Tänään Lankalauantain Markkinat avaat kotikuntani Lopen markkinavuoden. Aina kun vain aikataulut ovat antaneet periksi niin olen Lopen markkinoilla yrittänyt ehtiä käymään ja tänäänkin torille tarkoitus suunnistaa. Upea sää – vaikka pikkupakkasta onkin. Taitaa olla talven kylmimpiä öitä olleet nämä kaksi edellistä. Tai taisi muutaman kerran aiemmin mittaria painua lähelle 20 miinusastetta, mutta muuten aikalailla harvinaisia nämä pakkaslukemat. Erikoista myös se, että nyt pitänyt lämpötilat pakkasella myös päiväsaikaan. Toisaalta aikalailla keskiarvoissa nyt tähän vuodenaikaan mennään, mutta hieman vileeltä oudokseltaan tuntuu.
Eilen illalla ajelimme Hämeenlinnaan katsomaan Kristian Meurmanin esityksen ja nyt tänään tarkoitus suunnistaa Suomen Turkuun pääsiäisen viettoon. Ei mitään erikoista ohjelmaa, mutta pari päivää vain aikaa.
….
Lankalauantain Markkinat olivat jokavuotiseen tapaan vauhdikas avaus kuntamme torivuodelle. Väkeä oli paljon liikkeellä ja aika meni kuin siivellä. Tuli juteltua monien tuttujen ja vieraampienkin kanssa ja mukava on ollut tuokin miten hyvin kesä- ja vapaa-ajanloppilaiset ovat ottaneet minut ”omaksi” edustajakseen. Tänäänkin monia ajankohtaisia asioita esillä.
Nyt Turkua kohden. Palaillaan täällä viimeistään huomenissa. Rauhallista pääsiäisenaikaa kaikille.