Lauantai, 05.06.2010

Blogi, lauantaina 05.06.2010

Aivan aluksi haluan sanoa ONNEA! Onnea teille kaikille kevään valmistuville ja onnea kaikille koululaisille ja myös opettajille. Yksi koulu- ja opiskeluvuosi on jälleen takana ja kesä edessä. Olette sen ansainneet. Ehdottomasti.

Mutta ajattelin tänään koulujen päättäjäispäivänä nostaa tikunnokkaan ja esille Panimo- ja virvoitusjuomateollisuusliiton ”Kännissä olet ääliö” –kampanjan. Mainio kampanja starttasi juuri ennen vappua ja nyt kun toinen nuorten suosima juhlintaviikonloppu on ajankohtainen niin kampanja ja ennen muuta asia ansaitsee huomiota.

On varmasti aiheellista himena pohtia sitä miksi maassamme on vallitsevana varsin vahva humalahakuinen juomakulttuuri, joka näyttää voivan hyvin ja siirtyvän aina uusille nuorille. Kännissä olet ääliö -kampanja onkin suunnattu nimenomaan nuorille ja tavoitteena kyseenalaistaa maassamme vallitsevat juomatava ja jopa tietynlainen känniglooria.

Lisäksi kampanjalla halutaan rohkaista meistä jokaista puuttumaan tällaiseen ääliökäyttäytymiseen ja miettimään myös omaa käyttäytymistä, mallia ja asenteita.

On varmasti niin, että suurin osa meistä suomalaisista käyttää alkoholia kohtuudella ja vastuullisesti. Näin varmasti on. Mutta on myös totta, että humalahakuinen juomiskulttuuri on ongelma aina yksilölle, mutta myös yhteiskunnalle. Siksi jälleen tällaisen suuren juhlan aattona tai juhlapäivänä on hyvä muistaa, että juhlia voi monella tavalla. Voisiko vaikkapa ajatella itsekseen hetken niin, että mikä ihan oikeesti on siistiä ja mikä taasen on noloa.

Ehkäpä nyt on siis hyvä hetki hieman miettiä ja vaikkapa myös keskustella aiheesta kotonakin. Kuka on perheen känniääliö ja annamme tyhmyyden ja tyhmien tapojen edetä myös lapsiimme ja nuoriimme? Kaikella on varmasti rajansa. En usko, että tällainen kampanja tai mikään muukaan toimi hetkessä kulttuuriamme muuttaa, mutta varmati osaltaan on oikealla tiellä. Juomatapakulttuuria ei varmasti muuteta yhdessä yössä, mutta uskon, että tällaisilla kampanjoilla ja valistuksella ja kotien keskusteluilla voidaan vaikuttaa nuorten ja ainakin tulevien sukupolvien alkoholin käyttötottumuksiin. Asennemuutokset tapahtuvat hitaasti, mutta se on ainoa keino vaikuttaa alkoholin väärinkäyttöön, jonka sietämisessä on menty liian pitkälle.

Varmasti oikealla verotuksella ja erilaisella sääntelyllä ja lailla on tärkeä osa tässä työssä, mutta olen aivan varma, että niiden rinnalle on nostettava keskiöön myös juomatapavalistus. Olen varma, että vain tällä tavalla voimme olennaisesti vähentää alkoholihaittoja. Asennekasvatus ja oikea malli on paras tapa vaikuttaa ja siksi nostan nyt esille täälläkin tämän Kännissä olet ääliö –kampanjan.

2007-2008 sama Kännissä olet ääliö –kampanja keräsi hienon huomion ja yli 500 000 käyntiä nettisivuilleen ja toivottavasti sai aikaan myös ainakin joissain meissä muutosta. Nyt kampanja elää jälleen ja tutut verkkosivut löydät täältä: www.kannissaoletaalio.fi .

erveyden edistämisen keskus ry (Tekry) palkitsi muuten Kännissä olet ääliö -kampanjan Vuoden 2008 Terveysteko –tunnustuspalkinnolla ja lisäksi kampanjasta tehty tutkija-arviointi sai EU-komission alkoholifoorumin eri tilaisuuksissa positiivisen vastaanoton.

Tehdään kampanjasta tällä kertaa vieläkin vaikuttavampi. Ollaan esimerkkinä. Ja juhlitaan me aikuisetkin vastuullisesti, esimerkillisesti ja fiksusti. Ja kannetaan huolta ja ollaan kiinnostuneita myös siitä mitä nuoret tänään illalla tekevät. Olen varma, että loppupelissa he ovat siitä välittämisestä todella tyytyväisiä. Jos eivät tänään niin myöhemmin ainakin. Oikeastaan meillä on velvollisuus välittää.

Tänään nyt aamusta itse suuntaan ensin Lopen Kirkonkylän koululle jakamaan ties jo monetta kertaa Kunnon Kaveri –palkintoa ja sitten sieltä avaamaan Villa Vesperin 25. Kesänäyttelyn. Onnea kaikille koululaisille ja ennen muuta valmistuneille! Nauttikaa ja juhlikaa. Fiksusti.

…..

Se oli muuten siis jo 15. kerta kun sain jakaan tuon Kunnon Kaveri -palkinnon. Palkinto on siis aikanaan luotu nimenomaan kannustamaan pienempiä oppilaita hyvää ja esimerkilliseen koulunkäyntiin ja kaveruuteen, mutta tietenkin myös kiittämään aina alakoulunsa päättäviä oppilaita ja erityisesti tietysti tuota kunnian kohdalleen saanutta nuorta. Tänään 15. Kunnon Kaveri -palkinnon ja oman pikkupatsaan koululle sai Lotta Ruhala. Varmasti aivan nappivalinta jälleen ja onnea siis Lotalle.

Kirkonkylän koulun juhlista menin sitten lakkiaisjuhliin. Kaunis ja juhlavatilaisuus Lopen Elmolassa ja jälleen monelle nuorelle avattiin ovia valkolakin muodossa tulevaisuuteen. Vanhana opettajan oli hieno seurata myös lukion 1. vuosikurssin oppilaiden bändin esityksiä. Aikanaan näitä nuoria sain alakoulussa opettaa ja nyt he jo kovaa vauhtia kirivät myös kohti omia lakkiaisiaan. Ja kyllä liikuttava oli myös italilaisen lukion vaihto-oppilaan puheenvuoro. Sardiniasta syksyllä Lopelle tullut nuorimies veti puheen lähes täydellisellä Suomen kielellä. Uskomaton lahjakkuus ja sai minutkin liikuttumaan kuvauksillaan mm. Suomesta, Lopesta ja ystävistään.

Mutta nyt sitten Lopen Sajaniemeen ja taidetta seuraavaksi.

….

Upea auringonpaiste suosi meitä Sajaniemessä. Nyt siis Villa Vesperin 25. Suvi näyttely virallisesti avattu ja kesäksi toivotaan runsaasti taiteen ystäviä ihastuttavaan paikkaan. Suosittelen. Nyt minäkin suuntaan luonnon keskelle. Nautitaan illasta ja upeasta Suomen kesästä. Niin ja juhlitaan asiallisesti.

Tässä hieman erilaista musisiointia Villa Vesperin avajaisista. Lisäilen huomenna kuvia.

Kommentit