Lauantai, 17.05.2008

Blogi, lauantaina 17.05.2008

Tänään Lopella kisataan Harmonikkaorkestereiden Suomenmestaruuksista. Itse lupauduin jo kilpailun suunnittelun alkuvaiheessa mukaan ja tänään kello kymmenen minulla ilo avata tämän vuoden mestaruuskilpailut. Kotikuntani Loppihan on hyvin tunnettu myös harmonikkamusiikista ja menestyksestäkin. Itseasiassa vielä tänäänkin Lopen Harmonikat on ainoa suomalainen orketeri joka on voittanut lajin Pohjoismaidenmestaruudenkin. 1986 Suomenmestaruus ja 1988 Tampereelta Pohjoismaidenmestaruus. Henkilökohtaiset menestyjämme ovat Kultaisen harmonikan kolmossijoillaan 1985 ja Päivi Siivonen 1993 ja 1994 Hopeisen Harmonikan finaaliin ylsi Outi Uotila. Niin ja puhumattakaan lajin voisi puhua elävästä legendasta Erkki Frimanista joka tuli loppilaisten johtoon 1979 ja on edelleen tärkeä tukija ja apu ja ennen muuta sovittaja Lopen Harmonikoille. Mutta tänään siis upea kilpailu Lopella Loppisalissa eli tervetuloa kello 10 alkaen mukaan.

Iltapäivällä suuntaan Helsinkiin. Olen pitänyt tavoitteena, että aina kun suinkin vain on mahdollista niin olen mukana Puoluevaltuustomme kokouksessa vaikka enää nyt kansanedustajana en elimeen kuulukaan. Mutta kun läsnäolo- ja puheoikeus on niin on erittäin mielenkiintoista olla mukana ja kuulla ajatuksia puolueaktiiveiltamme ympärimaan. Tänään myös Helsingissä yksi tapaaminen liittyen puolueemme varapuheenjohtajakampanjaamme. Kiitos kysymästä 🙂 Hyvin voi sekin. Etenemme määrätietoisin askelin.

Eilen illalla sitten tuo harmittava tappio Venäjälle välierissä. Valitettavan huono suoritus ja nyt on pakko tyytyä taistelemaan tänään illalla Ruotsia vastaan himmeimmistä mitaleista. Sellaista tämä joskus on.

Nyt kuitenkin aamukahvin pariin. Se upea juttu peilityynen Loppijärven rannassa. Mieli lepää.

….

Mielenkiintoinen päivä näin saunaa ja jääkiekkopeliä vaille valmis. Aamusta heti Lopen Loppisaliin, missä tänään siis ratkottiin tänään harmonikkaorkesterien ja -yhtyeiden Suomenmestaruudet. Avaussanoissa hieman luonnollisesti kerroin kotikunnastamme ja sen kulttuurista ja kulttuurihenkilöistä aina Aino Kallaksesta ja Lydia Koidulasta Juhani Peltoseen ja Sakari Pälsistä Yrjö Sakari Yrjö-Koskiseen jotka kaikki olivat loppilaisia tai kesäloppilaisia. Tuossa vain muutama maininta ja tänäänhän moni taiteilija ja musiikko on valinnut Lopen kotikunnakseen. No maininnan ansaitsi luonnollisesti korkeatasoinen kuorotoimintamme, kesäteatterimme jne. Kun Lopella oltiin niin avaussanoissa lupasin Lopen kunnanvaltuuston puheenjohtajana, että jokainen joka tänään rehdisti ja täysillä kilpailee saa illalla olla luvan kanssa Lopen Uupunut. Se meille loppilaisille sellainen itsestäänselvyys vai liekö oikein oikeus 🙂 Puheessani toivoin myös, että nyt kunnat ryhtyisivät palauttamaan koulujen kerhoja laman jälkeen kadon jälkeen takaisin lasten ja nuorten arkeen. On nimittäin totta, että moni kaipaisi ja tarvitsisi ehdottomasti kerhotoimintaa pelien, tietokoneiden ja netin rinnalle. Toivotaan, että hallituksen 6 miljoonan lisäsatsaukset kerhotoimintaan palauttaa mahdollisimman moneen kuntaan ja kouluun ne vanhat kunnon näytelmä-, liikunta- ja käsityökerhot ja miksei sitten vaikka harmonikka- ja muita musiikkikerhojakin. Valtio siis jakaa hankerahaa pitkästä aikaa tällaiseenkin tärkeään asiaan joka pitkään oli lähes kokonaan unohdettu juttu.

