Lauantai, 10.03.2007

Blogi, lauantaina 10.03.2007

Kampanjamme toinen Toivo Lauantai. Vilkkain kampanjapäivämme tämän eduskuntavaalikampanjan aikana. Väkeä liikkeellä erityisesti Hämeenlinnan Toivo Lauantai -tapahtumassa Reskalla kello 13-17, mutta samaan aikaan tukiryhmäläisiä myös Forssassa Rakenna-Sisusta-Asu -messuilla, Lahden Salpausselän kisoissa ja Riihimäellä enduron SM-kauden toisessa osakilpailussa ja myös Riihimäen vaalitoimisto ja vaalikahvila Hämeenkatu 38:ssa on tänään kahvipannun kanssa avoinna. Kaiken kaikkiaan kolmisenkymmentä talkoolaista tänään eri puolilla vaalipiiriä työn touhussa. Kiitos kaikille.

Oma päiväni alkaa Riihimäeltä. Ensin enduron SM-kauden toisen kilpailun pariin. Lupasin kotiseurallemme hoitaa aamupäivällä hieman juontoja, haastatteluja ja selostuksiakin Hatakan Jarnon kanssa. Kilpailuun osallistuu kova joukko MM-sarjan kuljettajia maailmanmestari Ivan Cervantesia myöten ja miksi ei – antaahan kilpailu hyvät lähtökohdat viikon päästä Ruotsissa alkavaan MM-kauteen. Numerolla 75 kilpailuun lähtee avauskilpailun voittanut ja tukiryhmässämmekin vahvasti mukana oleva Marko Tarkkala.

Riihimäeltä sitten Hämeenlinnan Toivo Lauantai -tapahtumaan kävelykatu Reskalle. Siellä kampanjateltamme valmiina ja jaossa Timo-palloja ja kortteja, pientä makeaa ja kuumaa juotavaa. Teemana tänään kuunnellaan ja keskustellaan. Reskan jälkeen päivä jatkuu illan Mukana Hämeen yössä -tapahtumalla yökerho Sirkuksessa eli siinä minun päiväni kulku yksinkertaisuudessaan. Mutta siis monessa muussakin paikassa kampanjamme näkyy ja kuuluu.

Nyt matkaan…. Nähdäänhän?

Heino päivä takana. Aamusta aloitimme kampanjapäivän monella eri rintamalla. Osa väestä oli siis Forssan messuilla, osa suunnisti Lahteen kisoihin ja osa vaalitoimistolle kahvipannun kanssa ja osa Riihimäen SM-endurokilpailuun. Itse aloitin päivän selostamalla kilpailua Riihimäellä kolmisen tuntia ja tehden haastatteluja moottoripyöräpuolen kotiseuralleni. Olin luvannut asian aikanaan ja olikin kiva olla mukana tässä välissä tällaisessakin. MP-porukka on upeasti mukana kampanjassani ja siksikin oli kiva olla auttamassa talkoohengessä vuoroin heitä.

Tarkkalan Marko starttasi kisaan numerolla 75 – luonnollisesti. Tukiryhmäni jäsenet menestyivätkin loistavasti. Hämeenlinnalainen tukijani Mika Ahola voitti, Marko oli toinen ja myös tukijani Valtteri Salonen oli neljäs ja Peltolan Tomi oli kuudes. Kova menestys. Onnittelut.

Enduro-kilpailusta Urheilutalolta menin sitten hetkeksi Riihimäen vaalikahvilalle ja sielläkin oli kivasti väkeä liikkeellä. Shipleyn Tove oli emäntänä lapsiensa kanssa ja kahvi ja kaasupallot tekivät hyvin kauppansa.

Riihimäeltä sitten Hämeenlinnaan Hämeenlinnan Toivo Lauantaihin kävelykatu Reskalle. Tapahtumateltamme keräsi sielläkin kivasti väkeä ja useampi paikalle poikennut kertoikin jo kirjoittaneensa äänestyslippuun numeron 75. Kymmenkunta tukiryhmäläistä Hämeenlinnasta ja Riihimäen seudulta ahersi koko pitkän päivän ja juttu oli onnistunut.

Nyt hetki aikaa levähtää ja sitten illalla vielä Mukana Hämeen yössä -kiertueemme jatkuu täällä Hämeenlinnassa yökerho Sirkuksessa. Tervetuloa mukaan kello 20-22.

…..

Kello 19.15 ja kohta jatkamaan kampanjaa. Olin erityisen tyytyväinen puheenjohtajamme Jyrki Kataisen selkeäsanaiseen viestiin jälleen kerran. Tavanomaisesta ympäripyöreästä politiikan puheesta poiketen puheenjohtajamme jälleen kerran otti asioihin kantaa yksiselitteisesti ja suorasanaisesti. Katainen totesi tänään, että puolueemme pitää mm. kansaneläkkeen, opiskelijoiden opintorahan ja tulorajojen korottamista sekä eläkeläisten verotuksen keventämistä palkansaajien verotuksen tasolle ehtona uuteen hallitukseen osallistumiselle. Lisäksi puolueemme ehtona on lapsilisien korotusten sitominen jatkossa elinkustannusindeksiin eli lapsilisien arvon säilyttäminen hinnannousujen keskellä. Selkeät tavoitteet mitkä sopivat hyvin minulle ja mitkä on helppo allekirjoittaa.

Samalla Katainen ihmetteli kahden muun suuren puolueen ympäripyöreitä puheita ja toivoi myös muilta puolueilta selkeitä tavoitteita mitä vaaleissa luvataan ja miten ne pidetään. Toivotaan todella, että nyt muutkin puolueet tekevät listansa heille tärkeimmistä asioista ja siitä miten he meinaavat ne myös vaalien ratkettua toteuttaa. Tarvitaan kuluttajan turvaa myös äänestäjille tämän mahdottomaksi menneen lupausvaltameren keskellä. Tästä pisteet Jyrki Kataiselle.

Nyt Sirkukseen. Tänään kampanjamme yökiertue jatkuu Hämeenlinnassa yökerho Sirkuksessa. Luvassa vauhdikas alkuilta kello 20-22 Käsityöläiset duon ja taikuuden parissa. Tilaisuuteen on siis vapaapääsy niin kuin monta kertaa olen todennut eli rohkeasti kaikki mukaan.

….

Näin Sirkuksen Mukana Hämeen yössä -ilta takana. Hämeenlinnalaisia oli hyvin liikkeellä ja tunnelma oli rohkaiseva. Uusia minulle vielä vieraita ihmisiä oli mukana paljon ja moni kertoi jo äänestäneensäkin. Myös sellaisia joita päivällä Reskalla tapasimme tuli nyt mukaan ja innostuivat kampanjastamme todella. Kiitokset. Käsityöläiset duo Mica ja Anssi hoitivat musiikkipuolen jälleen ammattilaisina ja taikuus oli tälläkin kertaa hämmentävää. Nyt nukkumaan. Pitkä kampanjapäivä takana.

Kommentit