Lauantai, 10.01.2009

Blogi, lauantaina 10.01.2009

Eilisen illan valtuuston päätöstilaisuus oli mukava. Väkeä oli hyvin paikalla ja tunnelma oli rento ja välitön. Olikin mukava pitkästä aikaa jutella monen nyt valtuustoryönsä jättävän kanssa ja muutamia en ollutkaan nähnyt edes pitkään aikaan kuin ehkä valtuustoissa asioiden parissa.

Eilinen toi hieman muutospaineita myös meidän luottamuspaikkajakoomme. Päivällä kävin neuvotteluja Kuntaliiton kanssa ja näyttänee siltä, että tulemme vaihtamaan vielä hieman miehityksiämme lautakunnissa. Otamme asian esille vielä maanantaina ennen kunnanhallitusta ylimääräisessä valtuustoryhmän ja Lopen kokoomuksen hallituksen kokouksessa. Eri ammatit ja yrittäjyys kunnan kanssa kumppanina voi aiheuttaa sellaisia tilanteita joissa vaalikelpoisuus ei lainmukaan täyty ja tätä tulemme vielä selvittämään Kuntaliiton johtavien lakimiesten kanssa maanantaina. Katsotaan mikä on heidän virallinen ratkaisunsa. Itse aikanani olin opettajan sijaisena vastaavassa tilanteessa sivistyslautakunnan kanssa, mutta katsotaan nyt vielä.

Tänään vapaapäivä ja yritän hieman ehtiä lueskelemaan ja sitten suuntaammekin Tamperelle illalla teatteriin katsomaan Vuonna 85 Manserock-musikaalia. Päivä siis mennee tässä pakkasessa ja kauniissa auringonpaisteessa. Nautitaan tänään siitä itsekukin.

Kommentit