”Heinäluoman kannatus kangertelee” Otsikko eilen MTV3:sen tekstikanavalla ei jättänyt mitään arvailujen varaan. Tuoreimmat mielipidekyselyt uhkaavat jättää Heinäluoman jopa ulos koko eduskunnasta. SDP:n puheenjohtajalla on yllättäen nimittäin jopa vaikeuksia saada kansanedustajapaikkaan riittävä kannatus Helsingissä.
Vastapainona Kokoomus on voittamassa eduskuntavaalit Helsingin vaalipiirissä ja hyvää tulokseen on yltämässä myös vihreät. Häviäjiä maalisvaaleissa olisivat lisäksi keskusta ja perussuomalaiset. Tällaisia uutisia kertoi Taloustutkimuksen MTV:n uutisille ja Helsingin Uutisille tekemä tutkimus.
Mutta kaikkein kovin uutispommi tuossa oli ehdottomasti siis Heinäluoman surkea kannatus jopa kansanedustajaksi puhumattakaan aiemmista pääministerigallupeista. Erkki Tuomioja, Rakel Hiltunen ja Tuula Haatainen peittoavat Heinäluoman kannatuksessa ja samaan aikaan toinen tutkimus kertoi, että SDP:n kannatus 1,4 prosenttia kuukaudessa ja puolue on menettänyt suurimman puolueen aseman keskustalle. Sosialidemokraatteja Helsingissä äänestävistä Tuomiojaa kannattaa lähes 35 prosenttia ja Heinäluomaa vain vajaat kuusi prosenttia. Puheenjohtajan edelle kiilaavat Rakel Hiltunen ja Tuula Haatainen ja puheenjohtaja joutuukin maalisvaaleissa taistelemaan paikastaan tiukasti Arto Bryggaren ja Jacob Södermanin kanssa. Ja uskoisin, että Södermanin kannoilla oleva Päivi Lipponenkin voi vielä yllättää. Josko demarit sitten nostavatkin pääministeriehdokkaakseen Lipposen 🙂
Arvostelu Heinäluomaa kohtaan kasvaa samaan aikaan myös omien joukoissa, missä häntä on syytetty mm. visioiden puutteesta, ylimielisyydestä ja kabinettikähmyilystä. Kovia syytöksiä ennen muuta kun ne tulevat omien joukoista. Puhumattakaan ylimielisyydestä yms. Jäädään mielenkiinnolla seuraamaan tilannetta.
No sama tutkimus kertoo, että kokoomus tulisi voittamaan vaaleissa ainakin yhden lisäpaikan. Läpi ovat menossa Ben Zyskowicz, Sari Sarkomaa ja Jan Vapaavuori ja uskoisin, että tänään ehdokkaaksi ilmoittautunut ex-puheenjohtajamme Pertti Salolainen ottaa tuon lisäpaikan tai kiilaa jopa kärkikaksikkoonkin. Ja kun hyvin menee niin imussa uutena eduskuntaan nousee komisario, motorsportmies Juha Hakolakin. Hänelle tutkimus lupaili paikkaa jo ennen kuin Salolainen peliin ilmoittautui.
Minä otin vastaan Salolaisen mukaan tulon erittäin tyytyväisenä. Salolainen on kokenut politiikko, mutta ei missään tapauksessa mikään jäähdyttelijä. Tällaisia kokeneita poliitikkoja maamme tarvitsee nyt ja Niinistö ja Salolainen esimerkkejä parhaasta päästä. Ministeriainesta.
….
Tänään aloitan päivän Tunturirallin B-junioreiden palkintojenjaolla. Hatakan Jarno menee hoitamaan iltapäivällä Mäntyvaaran viimeisen erikoiskokeen selostamisen ja samaan aikaan minä aloittelen nostamaan tunnelmaa Lordin aukiolla palkintojenjakoa silmällä pitäen.
….
Kello 18.39 ja 42. Tunturiralli päätökseen. Upea päivä takana ja tiukkaa taistelua kaikissa SM-luokissa. Yleiskilpailun voitto ratkesi vasta viimeisellä erikoiskokeella, kun Kosti Katajamäki nousi loistavasti ajaneen Anton Alénin ohi sekunttitaistelussa. Ison A:n voittoon ajoi Kai Eklund ja pikku n:n voittajaksi porontaljalta kruunattiin Joonas Lindroos.
Nyt hieman viluinen olo eli saunan lämpimään ja sitten huomenna aamukoneella takaisin etelään.
Tukiryhmäänkin on jälleen viikonlopun aikana ilmoittautunut mukavasti uutta väkeä. 400 raja rikkoutui perjantainan ja tänään jälleen kolme uutta tukijaa Hämeenlinnan seudulta riveihin. Tervetuloa mukaan joukkoihin ja kiitos aktiivisille. Kiitokset ja tervetulotoivotukset myös uusille Taustavaikuttaja Klubin jäsenille.