Lauantai, 05.01.2008

Blogi, lauantaina 05.01.2008

Sää suosii. Lunta ei ole, mutta juuri sopiva pikkupakkanen. Tässä kelissä on hyvä ajaa 35. Riihimäki Ralli – Jyväskylän Suurajojen ja Tunturirallin rinnalla tai juuri perässä maamme perinteikkäin ralli. Eilen illalla kävimme testaamassa automme Saukkolan EK:lla Lopella ja kaikki löytyi kuntoon. Alussa hieman pitkissä mutkissa ajettavuusongelmaa ja hypyissä etupainoisuutta, mutta nekin nyt balansissa ja viimeiset vedot menivät niin kuin halusimme. Nyt aamulla kymmeneltä ilmoittautuminen ja sitten katsastus ja mediatilaisuus. Nämä kaikki Riihimäen Ammattioppilaitoksella ja sitten numerolla 99 matkaan iltapäivällä. Luvassa huikea päivä ja toivotaan, että hyvä vauhtikin. Voittoon ei tässä kilpailussa taida olla isoja mahdollisuuksia, kun mukana mm. Jouni Arolainen aivan eri luokan autolla eli WRC:lla ja myös SM-sarjan yksi kovimmista kuskeista Jarmo Mikkonen hakee tuntumaa alkavaan kauteen Riksurallista. Myös Junioreiden SM-sarjassa ja F-ryhmässäkin tullaan menemään kovaa ja muutamilla pätkillä ehkä sieltäkin ne pohja-ajat papereihin. Katsotaan mihin vauhti riittää. Viime vuonna yleiskilpailun kakkostila eli se lähtökohtana. Nyt Riihimäelle.

Kello 19.00 ja juuri kotiin. Vielä kellon mukaan meidän pitäisi ajaa kilpaa Lopen maastoissa, mutta auton mielestä ei. Kahden hyvin menneen avauspätkän jälkeen ensimmäisestä huollosta EK3:sen lähtöviivalla kaikki muuttui. Valojen vaihtuessa meille auto sanoi sopimuksensa irti. Joko kytkin tai vaihdelaatikko keskeytyksemme syy. Hienot avauspätkät ja olisi niin hieno ollut vetää ralliloppuun asti. Mutta tämäkin kuuluu motorsportiin. Kiitokset vielä Maarakennus M. Laivolalle ja Arille ja koko teamille hienosta päivästä. Kiitokset myös Riihimäen UA:n väelle rallin järjestelyistä ja myös kaikille pätkiä hoitaneille seuroille. Hieno toimi.

Kommentit