Lauantai, 12.03.2011

Blogi, lauantaina 12.03.2011

Tänään uusi päivä ja siihen mahtuu suomalaisen työn asiaa ja suomalaista sporttia. Eli aamusta ensin SAK:n valtakunnallisen tapahtumapäivän Riihimäen tilaisuuteen, muistuttamaan, että työntekijä ja yritykset pärjäävät vain yhdessä. Ei koskaan toinen erikseen toisesta välittämättä. Sitten Lahteen Salpausselän kisoja seuraamaan. Onkin mukava jälleen päästä kisatunnelmiin ja tavata myös tuttuja iltapäivän tapaamisessa. Ja sitten illalla Kokoomuksen Toivo-risteilylle. Siellä vedän huomenna aamulla yhden osaamiseen keskittyvän seminaarin ja tänään illalla osallistun kollegani ja ystäväni Ben Zyskowiczin kanssa väittelykisaan. Ja paljon muuta.

Mutta nyt siis aamun Aamuposti ja Hämeen Sanomat ja sitten matkaan. Tervetuloa mukaan ja mun hihasta saa aina nypätä ihan missä vaan.  

Eilisen päivän ja illan olemme saaneet seurata ja odottaa uutisia Japanista ja sen jälkeen rannikoilta ympäri maailmaa. Surullisia uutisia paljon. Luonto on jälleen näyttänyt voimiaan. Emme pärjää sille.

Nyt jo SAK:n vaalitapahtuma Riihimäellä takana. Olin muuten ainoa kokoomuslainen paikalla eikä vasemmistopuolueiden lisäksi muita näkynyt. Minusta sinänsä sääli, että kyllä työelämässäkin vastakkainasettelun ajan pitäisi olla ohi. Minusta nimittäin käsikirjoitus menee niin että kun työntekijä pärjää niin silloin menestyy myös yritystkin. Ja kun yritys pärjää niin silloin menestyy myös työntekijäkin. Näin sen pitää olla ja näin se myös on.

Mutta nyt kierros muutenkin Riihimäellä takana. Nyt hetki aikaa kotona ja kohta Salppurin kisoihin. Ja sieltä laivalle. Katsotaan miten yhteydet sieltä toimii, mutta huomenna viimeistää kuvia ja tunnelmia Toivo-risteilyltä.

 

 

Kommentit