Lauantai, 07.10.2006

Blogi, lauantaina 07.10.2006

Lauantai on nyt siis poikkeuksellisesti vapaapäivä. Aamulla oli mukava nukkua tunti normaalia pidempään ja sitten kaikessa rauhassa olla vaan. Yhdeksitoista olin sopinut Riihimäelle tapaamisen graafikko Mirva Malvavuon kanssa. Mirva on nuori riihimäkeläinen graafikko, jonka taidetta on esillä mm. eduskunnan uudessa lisärakennuksessa Pikkuparlamentissä. Nyt saimme kampanjamme käyttöön 40 upeaa grafiikanlehteä. Näin täyttyi toiveeni – omalta seutukunnalta löytyi jälleen sellaista nuorta osaamista mitä on ilo viedä eteenpäin.

Riihimäellä pyörähdin vielä kahvilla ja sitten kotiin. Illalla on valtakunnallinen Yrittäjäjuhla Hämeenlinnassa ja lupasi mennä sinne kuntamme edustajana kun sopivasti vapaata osui viikonlopulle.

Aamulehdessäkin luetaan näköjään blogiani. Tervetuloa lukijoiksi 🙂 Aamulehti oli nimittäin lainannut blogistani tekstiä lehteensä.

Mediasta kun tuli puhe niin tuo ministeri Tanja Saarelan case paisuu vaan. Tänään demarien varapuheenjohtaja Piia Viitanen liittyi tähän mediapeliin. Viitanen kommentoi pääministeri Matti Vanhasen kirjoitusta, missä Vanhanen totesi pääministerin tehtävän olevan ministerien puolustaminen. Viitanen heitti piikin takaisin ja totesi: ”Näin on: pääministerin tehtävä on puolustaa nimenomaan kaikkia ministereitään” ja jatkoi: ”Jostain syystä yhdellä ministerillä näyttää olevan huomattava määrä erivapauksia”.

Viitanen paheksui, sitä että pääministeri ei ole tasapuolinen johtamisessaan ja puolustuksessaan vaan eri ministereille pätee eri säännöt.

Vanhanen otti asian esille internetpäiväkirjassaan eilen perjantaina 6.10. Vanhanen kirjoitti aika tiukkaakin sävyyn. Vanhanen kirjoittaa mm näin: ”SDP selvästi on puoluehallituksensa kokouksessa -tilanteen ollessa kesken – odottanut, että olisin julkisesti ryhtynyt ripittämään ministeri Saarelaa tämän puolisonsa haastattelusta. Minun olisi ilmeisesti pitänyt tehdä jonkinlainen julkinen nöyryytys hallitukseni ministerille. Voitte olla varmoja, että niin en toimi suhteessa omia tai hallituskumppaneideni ministereitä kohtaan. En hetkeäkään epäillyt etteikö Saarela osaa hoitaa tilannetta täysin itse. Olisi myös SDP:ssä kannattanut odottaa hetki ennen kuin arvioidaan toisten toimintatapaa. ”

No tällaista tämä peli taitaa olla. Pitää tehdä kaikkensa saauttaakseen palstatilaa ja ministeri Saarela on tässä omiaan. Mutta ehkä olisi kuitenkin järkevä jälleen tämän näytelmän jälkeen palata päiväjärjestykseen ja keskittyä vaikkapa kunta- ja palvelurakenneuudistuksen haasteisiin, sanon minä.

Tänään Hämeenlinnassa on puhuttu asiaakin. Valtakunnallisilla Yrittäjäpäivillä liittokokouksessa valittiin kauppaneuvos Eero Lehti jatkokaudelle Suomen Yrittäjien puheenjohtajaksi. Näin alkaa Lehden kolmas kaksivuotinen puheenjohtajakausi Yrittäjien johdossa. Taitaa käydä niin, että uusi lehti kääntyy myös maaliskuussa. Eero Lehtihän on puolueemme eduskuntavaaliehdokkaana Uudellamaalla ja taitaa miehelläkin alkaa uusi työ keväällä.

Itse olen enemmän kuin tyytyväinen siitä, että puolueemme on keskittynyt nyt jälleen Lehden tapaisten huippuammattilaisten saamiseen ehdokkaiksi eikä ole lähtenyt Vanhasen masinoimaan julkkisjahtiin. Pääministerihän on tehnyt kovasti töitä julkkisten mukaan saamiseksi Kepun listoille ja mm. Hausjärvellä asuvaa Risto Autiota on houkuteltu mukaan Sirkka-Liisa Anttilaa ja kai osaksi pääministeriäkin myöten. Ei tainnut kuitenkaan kaikki mennä aivan niin kuin suunnittelivat. Katsotaan nyt sitten lähteekö Autio mukaan peliin. Risto Autio olisikin kyllä loistava ehdokas ei pelkkä julkkis vaan kokenut ja osaava mies jolla olisi annettavaa eduskunnassakin. Eri maata siis kuin Jari Isometsät, Paavalniemet, Juha Miedot ja Pikku Geet.

Uskon, että Eero Lehti pöllyttää näistä kaikki Uudellamaalla. Laitetaanko veto? 🙂

Lueskelin tuossa aamulla pääministeri Matti Vanhasen nettipäiväkirjan lisäksi myös meidän puheenjohtaja Jyrki Kataisen blogia. Mielenkiintoista lukea niitä. Katainen ottaa blogissaan kantaa ihan oikeisiinkin asioihin. Puheenjohtajamme toteaa, että keskustelu veroista ja verouudistuksista jatkuu valtiovarainministeri Eero Heinäluoman kielloista huolimatta.

Katainen kirjoittaa blogissaan mm. näin: ”Kun muistelemme viime eduskuntavaaleja, niin tiedämme, että suurin veropopulisti Suomessa on ollut SDP, joka väitti ennen vaaleja, että työllisyyttä lisäävät veronkevennykset tuhoavat hyvinvointiyhteiskunnan. Moni äänestäjä luuli, että demarit olivat tosissaan. Nyt punamulta on alentanut veroja ennätysmäisen paljon. Se siitä rehellisyydestä ja kuluttajansuojasta”.

Katainen päättää nettipäiväkirjansa lupauksella: ”Tulen myös jatkamaan keskustelua verotuksesta sekä laajemmista yhteiskunnallisista uudistuksista hyvinvointiyhteiskunnan parantamiseksi.” Blogin 7.10. julkaistu teksti on otsikoitu osuvasti EERON UKAASIT. 🙂

Käykääpä vilkaisemassa: http://www.mattivanhanen.net/ ja http://www.jyrkikatainen.fi Ihan mielenkiintoista luettavaa 🙂

Nyt tummaa pukua päälle ja Hämeenlinnaan valtakunnalliseen Yrittäjuhlaan.

Kommentit