Tänään olen lupautunut meklariksi Riihimäen Seurakunnan suureen hyväntekeväisyyshuutokauppaan. Taidehuutokauppa alkaa kello 13 Riihimäellä Kirkkopuiston seurakuntakodissa ja myynnissä monien taiteilijoiden töitä, jotka he ovat lahjoittaneet sekä taidetta, jotka omistajat ovat lahjoittaneet hyväntekeväisyyteen myytäväksi. Lisäksi myynnissä vielä afrikkalaisia batiikkitöitä, jotka lähettimme ovat tuoneet Tansaniasta ja lahjoittaneet myyntiin ja tottakai herkulliset kirkkokahvit pullan kera. Huutokaupan ja kahvion tuotto käytetään Riihimäen seurakunnan nimikkolähettien työn tukemiseen. Tervetuloa siis mukaan mukavaan päivää. Niin ja jos vielä haluatte vaikkapa taulun matkaan ottaa ja lahjoittaa sen myyntiin niin sekin onnistuu. Nähdään siis siellä.
Ylelle suunniteltu mediamaksu alkaa saada jo eriskummallisia piirteitä. Näin siitäkin huolimatta, että ehdotusten esittäjä on itse pääministeri. Vanhanenhan esitti, että mahdollisesti tulevasta mediamaksusta voisi saada vapautuksen, kun voisi ”kirjallisesti todistaa, ettei käytä mitään välineitä, joista Yleisradion ohjelmaa lähetetään”. Eli lista olisi ainakin seuraavanlainen. Kodissa tai autossa ei olisi radiota, tv:tä, tietokonetta internet-yhteyksin eikä myöskään matkapuhelinta jolla voisi selata nettiä tai vastaanottaa liikkuvaa kuvaa. Menisipä vaikeaksi ja olen varma, ettei montaa anomusta tulisi. Eli voi todeta, että Vanhasen tarjous on kaunis tarjous, johon ei oikeastaan kukaan pysty vastaamaan. Tarjous tyhjälle metsälle.
Ja toisaalta tekisi mieli kysyä pääministeriltä siitä, että miksi meidän kaikkien ei pitäisi kantaa vastuuta esimerkiksi Ylen erittäin pienille ryhmille tekemästä erikoisohjelmistosta, jonka kustantaminen on kallista ja vain niitä käyttävien suomalaisten mediamaksuin mahdotonta. Miksi kaikkien suomalaisten ei pitäisi Vanhasen mukaan kantaa omaa vastuuta heikkokuuloisten ja näkövammaisten tv-tarjonnasta, selkouutisista jne. Tai puhumattakaan kriisiajan viestinnän kehittämisestä ja turvaamisesta tai viranomaistentiedotteiden välittämisestä. Olisiko siis oikein, että vain osa eli Ylen palveluita käyttävät tai niiden vastaanottamiseen soveltuvan laitteen omistavat kantaisivat yhteiskunnallisen vastuun näiden palveluiden tuottamisesta. Nämä kysymykset olisi syytä osoittaa Vanhaselle. Minun mielestäni ei.
Siksi olen esittänyt, että Ylen toimintaa pitää nyt suhteuttaa ja sopeuttaa järkeviin mittoihin. Se tarkoittaa saippuasarjojen miljoonasopimuksista ja huutokaupoista luopumista ja panostamista mm. suomalaiseen omaan kulttuurituotantoon, ajankohtais- ja uutistoimintaan, urheiluun, musiikkiin ja lasten ja nuorten ohjelmiin. Ja kyllä Ylen on pakko myös pohtia tai meidän Ylen puolesta pohtia, sitä pitääkö sen olla mukana, julkisella rahalla, kilpailemassa julkistentilojen uutistaulupalveluista alalla toimivien yritysten kanssa. Minusta ei. Kun teemme tällaisen toimenkuvan tarkastuksen niin Ylen kustannukset saadaan järkeviin mittoihin. Sen jälkeen on pohdittava miten sen kustannamme. Onko esimerkiksi yli 18-vuotiaille tuleva henkilökohtainen mediamaksu oikeudenmukaisempi kuin asuntokohtainen mediamaksu. Asuntokohtainenhan on aivan kohtuuton yksinasuville mm. opiskelijoille ja muille aidosti pienituloisille. Enkä nyt tarkoita Jutta Urpilaisen kuukaudessa alle 3000 euroa tienaavia. Ehkä tämä henkilökohtainen mediamaksu voisi olla yksi pohdittava vaihtoehto. Tai sitten Eero Lehden esittämä budjettirahoitteinen malli, jossa Yle rahoitettaisiin verovaroin.
Mutta hyvä, että asiasta nyt keskustellaan. Itse en siis kannata missään tapauksessa nyt esitettyä keskustan Mika Lintilän työryhmän mediamaksu-esitystä. Se on huono ja apäoikeudenmukainen niin pienituloisille, yksinasuville kuin yrittäjillekin. Keskustelua on siis jatkettava.
…………..
Tänään päivä siis Riihimäellä. Riihimäki oli täynnä toinen toistaan hauskempia ja mukavampia tilaisuuksia ja varmasti yksi eniten hymyä ja naurua aiheuttaneista oli mäkiautokisojen paluu kaupunkiin. Hiton Jannut järjestivät yhdessä Virikkeen ja muiden tekijöiden kanssa hienon tapahtuman aivan kaupungin ytimeen ja rata Uimalan harjulta tarjosi hienot puitteet. Toivotaan, että tälle saadaan jatkoa ja jos vaikka ensi vuonna voisi olla kisaamassakin. Ehkä.
Mäkiautokisoista sitten Riihimäen Kirkkopuiston seurakuntakotiin. Olin lupautunut Aallon Eilan pyynnöstä sinne taidehuutokaupan meklariksi. Oli helppo lupautua. Eila entinen opettajani seurakuntanuoriajoilta ja paljon olen siis velkaa. Hienoja muistoja Kesijärveltä ja monesta muustakin paikasta. Nyt huutokaupassa myimme yli 50 taideteosta Riihimäen seurakunnan nimikkolähettien työn tukemiseen ja vaikka väkeä ei aurinkoisessa säässä aivan odotettua määrää ollutkaan niin kauppa kävi kivasti ja monista tauluista käytiin hyvää kisaakin. Kokoon hieno potti lähetystyölle. Siitä siis kiitokset kaikille taulujen lahjoittajille, mutta myös muille tekijöille Aallon Eilan johdolla. Itsekin vein myyntiin yhden taulun ja nykyiset Riihimäen seurakuntanuoret ostivat sen ystävälleen tupaantuliaislahjaksi. Vaihdossa itse ostin Lopelle viemisiksi entisen kirkkoherramme Teuvo Vähäkylän puolison Heleanneli Vähäkylän Lummelampi –teoksen.
Ilta tänään ystäviemme tupaantuliaisissa. Huomenna kuitenkin aikainen herätys Riihimäen Asematapahtumaan eli vain pika piipahdus Taarintiellä. Huomenna toivottavasti näemme mahdollisimman monen kanssa. Itse siis olen Asemalla paikalla kello 10.30-12.00. Toivotaan yhtä hienoa syyspäivää kuin tänäänkin.