Uusi päivä Tallinnassa ja syysmyrskyä ja vettä riittää. Mutta tänään siis seminaarimme jatkuu mm. Kauppakamarin ja Ekesin sekä Ako:n puheenvuoroin. Mielenkiintoinen oli Kalevassa julkaistu haastattelu missä Alexander Stubb ilmoitti kannattavansa Sauli Niinistöä seuraavaksi maamme presidentiksi. Olen itse ehdottomasti myös Niinistön kannalla, mutta toisaalta aikaa on vielä paljon eikä puhemiehemme ole edes vielä antanut tehtävään pyrkimiseen edes suostumustaan. Mutta toisaalta itse näen kyllä hyvinkin Alexissa itsessäänkin tulevaisuuden presidentin. On ollut upea seurata ulkoministerin työtä joka tekee siitä 2020-luvun tyylillä avoimesti ja keskustellen. Tämä on toki aiheuttanut pahennustakin tosin lähinnä entisen demari ulkoministerin toimesta. On varmasti totta, että täysin erilainen avoin tyyli hoitaa tehtävää voi tuntua shokilta ja tietenkin tuo luopumisen tuska on kovaa.
Markkinointiviestinnän verkkojulkaisu Kampanja teki laajan tutkimuksen poliitikkojen imagoista. Mielenkiintoinen tulos jossa ykköseksi naisvastaajien keskuudessa nousee samainen Alexander Stubb ja hännille jää valitettavasti SDP:n tuore puheenjohtaja Jutta Urpilainen. Itse uskon, että Jutassa on ainesta vielä tehtävään, mutta tällaiset vaalitulokset ja jatkuvat negatiiviset gallup- ja kyselytulokset eivät kuitenkaan helpota tuota etsikkoaikaa. Nyt julkaistussa kyselyssä ”Urpilaista luonnehdittiin pikkutytöksi, liian suuriin saappaisiin joutuneeksi, papukaijaksi ja teennäiseksi”. Tähän nyt tehtyyn siis kuntavaalien jälkeen tehtyyn kyselyyn vastasi tuhat markkinointiviestinnän ammattilaista. Eli varsin kovasta väestä kyse. Kokoomus on samaisten ammattilaisten mukaan imagoltaan ylivoimainen puolue ja ylivoimainen ykkönen poliitikoista on kukapas muu kuin Jyrki Katainen. Vastaajien kommenteissa kehuttiin Kataisen asiaosaamista ja uskottavuuden kasvua uran kehittyessä ja kehuja saivat myös Stubbin hyvät kommunikaatiotaidot, edustavuus ja positiivinen mieli. Niin ja mikäs puolue oli kakkonen – aivan kovassa nosteessa olevat perussuomalaiset. Mielenkiintoinen tutkimus.
Mutta tänään seminaaripäivä. Palataan viikonlopun tapahtumiin, jos yhteydet kunnossa.