Tänään julkistamme ensimmäisen isomman ryhmän Eurovaaliehdokkaitamme. Mielenkiintoinen ryhmä tänään käynnistää EU-vaalikampanjansa ja tästä sitten lopputalven aikana joukko kasvaa aina tuohon maksimiin 20 ehdokkaaseen. Palataan tähän aiheeseen tässä vielä hieman tarkemmin lähiaikoina.
Tänään itse kuitenkin olen matkalla täällä Rovaniemellä. Napapiirillä täydellinen talvikeli ja edessä upea tiukka rallipäivä, kun Arctic Lapland rallyn toinen ja ratkaiseva kilpailupäivä lähtee käyntiin. Tunturirallin lisäksi saamme tänään myös jännittää miten suomalaisluistelijat loistavat kotijäällä EM-kisoissa. Laura Lepistö ja Susanna Pöykiö luistelevat tänään kaksoisjohdossa kohti EM-kultaa ja mitaleista tulee sielläkin kova taisto. Hieno tilanne kotikisoihin.
Mutta nyt jo kello sen verran pimeässä aamussa, että on aika nousta ja lähteä. Palaillaan päivän mittaan aiheisiin ja myös hieman politiikankin tilanteeseen.
….
Päivä Lapissa näin päätökseen ja ensimmäinen rallin SM-sarjan osakilpailu samalla. Kimi Räikkönen teki huikean työn ajaen erittäin vahvasti koko viikonlopun ja toivotaan, että ensimmäinen ralli saa joskus vielä jatkoakin. Voittajaksi ajoivat nelivetoluokassa hallitseva Suomenmestari Juha Salo ja kaksivetoisissa myös mestari oli mestari nytkin kun Joonas Lindroos otti ylivoimaisen voiman täällä. Mutta hienoa on ollut myös seurata suomalaismenestystä Hartwall Areenalla. Laura Lepistö luisteli upeasti Euroopanmestariksi ja Susanna Pöykiö täydensi menestystä EM-pronssilla.
Tänään myös julkistimme ensimmäiset EU-ehdokkaamme. Istuvista Eija-Riitta Korhola, Ville Itälä ja Sirpa Pietikäinen luonnollisesti mukana kovalla listallamme ja lisäksi tänään vahvistettiin myö seitsemän muuta ehdokastamme kahdenkymmenen ehdokkaan kokonaislistalta. Erittäin mielenkiintoisia ja kovia nimiä tässä ensimmäisessä kymmenikössä ja kovia nimiä vielä tulossa. Hyvältä näyttää.