Lauantai, 01.08.2009

Blogi, lauantaina 01.08.2009

Öinen sade hieman teki aamun erikoiskokeet liukkaiksi ja toi lisäjännitystä tähän peliin. Mikko Hirvosen aamu on alkanut vakuuttavasti ja vauhti on sen kuin parantunut. Kaksi ensimmäistä erikoiskoetta nyt takana ja seuraavaksi suuntaamme kohti Himosta. Olen luvannut siellä selostaa kavereitteni Vihman Pekan ja Arolaisen Jonen VIP:n ja onkin kiva päästä hieman selostuspuuhiinkin. Nyt kuitenkin jo kiire ettei ruuhkat yllätä. Toivotaan, että väki osaa tänään hyvin autojen ja ruuhkien kanssa toimia ja myös varmistaa aina sen, että rattiin lähdetään vain vesiselvänä.

….

Upea päivä Jyväskylässä jälleen. Öisistä sateista ei tietoakaan ja Himoksella saimme seurata kilpailua hienossa jopa pistävän kuumassa kesäsäässä. Jari-Matti Latvala on ajanut odotetun vahvasti juuri tänään tärkeimpänä päivänä eikä vatsatauti ole pahemmin ainakaan kellossa näkynyt. Juuri sain metsästä tiedon, että Kimi Räikkösen ralli on päättynyt ulosajoon, mutta mies kunnossa.

Palataan aiheisiin huomenna. Toistaiseksi en ”voi” kirjoittaa tänne tapahtumista etukäteen. Mutta katsotaan jälleen jonkinajan kuluttua uudelleen. Mutta jälkikäteen jatketaan.

Kommentit