”Ehkä huomenna sataa lunta. Ja lapset pääsevät koulussa hiihtämään”. Aivan upea näköistä kun ensilumi on maassa ja pysynyt jo useamman päivän. Todella kauniisti tarrautunut vielä paljaisiin koivun oksiin ja kuusien havuille. Kuorruttaneet. Ja kaunis kajastus vielä hieman luo valoakin. Todella upean näköistä. Toivotaan, että nyt vain kestää ja saisimme nauttia talvesta täällä etelässäkin.
Tänään vapaapäivä. Olen illaksi vain merkinnyt kalenteriini RSS Laakan 1. divisioonan salibandypelin Riihimäen Urheilutalolle. Mutta sitä ennen ajattelin hieman mennä ulos ja nauttia tästä – lumesta.
….
Kello 21.25 ja todellakin olen nauttinut tästä päivästä. Pekkalan mökillä meni useampi tunti. Kiertelin hieman luonnossa ja jäätyneen Loppijärven rantoja, mutta myös hieman puuhailin. Kuusien leikkuun päätin tehdä tänä vuonna jo nyt kun ammattilaiset ovat muuttaneet ohjeistustaan. Nykyohjeiden mukaan kuuset voi hyvin leikata periaatteessa läpi vuoden. Tietenkin kasvukaudella se ei nyt kaikkein järkevintä. Tuo lumi teki luonnosta jälleen aivan uuden. Eläinten jälkiä joka paikka täynnä ja niin jänikset, peurat kuin oravatkin olleet ainakin yöllä liikkeellä. Niin ja pienet siimahännätkin.
Illalla kävimme vielä katsomassa tuon salibandypelin. Tappio Laakalle jännittävän pelin jälkeen. Alkuun näytti jo pahalta 0-3-tilanteessa, mutta sitten Pispan Juhon hyvällä tsempillä ja pistetehtailulla pelistä saatii vielä peli. Mutta lopulta taistelu ei riittänyt ja sanalla sanoen hieman tuomarienkin haparoitua peli kirjattiin kirkkonummilaisille. Sellaista se on.
Tänään kristillisten puheenjohtaja Päivi Räsänen otti kantaa kauppojen sunnuntai aukioloon minusta varsin erikoisella tavalla. Räsänen esitti kaupan hintoihin sunnuntaikorotuksia. Kuulemma olisi oikein, että palveluita sunnuntaina käyttävät maksaisivat enemmän. Aivan uskomaton esitys. Tuolla logiikalla tietenkin monet muutkin asiat voisi hinnoitella sunnuntaisin kalliimmiksi tai puhumattakaan ilta- tai yöpalveluista jne. Ja en usko sitäkään, että kaupan aukiolon kohtuuttoman sääntelyn purkaminen nyt vain kilpailua heikentäisi. Se on totta, että haasteen se muodostaa mm. kauppakeskusten pikkuliikkeille, mutta niille ollaan joka tapauksessa nyt luomassa mallia jossa vuokrasopimuksin ei enää voitaisi pakottaa kauppoja pitämään oviaan auki. Eilen illalla yhden kaupanalan tekijän kanssa juttelin juuri ja hän kertoi, että varsin joustavasti kauppakeskuksessa on aukioloihin suhtauduttu ja jo nyt osa liikkeistä sulkee ovensa ennen suurten ruokakauppojen sulkemista. Järkivalintoja siis kaupankäynnin näkökulmasta eikä lain pakottamana. Itse kannatan tätä.
Toinen mielenkiintoinen uutinen tuli tänään SAK:n suunnasta. Puheenjohtajaansa keväällä vaihtava järjestö otti kantaa ydinvoimaan. SAK:n edunvalvontajohtaja ja mahdollinen Lauri Ihalaisen seuraaja Lauri Lyly totesi, että olisi oikein antaa markkinoiden ratkaista, kuinka monta ydinvoimalaa Suomeen tulee rakentaa. Olen Lylyn kanssa samaa mieltä. Puolueemme virallisen linjan mukaista. Kesällä linjasimme omia energia ja ilmastotavoitteita juuri tästä lähestymismallista. Meidän tavoitteena on pitkäjänteinen, läpinäkyvä ja ennen muuta ennakoitava ja markkinaehtoisesti toimiva energiatalous. On nimittäin aivan fakta, että ennen muuta energian hinnan pysymiseksi edes kohtuullisissa on tärkeää luoda alalle mahdollisimman toimivat energiamarkkinat.