Lauantai, 17.09.2011

Blogi, lauantaina 17.09.2011

Viikonloppuun tänään Lopella. Eilen väärin laitoinkin teille viestiä Lopen Maalaismarkkinoista. Ensi viikonloppunahan vasta. Mutta nautitaan tästä upeasta syyspäivästä kuitenkin ja vaikkapa syksyn antimistakin.

Mukava päivä takana. Aamusta ajelin kollegani ja ystäväni Aino-Kaisa Pekosen kanssa Lounais-Hämeeseen Forssaan. Siellä kaupunki tänään juhlisti Valtatie 2 -remonttirahaa torikahveilla ja tottakai halusimme olla mukana. Itse olen tielle rahoitusta vääntänyt joka vuosi ja pari vuotta sitten onnistuimme samaan tielle jatkorahoitusta ja nyt sitten uuden hallituksen myötä lopun 10 miljoonaa. Tuntui siis jotenkin työvoitolta. Asia on ollut meille Hämeen kansanedustajille yksi kärkihanke ja nimenomaan juuri siksi, että remontti on venynyt ja venynyt ja sitä on tehty lähes sata metriä kerrallaan -tyylillä. Ainakin minusta on tärkeää, että yksi aloitettu hanke vedetään yhteispelillä ensin loppuun ja sitten käännetään äänenpainoa lisää muille alueemme tiehankkeille. Ja niitä muuten riittää. Iso on Lahden eteläinen kehätie, Kantatie 54, Kymppitie, päärata-jättihankkeena jne. Päijät-Hämeessä Lahden eteläisen kehätien lisäksi tärkeä ja iso kokonaisuus on myös laajemmin itä-länsi- suuntaisen liikenteen kehittäminen Valtatie 12:n osuudella. Myöskään Valtatie 24 Lahden ja Vääksyn välillä ei suorituskyvyltään vastaa nykyisiä liikennemääriä. Eli työtä siis todellakin riittää.

Mutta tänään juhlistimme yhtä työvoittoa ja ainakin itse haluan täälläkin antaa ison julkisen kiitoksen ministereille Krista Kiurulle (SDP) ja Merja Kyllöselle (VAS) sekä meidän kansanedustajista satakuntalaiselle Sampsa Katajalle. Ilman heitä ei tämä loppurahoitus olisi onnistunut. Voi siis hyvin todeta, että tämä oli todellisen joukkuepelin voittomaali. Iso kiitos siis heille ja maakuntaliitolle ja Lounais-Hämeen kunnille ja kuntapäättäjille ja ihan jokaiselle jolla on ollut roolia tässä maratonissa.

Forssasta sitten Lopelle ja iltapäivällä Elmolaan katsomaan SM-sarjaan valmistautuvien LFT:n ja Hollolan -96-syntyneiden salibandypeliä. LFT:lle taisi hieman olla mestarien cupin voittohuumaa vielä jaloissa ja päässä. Hollolaiset nimittäin hallitsivat peliä ja veivät tämän treenin puhtaasti nimiinsä. Ensi viikonloppuna kun sarjapelit alkavat samassa paikassa pitää kotijoukkueen olla aivan toisenlaisessa asennossa. Ja sen tiedän, että niin myös on. Upea ja taitava joukkue ja heillä erinomainen valmentajakaksikko Tomi Hietanen ja Olli Aalto huoltojoukkoineen ja muineen tukena. Tämä joukkue tulee jatkossakin menestymään. Katsokaahan vaan.

Mutta nyt ilta vapaa. Kummityttöä moikkaamaan ja jos sitten vain sohvalle. Eikös sekin joskus tee ihan hyvää.

Kommentit