisimman pian. Tilanne tulen seuraamaan luonnollisesti joka tapauksessa ja tässä tapauksessa entistä tarkempana – huolestuneena isänä.

Juuri Helsingistä takaisin Lopelle. Tänään julkaisimme vero- ja talouspolitiikkamme tulevaisuuden linjat. Vastuullinen ja tasapainoinen esitys, johon palaan laajemmin myöhemmin. Nyt nimittäin enää vartti aikaa ja sitten Riihimäelle Kallenpäiville.

Upea päivä takana ja iltakin. Nyt aika mennä nukkumaan, mutta lyhyesti vielä Kallenpäivistä. Jukka Tarkka piti mielenkiintoisen illallisesitelmän Suomen ja Naton -suhteesta ja tilanteesta. Vahva oma näkemys miten pitäisi tehdä, mutta myös pohdintaa toiselta puolelta. Varmasti keskustelu tulee jatkumaan. 

Tänäänkin Kallenpäivillä saimme kokoon upean summan rahaa sotiemme veteraaneille. Itse lahjoittamani Karjalan väreissä olleet aidot vanhat Suojeluskunta-kalvosinnapit olivat illan ehdoton ykköskohde ja summa nousikin 280 euroon. Toisena ”tuotteena” lahjoitin huutokauppaan Riihimäen pommituksen sirpaleen. Sekin löysi arvokkaan paikan ja omistajan. En tiedä kuinka monella edes näitä sirpaleita on. Minulla mukava pieni purkki muistona ja nyt yksi uudessa arvoisessaan paikassa.

Mutta kello jo niin paljon, että tältä päivältä luovutan. Palaan verolinjauksiimme ja muuhun huomenissa.

Kommentit