Lauantai, 27.02.2010

Blogi, lauantaina 27.02.2010

Tällä viikolla eduskunnankin välikysymyskeskustelu nosti surullisella tavalla pintaan sen miten osa vielä suhtautuu 2010-luvunkin Suomessa syyllistävästi perheellisiin ja heidän työelämänsä yhteen sovittamiseen. On todella valitettavaa, että edelleen on siis tilanteita missä perheellä ei ole mahdollisuuksia käyttää mm. isyysvapaata ja yksi vakava syy siihen on työpaikan syyllistäminen mistä siis eduskunnankin välikysymyskeskustelu antoi surullisella tavalla esimerkin. On myös totta, että aina isyysvapaaseen ei perheellä ole mahdollisuuksia vaikka työpaikka siihen suhtautuisikin asiallisella tavalla. Joskus syy voi olla perheen tulotason muutokset isyysvapaan myötä vaikka nyt tämän hallituskauden aikaan nimenomaan olemme tähän puuttuneet. Monessa tapauksessa perheen kokonaistulot nykyisin siis kasvata kun isyysvapaa käytetään. Verotus siis käyttäytyy nyt näin eli täysin päinvastoin kuin tuo yleinen olettamus on. Kannattaa siis katsoa ensin tuo verotus ennen kuin sanoo talouden takia isyysvapaalle ei. Oma lukunsa ovat sitten yrittäjät ja erityisesti yksin yrittäjät joille isyysvapaan käyttäminen on nykyisinkin usein lähes mahdotonta. Sen eteen on siis työtä vielä tehtävä.

Yleisesti kuitenkin perheellisiin suhtaudutaan tänäpäivänä yhä paremmin. Mutta surullisiakin esimerkkejä aina tasaisesti tulee. Esimerkiksi eilen kerrottiin, että ”raskaana oleva työntekijä jäi sairauslomalle ja sai loman alkamispäivänä potkut tuotannollis-taloudellisista syistä. Firmaan oli kuitenkin juuri palkattu parikin uutta työntekijää”. Maikkarin julkaisema esimerkki on siis selkeä esimerkki työsyrjinnästä ja se nousi nyt keskusteluun sisäministeriön julkaiseman Syrjintä työelämässä –tutkimuksen kautta vaikka siitä jo aikanaan tehtiinkin tutkintapyynnöt poliisille.

Tutkimuksen mukaan usein juuri terveydentilan vuoksi syrjityt ovat raskaana olevia naisia. Toinen yleinen syys syrjintään oli etninen tausta. En siihen tällä kertaa syvemmälle mene, vaan keskityn äidin asemaan työmarkkinoilla.

Yksi iso kysymys ja epäkohta tässä on vanhemmuuden kustannusten epätasainen jakautuminen äidin ja isän työpaikkojen kesken. On laskettu, että lapsen kustannukset äidin työantajalle on jopa 10 000 euroa ja voi hyvin ymmärtää, että tuollaisen taakan kantaminen pienelle esimerkiksi kahden hengen yritykselle on lähes mahdotonta tai siis mahdotonta vaikka halua olisikin. Vanhemmuuden kustannukset ovat suhteellisesti sitä suurempia mitä vähemmän työntekijöitä työnantaja työllistää ja tällä onkin merkitystä nimenomaan naisten työllistymiseen. Juuri tästä syystä mm. Marjukka Karttunen Yrittäjänaisten puheenjohtaja on vaatinut jo pitkään vanhemmuuden kustannuksien jakamista tasaisemmin äidin ja isän työantajien kesken. Olen täysin samaa mieltä, että on täysin kohtuutonta, että lasten saaminen – tulevaisuuden rakentaminen – jää siis kustannuksiltaan hyvin vahvasti äidin työnantajan maksettavaksi. Tämä on tuo yksi syys sukupuolten epätasa-arvoon ja myös syrjintään työmarkkinoilla.

Hallitusohjelmaamme olemme kirjanneet, että vanhemmuuden kustannukset jaetaan tasaisemmin kaikkien työnantajien kesken. Asia on kuitenkin sosiaali- ja terveysministeri Liisa Hyssälän johdolla edennyt luvattoman hitaasti. Asiaa pohtimaan on asetettu työryhmä ja kun me kaikki tiedämme ongelman ja ratkaisun niin en ymmärrä miksi tätä nyt enää tarvitsee työryhmiin hukuttaa.

Tämä asia tulee nyt Hyssälän hoitaa kuntoon ja antaa näin takuu mm. palvelualojen kasvulle missä tulevaisuuden työpaikat ovat ja missä työtä tekevät nimenomaan hyvinkin paljon naiset ja äidit.

