Lauantai, 14.03.2009

Blogi, lauantaina 14.03.2009

Tänään lauantaina 14. maaliskuuta kokoontuu jälleen lähes koko kokoomuksen eduskuntaryhmä ja ministerit sekä yli 500 paikallisyhdistysten puheenjohtajaa ja valtuustojen ja kunnanhallitusten kokoomuslaista puheenjohtajaa PJ-päiville. Paikkana tällä kertaa Hämeenlinnan Verkatehdas ja tapahtumia myös Reskan kävelykadulla kello 11-13. Reskalla kahvittelemassa Korva-kahvilalla mm. valtiovarainministeri Jyrki Katainen ja puolustusministeri Jyri Häkämies ja nähdään Hämeenlinnassa tänään myös ulkoministeri Alexander Stubb ja opetusministeri Henna Virkkunen muun kärjen rinnalla. Edessä siis hieno päivä jossa paljon koulutusta ja tietoa. Tänään pidämme myös Hämeenlinnassa puoluehallituksen kokous ja asetamme lisää ehdokkaita EU-vaaleihin ja sen semmoista. Mielenkiintoinen päivä siis tulossa ja toivottavasti mahdollisimman monen kanssa tänään myös kaupungilla törmäämme. Olisi mukava nähdä.

Tv-ohjelmien äänestyksistä on noussut hienoinen kohu. Nelosen puhelinäänestyksestä on tehty nyt tutkintapyyntö ja minusta hyvä niin. Nämä eri ohjelmien mm. BB:n ja Tanssii Tähtien Kanssa sekä Idolsien nettiäänestykset ovat yleistyneet kovaavauhtia ja vaikka kyse onkin viihteestä niin tärkeää olisi turvata katselijoiden oikeusturva ja kuluttajansuoja. On nimittäin ongelmaista, että et voi tietää onko äänestykset rehellisiä ja meneekö usein lähes euron maksanut viestisi oikeasti vaikuttavaan paikkaan vai viekö sen vain joku viihteen siivellä. Itse pidän tuota tutkintapyyntöä tässä valossa perusteltuna ja voisi olla paikallaan myös selvittää kuluttaja-asiamiehen kanta näihin. Tarpeellista olisi vähintäänkin kertoa kokonaisäänestäjämäärä ja vahvistaa tätä kautta kuluttajasuojaa periaatteessa pienessä asiassa.

Hieman samanlaisia mielenkiintoisia piirteitä saavat jo nämä nettiadressit. Minuun otti yhteyttä yksi blogini lukija ja kertoi, että hänen kunnasta yhdessä adressissa oli jos jonkinlaisia tekaistuja nimiä. Ehkä tällaisten adressien allekirjoittajien tunnistamisessa pitäisi miettiä uudenlaisia keinoja kun niitä yhäenemmän myös keskeiset uutispalvelumme käyttävät uutistensa tukena. Virallisten adressien rinnalla voisi sitten olla tietenkin erilaisia klickkaa tästä -mielipiteesi kyselyjä ja vaikka mitä. Mutta jos puhutaan virallista allekirjoittajista tai oikeasta tuesta eri asioille niin silloin tunnistaminen pitäisi tapahtua muutenkin kuin tekaistujen sähköpostiosoitteiden kautta. Tämäkin olisi sellainen oikeusturvakysymys myös niille jotka aidosti haluavat erilaisien adressien kautta asioihin vaikuttaa. On nimittäin valitettavaa, että heidänkin hyvät tavoitteet saavat niskaansa tällaisten kautta hieman erikoisen leiman.

Mutta tänään siis päivä Hämeenlinnassa. Kohta auton nokka kohti Topenoa mistä haen matkaan Karkkilan kaupunginvaltuuston varajäsen Reija Maunulan ja sitten Hämeenlinnaan. Lopelta matkaan lähdössä myös Saija Grönholm ja Tiina Seppälä. Mutta kaikenkaikkiaan väkeä yli 500 tulossa.

….

Voisi sanoa, että FANTASTINEN päivä takana. Verkatehdas täytti kaikki odotukset ja PJ-päivämme onnistuivat erinomaisesti. Mielenkiinnolla päivän aikana useammankin kanssa pohdimme mahtuisiko myös puoluekokouksemme joskus sinne. Ehkä pienellä uudelleen järjestelyllä saisimme paikan toimimaan siinäkin, mutta tällainen järjestöpäivämme taipui mallikkaasti. Sain Hämeen Kokoomuksen puheenjohtajana vastaanottaa todella paljon kiitosta – pääasiassa siis ansaitsematonta – mutta välitetään ne tekijöille ja Verkatehtaan ammattitaitoiselle väelle. Oli hieno kokonaisuus.

Ohjelma oli poliittisesti parasta mitä maamme oikeastaan voi tarjota. Ensin todella perusteellinen talouskatsaus puheenjohtajaltamme valtiovarainministeri Jyrki Kataiselta. Sitten puoluesihteeri Taru Tujusen EU-vaaliosuus ja tämän jälkeen fantastinen ulkoministerimme Alexander Stubb ja EU-vaaliehdokkaat ja ulkopolitiikkaa. Päivän aikana myöhemmin sitten erinomainen Saku Tuomisen luento ja lopulla opetusministerimme Henna Virkkusen koulutuspoliittinen puheenvuoro. Siihen sopivasti muuta ohjelmaa ja yhdessäoloa ja siitä oli maamme suurin poliittinen järjestöpäivä tehty.

Päivään mahtui myös Politiikan Tuuletustunti Reskan kävelykadulla. Satoja kuppeja kahvia ja väkeä todella valtavasti kun vieruskaverini, puolueemme varapuheenjohtajan Sampsa Katajan kanssa paikalle lounastauolla ehdimme. Paljon tuttuja ja ennen muuta hyviä juttuja. Se näiden Tuuletustuntien parasta antia aina. Myös Jyrki ehti paikalle ja paljon myös EU-ehdokkaitamme ja alueemme luottamushenkilöitä. Järjestelyistä vastasi Hämeenlinnan kokoomus ja Reskallakin Hämeenlinnan tyyliin kaikki tiptop.

Mutta päivä venyi siis aina iltaan ja yksi sellainen ehdoton juttu oli myös lukuisat maahanmuuttajamme jotka olivat mukana KaMu:n toiminnan kautta. Mukana mm. juuri valittu Vuoden 2009 Pakolaisnainen Fatbardhe Hetemaj, joka hurmasi kaikki ja tietenkin jo pidempään toiminnassamme mukana ollut Vuoden 2006 Pakolainen Zarmina Razai. Ja paljon muita maahanmuuttaja-aktiiveja ja heidän kanssaan loistavia keskusteluja. Hienoa, että olivat mukana ja he jatkavat vielä huomenna Hämeenlinnassa omalla koulutuksellaan. Minulla sen sijaan viikon ainoa vapaapäivä. Kiva niin. Ja hyvä.

Hämeenlinnasta sitten vielä 1. divisioonan jatkosarjan salibandyotteluun Riihimäelle. Urheilutalolla kotijoukkue Laaka voitti mallikkaasti Ilmajoen SB. murskaluvuin ja toivotaan, että sama tahti jatkuu myös tulevissa peleissä. Mutta nyt jo kello 23.06 ja aika kiittää fantastisesta Kokoomuspäivästä. 🙂

Kommentit