No täytyy kyllä myöntää, että heti ensimmäinen orkesterisarjan osallistuja viime vuoden mestarit Sibelius-opiston Harmonikkaorkesteri Reijo Ahosen johdolla mykisti minut. Nuoria keski-ikä varmaan viidentoista tai hieman päälle ja todella uskomatonta ja erilaista ja minusta sellaista modernia harmonikkataidetta. Viime vuonnahan sama orketeri veti Lordia ja silloin voitto ja tänään minut ainakin sai mukaansa upea ja erikoinen Vuorenpeikon luolassa ja Music -esitykset. Tänä vuonna tuomarit eivät kokeneet samaan kuin minä, mutta kunniamaininta viime vuoden mestareille ja minun sydän. Voiton vei lopulta Itä-Suomen Harmonikat aivan meidän oman orkesterimme Lopen Harmonikkojen nenän edestä. Hopea ei ole häpeä ja monen kokeneen harmonikkataiteilijan mielestä jako olisi voinut olla yhtä hyvin tai paremminkin toisinpäin. Minulle kaikki tänään upeita. Taidokkaita soittajia ja miten upeasti harmonikat soivatkaan yhteen. Niin, mutta olihan kyseessä Suomen parhaat. Parhaista järjestelyistä loppilaiset saivat myös paljon kiitosta. Moni puhui jopa koko vuosituhannen parhaista kisoista. Kirsi Lindforsin johdolla loppilaiset olivat rakentaneet upean päivän ja me loppilaiset saimme olla omistamme ylpeitä kisassa ja järjestelyissä.

Päivällä piipahdin myös Helsingissä puoluevaltuustomme kokouksessa. Paljon väkeä paikalla ja tänään keskusteluissa esillä kahvilla ja käytävillä erityisesti Tampereen puoluekokous ja siellä tehtävät varapuheenjohtajavalinnat. Kiitokset sanoista, tuesta, vinkeistä. Jatketaan tästä. Puoluevaltuustossa tänään oli esillä erityisesti maamme ulkopolitiikka ja se miten me kokoomuslaiset haluamme, että aiheesta puhutaan ja avoimesti ja rehellisesti. Katainen totesikin, että jälleen häntä ja meitä varmaan syytetään Nato-intoilusta, mutta vaikka toisena kärkenä esillä oli historiallinen ja yliopistojen odottama yliopistouudistus ja me siitä puhumme ja teemme niin ei kukaan syytä yliopistointoilusta. Sitä voisimme myös toivoa. No pääasia, että nyt tehdään eikä vain suunnitella.

Puoluevaltuuston jälkeen pidimme vielä varapuheenjohtajakampanjamme suunnittelukokouksen. Uusia kampanjapaitoja on nyt myös saatavana. Puoluekokoukseen tulijat voivat pyytää oman paitansa minulta. Paidat nähtävillä Tue Timoa -sivulla vaikka siis kyse ilmaisista paidoista. Tampereella myös tapahtuu paljon ja kannattaa seurata näitä sivuja. Rintanapilla luvassa hyviä juttuja ja etuja. Kannattaa siis seurata. Mukana palaverissa oli myös Kokoomusnuorten ja Kokoomusopiskelijoiden johtoa ja heillä myös kova tsemppi päällä. Kuukausi vielä niin tiedämme miten kävi ja mihin tsemppimme riitti. Minä uskon, että riittää.

Keskustelu vaalirajan ympärillä näyttää jatkuvan. Näyttää myös siltä, että rahaa on edelleen ”hukassa”. Ylen Uutissa esimerkiksi Tapani Yli-Saunamäki totesi eilen, että ”heidän jakamasta vaalirahoituksesta on nyt tullut julki vasta yksi kolmannes ja kaksi kolmannesta on jäävuoren huipun alla”. Mitä tuo sitten ikinä tarkoittaakaa?? Kyse siis nimenomaan siitä Kehittyvien Maakuntien Suomi -yhdistyksen rahasta jota saivat lähes kaikki puolueet. Ainakin nyt julkitulleiden tietojen mukaan rahaa saivat kevään 2007 eduskuntavaaleissa ainakin meidän, keskustan, vihreiden ja myös SDP:n ehdokkaina olleet henkilöt. Ja myös SDP puolueena. Eli rahaa oikeastaan koko laajalle puoluekentälle. Mutta mielenkiintoista onkin nähdä, että mihin tuo nyt edelleen kadoksissa oleva raha sitten meni? Ja kertoihan Sukari tukeneen myös suoraan Kehittyvien Maakuntien Suomi ry:n tuen lisäksi myös neljää ehdokasta joista kaksi meni läpi. Eikö nämäkin edelleen ole hukassa? Sukarin mukaan tuet olivat pienempiä ”alle 10 000 euroa. Niinpä.

Itseasiassa aika mielenkiintoinen oli myös Yli-Saunamäen toteamus, että yritysten lisäksi kansanedustajaehdokkaita tukee myös muun muassa ammattiyhdistysliike ja että mm. heidän ja muutenkin työajalla tehty talkootyö on ehdokkaille samalla tavalla ilmoitusvelvollinen asia kuin saatu rahallinen avustuskin.

Eli näyttää siltä, että soppa kiehuu vielä pitkään ja varmasti median ”tutkimustyö” jatkuu. Kyllä itse odotan vielä hieman avauksia myös näihin työväenyhdistys rahoihinkin. Jos summat tuollaisia niin kyllä kysymyksiä herää. Vai eikö? No annetaan kiehua.

Huomenna tarkoitus aamulla suunnata Hämeenlinnan Ahvenistolle Rata-SM -kauden avausviikonloppuun. Sitten illalla ystävän nimipäivät eli ohjelmaa pyhällekin. Nyt kuitenkin saunaan.

Kommentit