Nykyisin siis vanhemmuuden kustannukset lankeavat aika vahvasti äidin työnantajan niskaan. Kustannusten jakomalli tarkoittaa työnantajalle isoa laskua aina kun naistyöntekijä jää äitiyslomalle ja se on tarkoittanut vanhemmuuden kustannusten kasautumista naisvaltaisille aloille. Itse olen sitä mieltä, että työnantajalle pitäisi korvattava täysimääräisesti vanhemmuudesta suoraan aiheutuvat kustannukset. Nykyinen opetusministerimme Henna Virkkunen totesi joskus, että ”On erittäin kyseenalaista, että monissa tilanteissa työnantaja joutuu arvioimaan naistyönhakijaan liittyvää äitiysriskiä. Jos lapsen saaminen koituu hidasteeksi urakehityksen näkökulmasta vain toiselle sukupuolelle, on meidän syytä korjata järjestelmää.”¨ Äitiys ei nimittäin ole työperäinen sairaus ja näin ollen työnantajan niskaan sen kustannuksia ei kuulu kaataa. Ainakaan siis vain äidin työnantajan niskaan.

Tasa-arvo on meille kokoomuksen yksi erittäin keskeinen perusarvo. Siksi on tärkeää, että työelämässäkin vallitsisi tialnne missä naisen tai miehen palkkaaminen olisi työnantajalle yhtä kannattavaa.

Sen sijaan minä jättäisin itse perheen päätettäväksi miten perhevapaan käyttäisivät. En siis olisi tekemässä pakkomalleja vaan nimenomaan kannustamassa kumpaakin vanhempaan olemaan mahdollisimman paljon lasten kanssa. En siis toimisi tässäkään kysymyksessä pakolla niin kuin en eläkeikäkiistassakaan vaan tässäkin porkkanalla ja houkuttimilla. En itse usko, että se olisi todellista tasa-arvoakaan vaan todellista tasa-arvoa on se, että perheellä on aidot mahdollisuudet itse päättää ilman ulkopuolisten vaikutusta tai painostusta. Valinta kuuluu perheelle. Mutta sen sijaan siihen minunkin pitää päättäjä ottaa kantaa, että tätä laskua ei saa maksattaa vain äidin työantajalle.

Yrittäjä Heidi Ekholm-Talas on esittänyt, että ”ainoa sekä työntekijöille, että työnantajille tasa-arvoinen malli on kustantaa kaikki raskauteen ja perhevapaisiin liittyvät poissaolot verovaroista. Ne taas tulisi rahoittaa jokaisen palkkoja maksavan työnantajan toimesta samalla prosenttiosuudella.”

Ekholm-Talas esitti kysymyksen, jonka minä nyt esitän uudestaan ja kohdistan ministeri Liisa Hyssälälle: ”Eikö tässä maassa ole rohkeutta tehdä oikeasti tasa-arvoista päätöstä, sillä tämä on täysin tahdon asia?”

Tämän sinivihreän hallituksen kausi on jo loppumetreillä ja asia ei ole siis edennyt. Ministeri Hyssälän pitää nyt ottaa tämä asia vakavasti. Esitysten aika on nyt. Kyse ei muuten sitä paitsi ole edes rahasta. Vanhemmuuden kustannukset voidaan jakaa oikeudenmukaisesti tasan ns. nollasummapelilläkin. Ministeri Hyssälä – tämä on vain tahdon asia.

Tänään minulla on ilo toivottaa välillä motorsportväki tervetulleeksi myös omaa rakkaaseen kotikuntaani. Teistä moni tunteekin Lopen vahvana moottoriurheilukuntana historiasta mm. legendaarisista Räyskälän Vauhtipuistoista, Suomen ensimmäisistä kiihdytyskisoista ja Marcello-ralleista. Historiamme on upea, mutta myös tänäpäivänä voimme olla ylpeitä tarjonnastamme.

Ehdoton ykkösjuttu moottoriurheilun saralla tänään meillä on Saukkolan EK. Hannu ja Sari Saukkolan johdolla paikasta on kehittynyt yksi maamme johtavista rallikeskuksista ja teistäkin monelle paikka on tuttu. Rallin asiakastilaisuudet savusaunoineen ja oheisohjelmineen, rallitestit, liukkaankelin ajo-opetukset, mutta myös erilaiset juhlat. Silloin lämpimästi suosittelen tutustumaan Saukkolan EK:n tarjontaan.

Kokemisen arvoisia ovat myös ainutlaatuiset enduroreittimme. Paavo ja Yrjö Kassari järjestävät omalla Etelä-Suomen laajimmalla reitistölle upeita seikkailuja yli 1.300 hehtaarin suuruisella metsäalueella lampien ja harjujen lomassa. Ajetaanko 50 vai 100 kilometriä sen päätät sinä. Ja seikkailun kruunaa vaikkapa aidon Marsalkka Mannerheimin Metsästysmajan saunan löylyt ja Majan Herrojen herkullinen Marskin menu. Suosittelen.

