Lauantai, 03.07.2010

Blogi, lauantaina 03.07.2010

Eilen illalla sain suru-uutisen. Hyvä ystäväni ja kollegani Tommy Tabermann oli nukkunut pois. Aavistin, että tilanne on vakava. Kaksi viimeistä viestiä jäi ilman vastausta ja nyt enää ei olekaan kuin kysymyksiä. Sain tutustua Tommyyn ja kiitänkin lukuisista kahdenkeskisistä keskusteluista ja hetkistä ja ystävyydestä. Meri jäi yhdessä näkemättä. Ja paljon kokematta – mitä suunnittelimme. Kiitos kuitenkin kaikesta ja voimia Tommyn läheisille. Hän jää sydämeeni erityisenä kollegana ja ainutlaatuisena taiteilijana. Kirjahyllyn metrit muistoina.

Yhden neuvon hän elämään ja rakkauteen antoi. ”Viimeiseksi sanaksi on suudelma paras”.

Pieni laulu ihmisestä

”Ihminen tarvitsee ihmistä
ollakseen ihminen ihmiselle,
ollakseen itse ihminen.
Lämpimin peitto on toisen iho,
toisen ilo on parasta ruokaa.
Emme ole tähtiä, taivaan lintuja,
olemme ihmisiä, osa pitkää haavaa.
Ihminen tarvitsee ihmistä.
Ihminen ilman ihmistä
on vähemmän ihminen ihmisille,
vähemmän kuin ihminen voi olla.
Ihminen tarvitsee ihmistä.”

– Tommy; Maa, 1987 –

…..

Aurinko paistaa kaikesta huolimatta ulkona. Järvi on tyyni ja toivottavasti Tommynkin meri. Tänään paljon tapahtumia ympäri Hämeen ja omassa kalenterissani neljä eri paikkaa. Aamusta nyt 20. kerran Perunankukkapäiville Lopen torille, sitten 13-15 Lopen Joentaan kylän Krouvin Kyläpäiville, kello 17-20 Lopen Teatterin ensi-iltaan ja illalla vielä Vojakkalan Lavalle lavatansseihin. Nähdään.

Kommentit