Lauantai, 18.07.2009

Blogi, lauantaina 18.07.2009

Tällä viikolla on ollut mielenkiintoista seurata Suomi Areenan tapahtumia Porista. Erittäin korkeatasoinen tapahtuma Jazzien kainalossa ja lukuisiä hyviä keskusteluja. Yksi ehdoton Porin tähti tällä kertaa on ollut loistava ulkoministerimme Alexander Stubb, joka on Kanervan linjalla tuonut ulkopolitiikkaan aivan uudenlaista avointa toiminta- ja keskustelukulttuuria. On luonnollista, että tällainen muutos pienen piirin hys hys -politiikalle on saanut myös vastustusta, mutta lähinnä se on ollut tyyliltää sellaista ”se koira älähtää, johon kalikka kalahtaa”.

On erinomaista, että ulkoministerimme uskaltaa tänäpäivänä esimerkiksi arvostella aiheesta koko Eurooppaakin. Hyvä esimerkki tästä on Stubbin Euroopan itsekkyys väitteet Afrikan suhteen. Stubb totesi, että ”EU:n kauppapolitiikka Afrikassa ei ole reilua vaan EU on itsekäs suhteessa Afrikkaan” ja totesi samalla, että koko Afrikan osuus maailman taloudesta on vain yksi prosentti. On myös politiikkaan varsin poikkeuksellista, että poliitikko kehuu niin avoimesti toisen puolueen toimijoita kuin Stubb tekee. Itse arvostan sitäkin valtavasti. On tärkeää, että osaamme toimia joukkueena ja osaamme antaa myös palautetta onnistumisista niin kuin Stubb kehitysyhteistyön kokonaisvaltaisesta kehittämisestä antoi Paavo Väyrysylle ja Afrikan kriisien rauhanvälittämisestä Pekka Haavistolle. Aivan oikein.

Mutta erittäin hyviä kokonaisuuksia siis Porissa tänä vuonna ja suomalainen kesä tarvitsee tällaisen keskustelun viikon ja Suomi Areena on tässä onnistunut aloittamaan hyvän perinteen. Jatkoa saa tulla.

Tänään kisaamme ratsastuskoulullamme kesän perinteisen thDERBYn eli yksi meidän harrastajaratsastajien vuoden kohokohdista. Koko vuosi on tahkottu erilaisten treenien ja ratsastelun parissa ja tänään hieman katsomaan mitä olemme oppineet. Odotan jo innolla puoltapäivää ja starttiani vaikka tällä kertaa tilanne on niin sanotusti fifty-fifty eli pientä epävarmuutta viimeistelytreeneissä. Josko ne sitten lupailisivat hyvää ensi-iltaa. Katsotaan mitä päivä tuo.

….

Hevostelupäivä näin takana. Nyt Pekkalaan illanviettoon ja saunomaan. Kempin Katriina yhtenä vahvana ennakkosuosikkina hoiti kisan jälleen nimiinsä nyt Hripan kanssa ja jos totean, että omasta kisasta ei paljon ole kerrottavaa niin kerroin jo liikaakin. Mutta upea helteinen kisapäivä ja mukava tunnelma.

Kommentit