Tai sitten mönkijäseikkailut useammallakin eri reitillä ja joskus motorsportväkikin haluaa ehkä olla aivan hiljaa. Siihenkin meiltä löytyy tarjottavaa. Kymmenien kilometrien patikkareitit laavuineen ja nuotiopaikkoineen tai arvostettu Lopen Kesäteatteri Sajaniemessä vain muutaman mainitakseni.

Kannustan teitä blogini lukijoitakin tutustumaan nyt myös kotikuntani Lopen upeaan tarjontaan. Helpoiten se onnistuu kotisivujemme kautta www.loppi.fi ja jos kysyttävää tai muuta mieleen juolahtaa niin minuun voitte myös ottaa yhteyttä tällaisissakin asioissa. Olen todella iloinen, että yhteydenottoja tulee paljon ja mitä erilaisemmista asioista. Se on yksi merkki siitä, että olen onnistunut tekemään tätä työtä niin kuin olen toivonut.

Mutta nautitaan nyt tänään upeasta suojapäivästä talvesta. Se onnistuu parhaiten ulkosalla pulkkien kanssa, perheen kanssa tai ihan vaan yksin katsellen ja nautiskellen. Tämän talvirallin meille jälleen tarjoaa Lopen Ua yhdessä Karkkilan Ua:n kanssa. Mutta aivan lopuksi ennen kuin kiirehdin koulukeskuksellemme mikä tänään muuttuu kilpailukeskukseksi niin haluan käyttää mahdollisuuteni hyväksi ja kiittää jälleen tiehoitokuntia myötämielisestä suhtautumisesta rallia kohtaan ja tietenkin kiittää myös teitä teiden varsien asukkaat myötämielisyydestä. On arvokasta, että voimme järjestää 2000-luvullakin tällaisia ralleja tällaisilla teillä. Tämän takia toivonkin, että meistä jokainen rallia seuraamaankin lähtevä muistaa tämän. Vastuullinen rallin seuraaja kunnioitaa alueen asukkaita, järjestysmiesten neuvoja ja jaksaa kantaa sen mukaan poiskin minkä tullessaan metsään vie. Eikö näin. Nyt ei muuta kuin Hanaa…

….

Päivä historic-rallin parissa takana. Aamulla ensin lähes 200 autoa matkaan kotikuntani Lopen lumisille teille ja nyt illansuussa vielä palkintojenjaot. Mukava oli myös päivällä ehtiä myös itse kilpailuakin katsomaan Räyskälän ”Vauhtipuistoon” ja tällaisella säällä kilpailun seuraaminen olikin erityisen mukavaa. Väkeä hienosti liikkeellä ja kotikuntani sai monilta kiitoksia tästäkin rallista. Mutta nyt sitten ilta vapaa ja huomenna Vaahteramäen Ratsastuskoululle kisoihin. Hieman siis rennompi viikonloppu ja sen tämä viikko ansaitsee.

Kauheat uutiset Chilen erittäin rajusta maanjäristyksestä ja sen aiheuttamasta tsunamista kylvävät pelkoa ympäri maailmaa. Toivotaan, että varoitusjärjestelmät ja tieto saavuttaa ihmiset rannikoilla riittävän aikaisin. Pääjäristyksen voima oli noin 8,8 magnitudiasteikolla, kun Haitin tammikuun järistys oli noin 7. Eli tuota asteikkoa avaa kun toteaa, että nyt Chilen järistyksen voimakkuus oli jopa 60 kertainen Haitin järistykseen verrattuna. Vuoden 2004 tapaninpäivän tuhoisa järistys 9,15 magnitudiasteikolla.

Coloradon yliopiston geologian professori Roger Bilham kertoi, että nyt liikkeellä olevan aallon nopeus on 720 km tunnissa eli noin 200 metriä sekunnissa. Se on siis suurinpiirtein suihkukoneen vauhti.

” Magnitudi: Maanjäristyksen voimakkuutta kuvaava suure, joka tavallisesti ilmaistaan ns. Richterin avoimella asteikolla. Sen kehittivät 1930-luvulla Kaliforniassa Charles Richter ja Beno Gutenberg. Magnitudi määritetään seismografihavainnoista. Magnitudiasteikko on logaritminen; sillä ei ole ylä- eikä alarajaa. Magnitudi kasvaa vain yhden yksikön verran kun maan liike kasvaa noin kymmenkertaiseksi. Purkautuvan seismisen energian määrä kasvaa tällöin noin 30-kertaiseksi.” (Lähde: Helsingin Yliopiston Seismologian laitos)

Toivotaan siis parasta.

Kommentit